Elämäntapamuutoksen tulosta.

Olen laihtunut juhannusviikosta lähtien yhteensä 12 kiloa. Jätin pois ylimääräisen sokerin ja suolan: karkit ja sipsit. Olen siirtynyt syömään paljon erilaisia salaatteja, joissa proteiinilähteenä ovat olleet kana, kala tai juustot. Punaista lihaa syön kerran viikossa ja urheilen paljon. Viime viikolla tuli ostettua uudet lenkkitossut lenkkeilyharrastustani varten. Vyötäröltä on lähtenyt yli 10 senttiä.

 

Ulospäin muuntautumiseni ei näy paljoakaan, mutta painoindeksissä ja omassa olossa näkyy. Liikunnan ilo on taas tullut esiin, ja jumppatunti, jolla käyn kaksi kertaa viikossa (ja jossa olen käynyt säännöllisesti kuuden vuoden aikana viikottain) ei tunnu enää yhtään niin rankalta kuin ennen. Sykkeet tunnilla ovat hirveän alhaalla ja minua suorastaan harmittaa, vaikka pompin siellä laulaen (totta! sillä aerobic-tunnilla lauletaan samalla kuin jumpataan, koska laulukin lisää sykettä) niin tänään se syke ei vain noussut ja average oli 120, vaikka ennen on ollut siinä 140 paikkeilla.

 

Sykkeen aleneminen lienee merkki hyvästä kunnosta, tosin itselläni leposyke on aina ollut siinä 40-50 paikkeilla liikuntaharrastuksesta johtuen (ja osittain varmaan yksilöllisyydestäkin). Sykkeen aleneminen toisaalta taas tarkoittaa sitä, että joutuu tekemään enemmän liikuntaa, jotta saa saman kalorimäärän kulutettua kuin aiemmin. Mutta eipä tuo haittaa.

 

Olen vain hurjan iloinen tästä elämäntapamuutoksesta, johon ei oikeasti tarvittu mitään poppakonsteja - ainoastaan päättäväisyyttä ja itsekuria. Tosin sitä itsekuriakaan ei ole kauheasti tarvinnut ajatella, koska se vaan tulee luonnostaan, ettei tee mieli mitään keinotekoista karkkia. Ja ei se ole kaatanut maailmaa, vaikka olen joku viikko napannut pari palaa suklaata. Sillä hetkellä siitä konvehtistakin nauttii enemmän kuin, että ahtaisin niitä napani täyteen.

 

Eli tässä laihdutuksessa ei ole ollut kyse mistään karppauksesta tai muusta, vaan yksinkertaisesti ideasta kuluttaa enemmän kuin syö ilman, että joutuu kuitenkaan säästöliekille ja näännyttää itseään. En myöskään ole ottanut paineita, että jossain ajassa pitää johonkin painotavoitteeseen päästä, vaan elänyt päivä kerrallaan eteenpäin.

 

Painonpudotuksessani on auttanut se, että olen merkannut kylmästi rumat painolukemani ylös taulukkoon - saan jonkinlaista sairasta nautintoa siitä, että nään ja hyväksyn oman painoni - kieltäytyminen on kaikista helpoin syy jättää painonpudotus sikseen (jos siis kieltää itselleen sen oman painonsa). On ollut kiva sitten kirjata taulukkoon, kun se paino lukuna onkin laskenut, niin se uusi lukema ja ajatella, että pääsee vielä joskus haavepainotavoitteeseensa.

 

Vielä on pudotettavaa, vaikka aluksi oli tarkoitus pudottaa painoa noin 10% elopainosta. Eihän kyseessä olisi elämäntapamuutos, jos en jatkaisi.

 

Olen aloittanut nyt kesällä innokkaammin juosta, kun säät ovat olleet niin hyviä. On ollut kiva nähdä, miten sitä kehittyy, kun yhä useammin käy juoksemassa. Nykyisin juoksen 4,7 kilometriä puolessatunnissa. Tavoitteeni ja haaveni on ollut jo pitkään juosta 10 kilometriä tunnissa ja tällä hetkellä en ole yhtään epätoivoinen tuon tavoitteen kanssa.

Työkaverini lainasi minulle muutaman juoksukirjan. Toisessa annetaan ohjeita juoksuharrastuksen aloittamiseen ja toinen on kertomus kirjoittajan tuntemuksista juoksemista kohtaan. En ole vielä ehtinyt lukemaan kirjoja tarkemmin, mutta se mitä olen selaillut on ollut motivoivaa ja mielenkiintoista.

Painonpudotusprojektini on edennyt hyvää tahtia - tällä hetkellä olen saanut pudotettua painoa yhteensä 5 kiloa reilun kolmen viikon tuloksena. Käsittääkseni "oikea" tahti laihtua on 0,5-1,0 kg viikossa, mutta luulen että kun minä liikun luonnostaankin paljon - massaa on lähtenyt siksi nopeammin. Olen keventänyt ruokavaliotani siten, että nykyisin syön yhden kerran viikossa punaista lihaa, ja muina päivinä, kalaa, kanaa tai juustoja proteiinilähteenä. Lisäksi syön paljon marjoja ja tuoreita hedelmiä.

Aikaisempi paheeni karkki on aikalailla korvattu marjoilla ja hedelmillä. Ja jäätelöönkään en ole koskenut, eikä sitä ole tehnyt mielikään, vaikka on kesä. Kesällä on helppo pudottaa painoa, kun tarjolla on niin paljon tuoreita hedelmiä ja marjoja. Talvet ovat haaste pitkässä ja kylmässä Suomessa.

Uskon, että olen saanut aikaiseksi  uuden elämäntavan. En enää ole siinä sokerikierteessä, mihin keväällä olin jumittunut ja pahasti. Saatoin syödä viikon aikana kolmekin karkkipussia - järkyttävä kalorimäärä kaikenkaikkiaan, täysin turhia kaloreita. Luonnon omat herkut on paljon parempia ja täyttäviä niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Olen nyt kesäaikaan harrastanut niitä vähintään 30 minuutin juoksulenkkejä viitenä päivänä viikossa. Se on oikeasti aika pieni panos viikossa, vaikka kuulostaa rankalta, että "Huh viisi päivää viikossa". 30 minuuttia menee lentäen. Tavallisesti lataan mp3-soittimen täyteen musiikkia, jonka tahtiin voi askeltaa. Kappaleita kuunnellessa ei niin verenmaku-suussa keskity siihen juoksemiseen, jolloin lenkki tuntuu hauskemmalta ja helpommalta.

Tällä hetkellä on tosi hyvä fiilis. Ensi viikolla onkin lähtöä Kroatian aurinkoon, kun loma alkaa. [Vaihteeksi positiivista tänne blogiin]. Kesä, jee!

Sirkushuveja

Pakko joskus kirjoittaa tänne jotain turhamaistakin. Olen täysin hurahtanut sellaiseen vaatemerkkiin kuin Desigual. Tuo vaatemerkki on hävyttömän kallis, vaatteet ovat liian värikkäitä, liian hipahtavia ja liian huomiotaherättäviä. Mutta silti minusta ne ovat jotenkin sietämättömän mielenkiintoisia. Merkki on espanjalainen, yliarvostettu merkki, sillä vastaavanlaisia vaatteita voi löytyä halvemmallakin jostain muualta. Silti menin tilaamaan paidan espanjalaisesta verkkokaupasta, paita oli turhan kallis (raha veloitettiin luottokortilla, niin sehän on silloin näkymätöntä rahaa) ja on niillä rajoilla kehtaako sitä edes käyttää.

Kuva uudesta paitaihanuudestani ihan kissakävelyllä.

Desigual on insipiroitunut Suomeenkin saapuvasta Circus de Soleilista, jonne veljeni intoutui ostamaan lippuja ja kysyi minuakin mukaan. En jaksanut mennä, mutta sen sijaan voin hyvinkin patsastella kesällä uutukainen paita päällä jossain Helsingin hienoista rannoista. Ihan kuin tuo pellepaita herättäisi minkäänlaisia tuntemuksia muissa, varmaankin jotain oksetusreaktiota useimmissa ihmisissä. Ja ihan kuin edes ikinä olisin missään Helsingin Hietaniemessä. Mutta silti tällainen mielikuvitusleikki sopii hyvinkin perustelemaan kallista ostostani.

Koska nyt intouduin kirjoittelemaan näistä brändihömpötyksistä niin todettakoon, että eräs minun Muumimukikokoelman mukeista on kasvanut arvoa jo 130 euroon (mikäli vertaa Huuto.netin muumimukihintoihin). Kyseinen muki on ensimmäinen muumimukini, jonka olen hankkinut (vuonna 2005). 90-luvun mukien arvo pyöriikin jossain 500 euron hinnoissa, enpä tuohon aikaan ollut vielä innostunut keräilemään niitä. Tove Janssoninkin sarjakuviin tutustuin vasta myöhemmin ja nyt olenkin lukenut ne kaikki, jotka on uusintapainettu hiljattain.

Janssonin muumimukitarinat poikkeavat jonkun verran japanilaisesta animesarjasta. Sarjakuvissa muumipappa ryyppää, muumimamma ei ole niin mammamainen ja muumit muutenkin ovat hyvin sinisilmäisiä. Sarjakuvat ovat varsin realistinen näkemys erilaisista ihmistyypeistä. Useissa muumimukeissa komeileekin Janssonin sarjakuvapiirroksista otettuja hahmoja. Ihmettelenkin, miksi muumimukeista löytyy sarjakuvissa esiintyvä sivuhahmohiihtäjä kolme kertaa. Kahdessa se näkyy suoraan Janssonin sarjakuvapiirustuksesta otettuna, yhdessä se on kuvattu japanilaisten versiona. Milläköhän periaatteella Arabia valitsee muumimukikuvansa?

Kuvassa oikealla japanilaisten versio hiihtäjä Virkkusesta.

Kävin eilen luistelemassa pitkästä aikaa. Olin kuin Bambi ensimmäistä kertaa jäällä, mutta en sentään pyllähtänyt rosoisesta luistinkentästä huolimatta. Tietynlaista totuttelemista tuo luistelu silti oli - ennen tein vaikka minkälaisia valssihyppyjä ja piruetteja. Tietysti massaakin on tullut lisää. Jaksoinpa luistelun jälkeen vielä juosta kuntosalin matolla vajaa 5 kilometrin lenkin. Lenkki tuntui pitkästä aikaa hyvälle, ja olisin jaksanut pidempäänkin, jos salilla ei vain olisi mennyt turhaa aikaa juoksumattojen vapautumisen odotteluun. Tavoitteeni on juosta keväällä 10 kilometriä tuntiin, eilen meni 35 minuuttia tuohon vajaa 5 kilometriin. Uskon, että helposti sen saa parannettua, kunhan vain yritystä piisaa. Pieniähän nämä minun tavoitteeni verrattuna monien ihmisten maratontreenaamisiin.

Kiva joskus kirjoittaa jotain hömppääkin. Ehkä huomenna sitten vaahtoan taas Venäjän vaaleista, duumasta ja kotihoitotuen lakkauttamisesta. Hauskaa viikkoa kaikille!