Tänään oli ensimmäinen kesälomapäiväni. En voi uskoa, että neljä kokonaista viikkoa saa vain olla ja tehdä, mitä lystää. Palasimme juuri Turusta uuden laivan Viking Grace-risteilyltä. Oli ihan miellyttävä uusi laiva. Kotiin tultuani tein sen, mitä ensimmäisenä lomapäivänä ei missään nimessä saisi tehdä - nimittäin synkronoin työsähköpostit kännykkääni ja luin ne. Perjantaina olin päättänyt, etten tee tuota koko kuukauden aikana, mutta en sitten malttanut mieltäni. Kännykkäni ruutuun pärähti tietenkin kymmenen kappaletta uusia viestejä, joista yksi jäi luonnollisesti vaivaamaan. Tekisi kauheasti vastata lähettäjän viestiin ja oikoa asioita, mutta en ehkä kuitenkaan nyt viitsi. Joku arvokkuus pitää olla lomankin aikana.
Ihmettelen, kun on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että saavat lähettää viestin isolla jakelulla sähköpostitse esimerkiksi sunnuntaina klo 19:00. Se on sellainen viesti kaikille vastaanottajille, että "näettekös, miten ahkera olen" ja samalla painostusviesti, että muidenkin pitäisi pystyä samaan. Itse en koskaan (tai hyvin harvoissa tapauksissa lähetän) lähetä sähköposteja viikonloppuisin. Joku arvokkuus pitäisi olla. Nyt harmittaa, että olin niin utelias, että synkronoin ne sähköpostit... ja kaduttaa senkin takia, että nyt stressaan taas töistä, vaikka en edes ole siellä fyysisesti...
Kesässä on muutenkin stressaamista. Pelkkä kesäloman suunnittelu aiheuttaa monien suomalaisten kotona stressiä. Suomalaisten arki on niin harmaata, ja työkavereita näkee enemmän kuin omaa puolisoa, minkä seurauksena kaikki toivo ladataan siihen perusneljään viikkoon, jotka täällä Suomen hyttyisessä suvisäässä vietetään. Joka päivälle pitää olla jonkinlaista menoa ja aktiviteettia kesälomalla. Missään nimessä ei ole edes mahdollista, että oltaisiin siinä omassa onnelassa oman talon sisällä, laittamassa kotia ja rauhoittumassa. Loman aikana myös toisen tavat, joita ei kiireisessä harmaassa arjessa ehdi korjailla, alkavat ärsyttää: voisit olla maiskuttamatta ruokaa, sinäkin aina toimit noin, etkö välitä minusta? Kaikki latautuu lomaan, jonka odotetaan olevan jotain suuremmoista, ja jonka kautta pitäisi saada niitä akkujakin ladattua taas harmaata syksyä kohden.
Perjantaina oloni oli jotenkin harvinaisen tyhjä lähdettyäni töistä. Heti mieleen tuli, mitä olisin voinutkin tehdä toisin, ja tuli myös jonkinlainen riittämättömyyden tunne: olin ensinnäkin viimeisimpiä, jotka toistä tuona päivänä lähtivät - ja lähdettyäni ulos tuntui, ettei ollut ketään, joka olisi ollut iloinen siitä kanssani, että loma alkoi (mieheni oli kotona kipeänä kauheassa flunssassa). Sillä hetkellä vain tuntui, että olisi kiva, kun olisi joku joka eläisi samaa maailmaa kanssani - sitä huomaa, että on elämässä hyvin itsenäinen, ettei aina tietenkään ole ihmisiä ympärillä.
Kävelin eräälle aukiolle ja istuin siellä olevalle penkille, ja aloin miettiä samantien, että minun pitäisi olla nyt onneni kukkuloilla, kun alkoi loma - niinhän kaikki muutkin normaalisti ovat. Käyn jotenkin jatkuvalla ylikierroksella töissä, että loman aloitus purkautui sitten jonkinlaisella herkistymisellä ja hiljentymisellä - niin oudolta kuin se kuulostaakin.
Tällaista itsensätutkiskelua harrasti joskus 14-15-vuotiaana hirveästi. Sitä kysyi monesti itseltään, että mitä tunsi erilaisissa tilanteissa. En suinkaan kaipaa teiniaikoja, mutta joskus olisi hyvä oikeasti miettiä muinakin kertoina kuin ainoastaan kesälomalla, sitä omaa elämää, omia tuntemuksiaan ja käyttäytymisiään. Ja pitää ladata ne odotukset siitä kesälomasta johonkin muualle kuin siihen, että käyttää kesäloman jokaisen sekunnin oikein tai alkaa muuttaa omaa puolisoaan minuutti minuutilta taas. Kesäloma ei voi olla stressitön, jos jatkuvasti odottaa jotain uutta tapahtuvan. Toisinaan olisi hyvä olla yhteydessä omiin vanhoihin ystäviin, nauttia siitä, että on aikaa ja mennä ilman mitään suurempaa suunnittelua. Nuorena sitä loman aikana sekoitti jopa viikonpäivän - sellaista aikaa ei enää koskaan tule, mutta ehkä olisi hyvä pyrkiä loman aikana siihen, että ei vilkuile jatkuvasti kelloa ja unohtaisi vaikka sen ajantajun hetkeksi.
Viime la:na oli loistava esimerkki tällaisesta päivästä. Veljeni tuli hakemaan minut kotoa, meidän piti lähteä sinne uuteen Haltilan luonnonpuistoon. No ennen sitä mentiin Giganttiin autolla ostamaan minulle uutta kännykkää. No puhelimenoston jälkeen todettiin, että kello on sen verran, että se luonnonpuisto on kiinni, ja veljeni sanoi ajavansa meidät Haltialan tilalle. No sitten ajettiin minulle tuikituntemattomaan paikkaan Vantaan ja Helsingin rajalle. No siellä oli possuja, vuohia ja kanoja nähtävillä, ja mentiinpä sitten samalla terassille juomaan laittikolaa, kunnes alkoikin hiukoa. No tilattiinpa sitten ruokaa ja syötiin siinä, ruokittiin varpusia, kunnes todettiin, että on aika lähteä. Joku meistä muisti, että Linnanmäen vuoristorata täyttää vuosia (62-vuotta) ja päätettiin lähteä Lintsille. Soitettiin kovaa autossa vanhaa Anssi Kelan tuotantoa ja etsittiin sopivaa parkkipaikkaa. Lopulta löydettiin sellainen ja mentiin Lintsille - vuoristorataan oli ilmainen pääsy ja kädet ylhäällä laskettiin koko rata nauraen alas. Ostettiin lakua, kun vohvelit oli liian kalliita. Lopuksi pistettiin 10 euroa (minä ja veljeni) onnenpyörään, jotta voitettaisiin iso sipsipussi, ja ne olikin nopeimmin hävityt rahat ikinä. Naurettiin jälkeenpäin, että rahoitettiin Lintsiä yhteensä 20 eurolla jonkun sipsipussin takia, vaikka olisimme voineet ostaa sillä rahalla hirveän määrän sipsiä ja dipitkin päälle.
Se oli kiva päivä se. Tuollaisia lomapäiviä kaipaa lisää, joissa suunnitelmien kariutuessa voidaan niitä muuttaa vilkuilematta kelloon ja mennä fiiliksen mukaan. Se tosin vaatii samanhenkistä porukkaa, jotta sellaisia päiviä voi toteuttaa.
Ihmettelen, kun on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että saavat lähettää viestin isolla jakelulla sähköpostitse esimerkiksi sunnuntaina klo 19:00. Se on sellainen viesti kaikille vastaanottajille, että "näettekös, miten ahkera olen" ja samalla painostusviesti, että muidenkin pitäisi pystyä samaan. Itse en koskaan (tai hyvin harvoissa tapauksissa lähetän) lähetä sähköposteja viikonloppuisin. Joku arvokkuus pitäisi olla. Nyt harmittaa, että olin niin utelias, että synkronoin ne sähköpostit... ja kaduttaa senkin takia, että nyt stressaan taas töistä, vaikka en edes ole siellä fyysisesti...
Kesässä on muutenkin stressaamista. Pelkkä kesäloman suunnittelu aiheuttaa monien suomalaisten kotona stressiä. Suomalaisten arki on niin harmaata, ja työkavereita näkee enemmän kuin omaa puolisoa, minkä seurauksena kaikki toivo ladataan siihen perusneljään viikkoon, jotka täällä Suomen hyttyisessä suvisäässä vietetään. Joka päivälle pitää olla jonkinlaista menoa ja aktiviteettia kesälomalla. Missään nimessä ei ole edes mahdollista, että oltaisiin siinä omassa onnelassa oman talon sisällä, laittamassa kotia ja rauhoittumassa. Loman aikana myös toisen tavat, joita ei kiireisessä harmaassa arjessa ehdi korjailla, alkavat ärsyttää: voisit olla maiskuttamatta ruokaa, sinäkin aina toimit noin, etkö välitä minusta? Kaikki latautuu lomaan, jonka odotetaan olevan jotain suuremmoista, ja jonka kautta pitäisi saada niitä akkujakin ladattua taas harmaata syksyä kohden.
Perjantaina oloni oli jotenkin harvinaisen tyhjä lähdettyäni töistä. Heti mieleen tuli, mitä olisin voinutkin tehdä toisin, ja tuli myös jonkinlainen riittämättömyyden tunne: olin ensinnäkin viimeisimpiä, jotka toistä tuona päivänä lähtivät - ja lähdettyäni ulos tuntui, ettei ollut ketään, joka olisi ollut iloinen siitä kanssani, että loma alkoi (mieheni oli kotona kipeänä kauheassa flunssassa). Sillä hetkellä vain tuntui, että olisi kiva, kun olisi joku joka eläisi samaa maailmaa kanssani - sitä huomaa, että on elämässä hyvin itsenäinen, ettei aina tietenkään ole ihmisiä ympärillä.
Kävelin eräälle aukiolle ja istuin siellä olevalle penkille, ja aloin miettiä samantien, että minun pitäisi olla nyt onneni kukkuloilla, kun alkoi loma - niinhän kaikki muutkin normaalisti ovat. Käyn jotenkin jatkuvalla ylikierroksella töissä, että loman aloitus purkautui sitten jonkinlaisella herkistymisellä ja hiljentymisellä - niin oudolta kuin se kuulostaakin.
Tällaista itsensätutkiskelua harrasti joskus 14-15-vuotiaana hirveästi. Sitä kysyi monesti itseltään, että mitä tunsi erilaisissa tilanteissa. En suinkaan kaipaa teiniaikoja, mutta joskus olisi hyvä oikeasti miettiä muinakin kertoina kuin ainoastaan kesälomalla, sitä omaa elämää, omia tuntemuksiaan ja käyttäytymisiään. Ja pitää ladata ne odotukset siitä kesälomasta johonkin muualle kuin siihen, että käyttää kesäloman jokaisen sekunnin oikein tai alkaa muuttaa omaa puolisoaan minuutti minuutilta taas. Kesäloma ei voi olla stressitön, jos jatkuvasti odottaa jotain uutta tapahtuvan. Toisinaan olisi hyvä olla yhteydessä omiin vanhoihin ystäviin, nauttia siitä, että on aikaa ja mennä ilman mitään suurempaa suunnittelua. Nuorena sitä loman aikana sekoitti jopa viikonpäivän - sellaista aikaa ei enää koskaan tule, mutta ehkä olisi hyvä pyrkiä loman aikana siihen, että ei vilkuile jatkuvasti kelloa ja unohtaisi vaikka sen ajantajun hetkeksi.
Viime la:na oli loistava esimerkki tällaisesta päivästä. Veljeni tuli hakemaan minut kotoa, meidän piti lähteä sinne uuteen Haltilan luonnonpuistoon. No ennen sitä mentiin Giganttiin autolla ostamaan minulle uutta kännykkää. No puhelimenoston jälkeen todettiin, että kello on sen verran, että se luonnonpuisto on kiinni, ja veljeni sanoi ajavansa meidät Haltialan tilalle. No sitten ajettiin minulle tuikituntemattomaan paikkaan Vantaan ja Helsingin rajalle. No siellä oli possuja, vuohia ja kanoja nähtävillä, ja mentiinpä sitten samalla terassille juomaan laittikolaa, kunnes alkoikin hiukoa. No tilattiinpa sitten ruokaa ja syötiin siinä, ruokittiin varpusia, kunnes todettiin, että on aika lähteä. Joku meistä muisti, että Linnanmäen vuoristorata täyttää vuosia (62-vuotta) ja päätettiin lähteä Lintsille. Soitettiin kovaa autossa vanhaa Anssi Kelan tuotantoa ja etsittiin sopivaa parkkipaikkaa. Lopulta löydettiin sellainen ja mentiin Lintsille - vuoristorataan oli ilmainen pääsy ja kädet ylhäällä laskettiin koko rata nauraen alas. Ostettiin lakua, kun vohvelit oli liian kalliita. Lopuksi pistettiin 10 euroa (minä ja veljeni) onnenpyörään, jotta voitettaisiin iso sipsipussi, ja ne olikin nopeimmin hävityt rahat ikinä. Naurettiin jälkeenpäin, että rahoitettiin Lintsiä yhteensä 20 eurolla jonkun sipsipussin takia, vaikka olisimme voineet ostaa sillä rahalla hirveän määrän sipsiä ja dipitkin päälle.
Se oli kiva päivä se. Tuollaisia lomapäiviä kaipaa lisää, joissa suunnitelmien kariutuessa voidaan niitä muuttaa vilkuilematta kelloon ja mennä fiiliksen mukaan. Se tosin vaatii samanhenkistä porukkaa, jotta sellaisia päiviä voi toteuttaa.
