Ei muumitaloa lukita yöksi

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Suomessa tämä erityisesti pätee, sillä Lordistakin alettiin tykätä vasta kuin muu maailma antoi sille hyväksynnän. Suomalaiset eivät osaa arvostaa omaa osaamistaan ja onnistumistaan, vaan jatkuvasti arvottavat itsensä alatasolle. Jos vertaa esimerkiksi italialaiseen niin hän taas arvottaa itsensä todella korkealle. Tänä aamuna tuli jälleen katsottua Huomenta Suomea, jossa joku asiantuntija kertoi olleensa Italiassa tiedustelemassa heidän taloustilannettaan, jottei kävisi kuten Kreikalle. Siellä italialaiset olivat vakuutelleet, kuinka erinomainen heidän tämän hetkinen tilanne on. Se on sellaista kansallisylpeyttä - on se kumma, jos siellä ei pelätä yhtään, kun kerran koko muu Eurooppa pelkää Italian "romahtamista". Vaarallista.

Tavallaan pidän suomalaisesta mentaliteetista. Suomalainen on hyvin erilainen verrattuna Keski-Euroopan väkeen. Sitä sanotaan, ettei suomalainen mies puhu, eikä pussaa, mikä ainakin omasta mielestäni on vallan loistavaa. Suomalainen sanoo rakkaudentunnustuksia vasta kuin ihan oikeasti niitä tarkoittaa. Keskieurooppalainen sen sijaan lurittelee niitä päivittäin ilman, että niillä on mitään sisältöä. Muistan aikoinani, kun teimme roadtripin Eurooppaan autolla Ruotsi-Tanska-Saksa-Sveitsi-Ranska-Saksa-Belgia-Tanska-Ruotsi. Tuon automatkan aikana ymmärsin, miten harvinaista sitä on olla aidosti vaalea ihminen maailmassa ja täytyy sanoa, että tämän reissun jälkeen vasta aloin paheksua suomalaisten hiusvärjäyksiä "eksoottisen tummaksi" ja alkoi jotenkin myös ärsyttää, miten Miss Suomi-valinnat kohdistuivat aina näihin tummanvärjättyihin tyttöihin. Sieltä ulkomailta löytyy ihan oikeita kauniita tummia tyttöjä, miksi tuollaiset keinotekoiset "eksoottiset" pärjäisivät?

Vaaleus on valttia Keski-Euroopassa. Roadtripin etapissa Ranskassa ollessamme ihmiset pysäyttelivät autojaan ja huutelivat meitä vaaleaveriköitä kyytiin. Olimme kaksi viikkoa Ranskan seudulla Saint Tropezissa ja kyllä se suoraan sanottuna oli rankkaa ja puuduttavaa, kun jatkuvasti oli "huomattu" vaaleuden vuoksi, eikä ole suomalaisena tottunut sellaiseen. Muistan ajatelleeni, kun ylitimme Tanskan ja Ruotsin välisen Store Beltin sillan yömyöhään autolla, että "Ihanaa olla taas normaali, ihanaa ettei kukaan enää huuda perääni". Eikä sen koomin ole huutanukaan, sillä kuten sanoin - suomalainen mies ei puhu eikä pussaa.

Suomalaiset ovat kuin Tove Janssonin muumihahmoja. Ei ole yhtään ihme, että meillä on muumimamma presidenttinä. Muumit ovat vaatimattomia, hulluttelijoita, oikeudenmukaisia, boheemeja ja suoraviivaisia. Ihan niin kuin suomalaiset. Tänään oli lehdessä juttua kanadalaisen listaamia asioita asioista, mitkä ovat Suomessa hyvin ja missä taas olisi parantamisen varaa. Pitikö tämäkin juttu tulla ilmi ihan kanadalaisen kertomana?

 

Artikkelin mukaan Suomen valtti numero UNO on 1) Sauna. Hänen mielestään se on vapauttanut suomalaisten suhtautumisen alastomuuteen. Saunassa johtajapuku riisutaan pois ja kaikki ovat samanarvoisia. On aivan totta, että sauna vaikuttaa moneen asiaan ja sen merkitystä ei kannata väheksyä. Olen itse miettinyt aivan samaa saunan suurkäyttäjänä (käyn saunomassa vähintään kolme kertaa viikossa - joku naseva saattaa kysyä suomalaiseen säästäväisyystyyliin, että näkyykö se sähkölaskussa, johon voin jo vastata, että näkyy, mutta on sen arvoista). Saunassa käydään parhaat keskustelut kumppanin kanssa. Se on ihana paikka rentoutua. Sitä myös sanotaan, että suurimmat sopimukset syntyvät saunan lauteilla.

Kanadalainen listaa suomalaisten huonoiksi piirteiksi kateuden, maahanmuuttokriittisyyden ja yrittäjyyden puutteen. Daa? Olipas uutta. Lisäksi positiivisten asioiden lista oli pidempi kuin huonojen piirteiden lista, mutta journalistit tietenkin uutisoivat asian niin, että "näistä piirteistä eivät ulkomaalaiset suomalaisessa pidä". Tyypillinen suomalainen uutisointitapa.

Suomalainen itsekriittisyys on älytöntä. Silloin kuin Nightwish pääsi pinnalle Euroopassa niin täällä Suomessa alettiin hävetä Tarja Turusen tapaa ääntää englantia. Samaa arvostelua on kuullut esimerkiksi Mika Häkkisen, suomalaisten keihäänheittäjien tai jopa Tarja Halosen englannista, kun he-eivät-nyt-osaa-oikein-lausua-sitä-englantia. Ja ah mikä jumala Alexander Stubb onkaan! Tämä Stubb, joka on ollut vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja naimisissa englantilaisen naisen kanssa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota kielitaitohäpeää, sillä eihän englanti ole meidän kotikielemme. Mitä ihmeen häpeämistä siinä on, jos joku lausuu ei-natiivilla-tavalla englantia? Ne ihmiset, jotka tätä häpeävät, eivät itse ole käyneet muualla Euroopassa ja kuulleet, kun esimerkiksi ranskalainen mongertaa sitä jeesjeestä. Siihen nähden, kyllä me osataan.

Ja osataan me monessa muussakin asiassa. Mutta ei koskaan vaan voida olla ylpeitä. Tai sitten, jos olemme ylpeitä niin se menee täysin yli, kuten esimerkiksi tämä jääkiekon maailmanmestaruus 2011. Käsittämättömän pieni saavutus, jolla ei ole merkitystä todellisen elämän kanssa, mutta kai me sitten tarvittiin vähän kansanylpeyden kohottamista. Överiksi se silti meni, kun siitä alettiin julkaista dvd:ita ja postimerkkejä. Tehtiin juhlakappaleita ja varmaan vieläkin jotkut herrat nostavat maljaa maailmanmestaruudelle. Mistä löytyisi se kultainen keskitie?

Kai kaikkea tätä pitää vielä harjoitella. Ollessani konferenssissa, jossa oli pohjoismaisia osallistujia huomasin, miten suomalaiset kaakattivat sisusta, saunasta, jääkiekosta ja hevistä. Mutta eivät sen sijaan olleet yhtään kiinnostuneita esimerkiksi Ruotsista, Tanskasta tai Norjasta. Nämä muista pohjoismaista tulleet olivat oppineet kuuntelemaan ja mielenkiinnolla kuuntelivatkin näiden suomalaisten jorinoita. Minua monesti mietitytti, että kiinnostaakohan heitä oikeasti ollenkaan koko ajan kuulla: "In Finland we have..." Jäiköhän näille kyseisille suomalaisille mitään käteen muista pohjoismaista ja heidän kuulumisistaan. Epäilen, että ei. 

Ihmisarvo

Eilen oli ihmisarvon päivä. Ensimmäistä kertaa se järjestettiin Suomessa Espoon Barona-areenalla. Itse olin parhaillani eräässä Espoon kauppakeskuksessa pyörimässä, kun Niinistön ja Hjalliksen rahoittama show alkoi ja heidän kestitsemät vieraat saapuivat myrkyisessä yössä Espoon kuivakkaaseen halliin. Katsoin ohjelmaa illalla televisiosta ja siellä oli monenlaista vierasta aina Ahtisaaresta lähtien Norjan kruunuprinssiin saakka. Pisti miettimään, kun jamaicalainen bändi alkoi esittää "Dignity"-nimistä biisiään, että oliko kyseessä ihan oikea ihmisarvon päivä vai oliko se sittenkin päivä, jolloin Niinistö aloitti presidenttikampanjansa.

Tänään Ahtisaari ilmoitti julkaisevansa kirjan, jossa hän kertoo harkinneensa toiselle presidenttikaudelle lähtöään, muttei pystynyt kilpailemaan Halosen kanssa tuona aikana. Hän varsin suorasukaisesti kommentoi, kuinka ei jaa samoja näkemyksiä Halosen kanssa, koska itse on niin oikealla ja Halonen taas enemmän vasemmalla. Samaan aikaan hän aukaisi jälleen kerran Nato-luukkunsa ja alkoi puhua siitä, kuinka Suomen rauha turvataan, jos liitymme Natoon. Tästä tämä meidän suuri nobelistimme jaksaa muistuttaa jokaikinen kerta, kun hänen naamansa täyttää meidän kaikkien ruudut kotona.

Nyt on noussut hirveä haloo siitä, kuinka valtion talousohjelmassa on päädytty supistamaan armeijan määrärahoja: Onhan-se-järkyttävää-kun-kerran-tuolla-naapurissa-he-taas-kasvattavat-armeijaansa-ja-kohta-hyökkäävät. Pikkuhiljaa talvisotasyndroomasta pitäisi päästä eroon ja ymmärtää, ettei maailma ole enää samanlainen paikka kuin ennen. Tämä armeijan määrärahojen supistaminen on selkeää politiikkaa, jolla on selkeä päämäärä. Sillä saadaan Venäjä-pelkoiset ihmiset uskomaan, että me tarvitsemme Natoa. Stubb, joka on Naton avoin kannattaja, paljastaa Pepsodentin (tai kenties Apteekin valkaisuaineen) valkaisemat hampaansa ja ilmoittaa, että kun-nyt-meillä-ei-ole-kunnon-armeijaa-niin-Venäjää-Venäjää-Venäjää-varten-me-tarvitaan-Naton-tukea.

Tosiasia on, että Nato tarvitsee Suomen tukea. Nato haluaa ulottaa oman rajansa joka puolelle Venäjän rajaa. Nato tarvitsee myös lisää pelinappuloita (pelimiehiä) Lähi-idän öljytaisteluihin. Olisihan se kiva pysyä tässä globalisaatiossa mukana ja saada myös suomalaisia, nuoria, kunniakkaasti kuolleita miehiä sinkkiarkuissa Finnairin lentokoneilla Suomeen. Aamen.

Ihmisoikeuden päivänä näytettiin myös mielenkiintoinen dokumentti Hitlerin saamista kirjeistä, joita on säilynyt natsiajoilta. Edelleenkin se hätkähdyttää, kun näkee pätkiä talutetuista juutalaisista ja kuulee, miten ihmiset huudahtavat ja ylistävät johtajaa. Se on nationalismia pahimmillaan. Kävin edellisenä vuonna Berliinissä keskitysleirillä, jonka piti olla yksi Saksan pienimmistä keskitysleireistä. Paikka oli mielestäni todella iso ja kuvottava. Siellä oli juutalaisille mm. kenkärata - natsit testasivat kenkiä ja pistivät heidät kävelemään koko päiväksi rataa pitkin. Lisäksi he olivat perustaneet paikalle oman krematorion, sillä ruumiita tuli niin paljon, että ne oli pakko polttaa paikan päällä. Ihmisen julmuus rodun perusteella toista ihmistä kohtaan on käsittämätöntä.

Luin Anne Frankin päiväkirjan muutama vuosi sitten ja se oli kyllä riipaiseva, sillä kirjahan loppuu vain kesken. Joka päivä he saivat pelätä asunnossaan, että natsit löytäisivät salaisen huoneen, jossa he piileskelivät. Ja he elivät paikassa kuin eläimet: asioivat ämpäreihin ja elivät pahassa hajussa.

Hämmästyttävää on, etteivät juutalaiset yrittäneet ryhtyä minkäänlaiseen vastakapinaan natseja vastaan. Nykypäivänä juutalaiset saavat elää vapaasti. Auta armias, jos joku vähänkin ärähtää ja sanoo jotain pahaa heidän valitusta kansasta niin hänet leimataan rasistiksi. Etenkin Hollywood on täynnä juutalaisia. Mel Gibson - harraskristitty - erehtyi juopuneena haukkumaan juutalaisia ja eipä kai kovin paljoa tuon tapahtuneen jälkeen olekaan saanut mielenkiintoisia elokuvarooleja.

Pakko sanoa, että silti ärsyttää, miten ihmisarvot eivät kohtaa tässäkään asiassa. Maailmassa surraan Hitlerin tekemiä kauheuksia, mutta esimerkiksi vuoden 1994 Ruandan kansanmurhasta ei puhuta paljon mitään. On käsittämätöntä, miten eurooppalaiset itse saivat nuo Ruandan kauheudet aikaiseksi jakamalla ihmiset hutuihin ja tutseihin ulkonäön perusteella ja jättivät maan sitten omilleen. Sodan aikana äärihutut tappoivat 800 000 tutsia. Eurooppalaiset sen sijaan evakuoitiin äkkiä alueelta pois. Yksi afrikkalainen ei vastaa eurooppalaista. Ihmisarvo ei vain ole sama.

Ihmisarvon eriarvoisuuden näkee myös Suomessa näissä romanialaisasioissa. Suomalaiset ovat täysin kyllästyneitä kerjäläisiin ja toivoisivat heidän palaavan kotimaahan. Minun on pakko sanoa, että välillä Helsingissä liikkuessani olen piristynyt romanialaisten katuhaitariyhtyeistä, mutta enhän minä suomalaisena saisi! Ja kerran olen antanut kirpputorilla myydessäni pullon, jossa oli vettä romanialaiselle. Olin kaatamassa vettä pois, mutta hän pikaisesti elekielellä kielsi minua ja osoitti, että haluaa juoda sen. Silloin tajusin, miten vesi ei ole itsestäänselvyys kaikille. Ja ensimmäistä kertaa tunsin sääliä romanialaisia kohtaan. Ehkä tuossa romanialaisasiassa eniten ärsyttää se, kuinka järjestäytynyttä romanialaisten kerjääminen on. Jos heille antaa rahaa niin se ei kuitenkaan mene perille juuri sille henkilölle, jolle sen on antanut, vaan joku isompi boss ottaa sen rahan itselleen. Olisi kiva koettaa tukea näitä köyhiä romanialaisia jollain muulla tavalla kuin rahoittamalla heidän rikollista, järjestäytynyttä toimintaa.

Olin katsomassa muutama viikko sitten stand up-komiikkaa ja siellä esiintynyt Andre Wickström totesi hauskasti: "Ilman teitä naisia, ei olisi huumoria." Se oli mielestäni mukavasti sanottu suomenruotsalaiselta silmälasipäiseltä mieheltä. Ja heti alkoi mietityttää, millainen maailma olisikaan ilman naisia. Jos maailmassa ei olisi naisia, niin todennäköisesti täällä sodittaisiin vielä enemmän, eikä ihmisarvoilla oikeasti olisi mitään väliä. Sana "ihmisarvo" on ollut pakko olla jonkun naisen keksimä. Todennäköisesti se on syntynyt, kun nainen itse on joutunut taistelemaan itsensä samanarvoiseksi kuin mies.

Maailmaa ei paranneta yhdessä yössä, mutta yhdessä yössä pystyy vaikuttamaan siihen, miten kohtelee toista ihmistä. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. 

Ihmisyydestä

Esko Valtaoja kiirehti sanomaan, kun uutiset Cernin kokeista ja valonnopeuden rikkomisesta paukahtivat lööppeihin, ettei usko uuteen tieteelliseen tulokseen, ja voisikin lyödä vetoa maailman kalleimmasta viskipullosta, ettei se ole totta. En tiedä ottiko kukaan vetoa vastaa, sillä nyt Valtaojan vedonlyöntikumppani olisi pulassa. Einsteinin suhteellisuusteoriaa ei saatu sitten kumottua - viime viikolla Hesari uutisoi kokeen virheellisyydestä.

Olen lukenut jonkin verran Ursan julkaisemia kirjoja (liityin Ursaan noin 10 vuotta sitten) ja joskus innostuin isäni kanssa käymään Ursan järjestämillä luennoilla Helsingin Tieteiden talolla. Avaruus on kiehtonut minua pienestä pitäen - edelleenkin viehätyn tähtikuvioista, joita toisinaan tuijotan parvekkeella. Pidin ala-asteikäisenä koulussa esitelmän aiheesta “Miksi tähdet tuikkivat?” - itselläni ei ole mitään mielikuvaa esitelmäni aiheesta - hyvä ystäväni vain hiljattain muistutti minua siitä. Tosin en yhtään ihmettele, että olisin pitänyt tuosta aiheesta esitelmän, sillä en vieläkään suostu luopumaan sinisestä rullaverhostani, joka koristi 6-vuotiaana huoneeni ikkunaa. Siinä on tähtikuvioita: isokarhu, pikkukarhu, Orion jne.

Ursan kirjoja

Ihminen käyttää aivojaan jatkuvaan tutkimiseen. On todella erikoista, että se on se piirre, mikä erottaa ihmisen eläimestä. Ihminen tutkii ja tutkii ja haluaa löytää vastauksia. Usein on kuitenkin todistettu, että vaikka kuinka tutkisi niin ei välttämättä saa kuitenkaan vastauksia. Esimerkiksi tämä Cernin tieteellinen mullistus valonnopeudesta. Mitä sitten, vaikka olisi todistettu, että valonnopeutta nopeamminkin voi liikkua? Emme kuitenkaan olisi saaneet vastausta mihinkään.

Ihmisen luonne on siitä myös erikoinen, että jostain syystä meille on hyvin tärkeää, että jos jossain kaukana asuu ihmisen kaltaista älyllistä elämää niin meille on hirveän tärkeää saada viesti heille perille meidän olemassaolostamme. Se on vähän sama kuin, että ihminen yksilönä haluaa tulla muistetuksi kuolemansa jälkeen. Jo 60-luvulla lähetettiin avaruuteen viestejä - tietynlaisia ajo-ohjeita mahdollisille humanoideille, että löytäisivät. Miksi ihmeessä?

Ihmisen suvaitsevaisuus on kuitenkin ihan toista luokkaa maailmassa. Kansat eivät pysty elämään keskenään, kun aina joku pistää sodan pystyyn, ja toisista tulee rasisteja. Jokainen sota johtuu ihmisen suvaitsemattomuudesta ja ahdasmielisyydestä. Ne henkilöt, joita ammutaan eivät ole “meidän kaltaisiamme”. Silti tutkitaan ja tutkitaan, etsitään ja kiinnostutaan uusista Amazonin alkuperäiskansoista. Jostain syystä niistä täytyy tietää enemmän! Samoin tutkitaan avaruutta. Mutta miten ihmeessä kävisi, jos avaruudesta ihan oikeasti tulisi 60-luvulla lähetettyjä ajo-ohjeita hyödyntäen maapallon ilmakehän paikkeille koputtelemaan joku uusi hieno humanoidikansa. Täälläkö oltaisiin ihmisinä valmiina ottamaan nämä vastaan ja tarjottaisiin vaikka Itä-Suomen rajalta heille mökkipalstoja vapaasti ostettavaksi? Njaa, eihän niitä tarjota tarjottimella venäläisillekään. Miksi sitten humanoideille? Ihminen ei ole tarpeeksi suvaitsevainen perusluonteeltaan tapaamaan mitään humanoideja, kun ei kerran pysty tulemaan toimeen edes rajanaapurinsa kanssa.

En ymmärrä, mihin tällä kaikella tutkimisella ihminen pyrkii. Miksei ihminen joskus tutkisi itseään hiukkaspartikkelina pelkästään kiihtyvyyksien ja nopeuden avulla. Asettuisi maapallosta ulkopuoliseksi ja tutkisi näitä partikkeleja, miten ne syntyessään ovat hitaita, vanhemmiten levittyvät eri alueelle ja toiset ehkä keskimäärin noin kerran vuodessa kiihtyvät nopeuteen 800m/s, ja leijuvat toiselle puolelle maailmaa pariksi viikoksi ja palaavat takaisin. Mielenkiintoisia partikkeleja.

Itse näen ihmisen maapallon viruksena, joka on eri paikoissa kehittynyt erilaiseksi, ja jota maapallon omat puolustusmekanismit (hurrikaanit, maanjäristykset) koettavat epätoivoisesti tuhota, mutta vastustuskyky maapallolla on vain heikko. Todella sitkeä virus. Inhottava virus. Jossain vaiheessa virus häviää kuitenkin maapallolta, eikä maapallo siihen kuole. Eräässä lukemassani kirjassa maapalloa verrattiin keski-ikäiseksi. Se on jo 4,5 miljardia vuotta vanha ja tulee elämään 12 miljardin vuoden ikäiseksi, kunnes aurinko laajentuu punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee sen. Kasvien ja eläinten kaltainen elämä häviää kuitenkin monta miljardia vuotta ennen itse planeettaa.

Kaikki on suhteellista. En usko, että ihmisen aikana ihminen koskaan löytää sitä muunkaltaista elämää avaruudesta, mitä etsii - niin lohdutonta kuin se onkin. Ihmisen elinaika on sen verran lyhyt, että vaikka sitä kuinka tutkisi ja tutkisi, aika ei vain riitä tuloksien saamiseksi. Ihmettelen usein sitä, että miksi sitä elämää etsitään ainoastaan avaruuden suuntaan. Miksi niitä uusia maailmankaikkeuksia koetetaan löytää ainoastaan ulospäin planeetasta. Luuleeko ihminen oikeasti, että näillä aisteilla, millä hän nyt näkee, näkee kaiken sen, mitä on olemassa. Ihminen ei näe mikroskooppitasolle ilman apuvälineitä. Hiukkaskiihdyttimellä nähdään nopeasti syntyviä ja kuolevia hiukkasia. Miksei näistä hiukkasista etsitä elämää? Voisiko ollakin, että “sisäänpäin” tutkittaessa voitaisiinkin löytää niitä uusia maailmankaikkeuksia. Aikahan on suhteellista ja hiukkasen elinaika voi olla jonkun toisen koko elämä.

Jos maapalloa tarkastelee ulkopuolisen silmin, niin on tämä kyllä aikamoinen kompleksi. Jotkut kumartavat samanaikaisesti Mekkaan ja jotkut taas toisaalla meditoivat luostareissa. Vastauksia ei kuitenkaan saada mistään, vaikka tutkitaan ja etsitään. Joskus löydetään uusia planeettoja maailmankaikkeudesta. Mikä on todennäköisyys, että sillä uudella löydetyllä planeetalla olisi jonkinlaista uutta elämää? Ei varmaan tarvitse edes vastata.

Ihminen luulee olevansa ainutkertainen asia täällä maapallolla. Näin ei kuitenkaan ole ja nykyään tuntuu, että ihminen vain tyhmenee ja tyhmenee entisestään. Jos sattuisi joku luonnonkatastrofi siten, että yks kaks tänne jäisikin kourallinen ihmisiä ja antibiootit loppuisivat maapallolta, niin osaisiko se kourallinen ihmisiä kehittää esimerkiksi antibiootit uudestaan? Ihminen on turruttanut vaistonsa kaikenmaailman mukavuudenhaluisena olentona ja luulee, että kaikki laiteet on tehty tässä maailmassa liikkumaan häntä varten. Jos joku sanoo, että vuodessa on 365 päivää niin kaikki vain toteavat sen olevan totta. Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta tiede, vaan ainoastaan oma napa. Jopa laskimet kouluissa turruttavat lasten päässälaskutaidot. Kaikki tuodaan tarjottimella nykyihmisen eteen.

Kai se on sitä länsimaisuutta: Me olemme tärkeitä, hyviä ja diplomaattisia. Ja hyvin itsekeskeisiä luonteeltamme, kun viruksena tuhoamme tätä “meille” tarkoitettua maapalloa. Harmi vaan, että maapallo tuskin oli meille tarkoitettu… me vain satuimme kehittymään viruksena sellaiseksi, jota on vaikea tappaa luonnon omin vasta-ainein.