Löysin eilen kaapistani Arabian keraamisia tauluja (Heljä Liukko-Sundström), jotka olin saanut aikoinani kummiltani. Kyseiset taulut ovat vuosilta 1984, -86, -88 ja -90 -aina kahden vuoden välein saatuja. Harmikseni kaksi näistä tauluista oli aikoinaan mennyt rikki ja liimattu ennalleen. Muistan niiden pudonneen huoneeni seinältä lattialle.
Silti nämä taulut ovat mielestäni hienoja kolhuista huolimatta. Ne muistuttavat minua kummistani, joka myöhemmin kuoli tupakanpolton myötävaikutuksesta keuhkosyöpään. Hänellä ei ollut koskaan ollut lapsia, vaikka hän olisi aikoinaan halunnut. On sääli, että ihmiset, jotka haluavat lapsia eivät niitä välttämättä saa. On myös sääli, että on ihmisiä, jotka saavat lapsia, koska niiden teko on helppoa.
Joskus ajattelin kärjistettynä, että tyhmiltä ihmisiltä pitäisi ottaa oikeus lastentekoon pois. Monesti on tullut nähtyä, miten vanhemmat tekevät lapsia omaan itsekkyyteensä - täyttääkseen oman elämänsä tyhjiön ajattelematta sitä, että se lapsi oikeasti tulee hengittämään samaa ilmaa ja elämään tässä samassa maailmassa. On myös olemassa niitä aikuisia, jotka hylkäävät lapsensa ottamatta vastuuta niiden kasvattamisesta. Tällaisia isiä ja äitejä löytyy paljon meidän rakkaasta kotoSuomesta. Ja tällaiset lapset katkeroituvat aikuisina.
Tunsin aikoinani isän, joka oli yksinhuoltaja yhdelle tyttölapselle. Tytön äiti ei ollut kyvykäs ottamaan vastuuta lapsesta ja monien sosiaalitanttojen vierailujen jälkeen isä oli saanut huoltajuuden. Vaikka lapsella oli sentään edes yksi vanhempi olemassa ja hoitamassa niin ei se tuntunut toimivalta. Isä matkusti paljon ympäri maailmaa, bussinessmies kun oli. Lapsi saattoi olla ala-asteikäisenä viikonkin yksin kotona. Tytön hiukset olivat aina pitkät ja takkuiset. Miten yksi isä voi kasvattaa tytöstä naisen? Koetin ohjata, että takkujen selvittelyyn voi käyttää hoitoainetta, eikä kauaa kulunut, kun kylpyhuoneen ammeen vieressä makasi seinää vasten Pirkan hoitoainepullo.
Isä kompensoi poissaoloaan hankkimalla parhaimmat plasmaTV:t, tietokonepelit ja lelut. Tyttö tuntui olevan onnellinen isän poissaolosta huolimatta. Lapsi on helppo saada onnelliseksi - karkkipussillakin saattaa jo voittaa luottamuksen. Silti mietityttää, millainen aikuinen tällaisesta lapsesta tulee.. katkeroituuko hän silloin? Onneksi tytöllä sentään oli se yksi vanhempi olemassa ja tämä vanhempi poissaoloista huolimatta halusi asua hänen kanssaan. Siinä mielessä tämä tyttö on paljon onnekkaampi kuin monet hylkiölapset.
Sitten on niitä vanhempia, jotka tuntevat tehneensä kaikkensa lasten eteen. Mielestäni on hurkastelua ajatella uhranneensa oman elämänsä lapselle. Tuskin kukaan lapsi haluaa, että hänen vanhempansa kokee tehneensä "uhrauksia" hänen vuokseen. Kyllä sitä aikuisenkin pitäisi osata elää omaa elämäänsä, vaikka niitä lapsia onkin. Miksi sitten on hankkinut lapsia? Lapsen saamiseen pitäisi olla todellista halua - ei sitä, että teenpä nyt sellaisen, kun meidän yhteiskunta sellaista vaatii - ei myöskään sitä, että teenpä nyt sellaisen, että täytän oman tyhjiöni.
Vielä lopuksi haluan ihmetellä sitä ajattelumaailmaa, kun jotkut vanhemmat ajautuvat miltei eron partaalle, mutta eivät eroa, koska "lapsi tarvitsee hyvän kasvatuksen ja kaksi vanhempaa". Sellaisessa suhteessa elävät aikuiset viestittävät aivan vääränlaista kuvaa parisuhteesta lapselleen. Ei voi olla hyvä ja normaalia, että isä ja äiti odottavat lapsiensa aikuistumista, jotta voivat erota ja vihdoin ja viimein olla vapaita. Eronneet vanhemmat voivat olla parempia vanhempia kuin väkisin-naimisissa-olevat.
Itse avioerolapsena voin sanoa, että omalla kohdallani näin nimenomaan on. Kunnioitan molempia vanhempiani ja olen kiitollinen heille omasta lapsuudestani. Vanhempani ovat hyvin erilaisia keskenään ja olen saanut heistä molemmista parhaimpia kavereitani. Ja uskon, että tähän osasyynä on nimenomaan se, että he ovat aikoinaan eronneet. Monilla ns. onnellisen avioliiton lapsilla ei ole yhtä läheisiä suhteita omiin vanhempiinsa kuin minulla on. Tämä on usein ollut ihmettelyni aiheena. Erosta voi joskus koitua jotain hyvääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti