Näytetään tekstit, joissa on tunniste presidentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste presidentti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. elokuuta 2012

Kuka pelkää mustaa miestä?

Pakko kirjoittaa tänne sellaisesta ajankohtaisesta asiasta kuin Mannerheim-elokuva. Kaikki lähti vuodesta 2009, kun Selin kiinnitti Harlinin Suomen kaikkien aikojen epämielenkiintoisimman (mutta julkisuudessa rummutetun suomalaisen kansallisaarteen) elokuvan ohjaajaksi. Jostain syystä elokuvaporukalle tuli kuitenkin niitä kaikenmaailman konkurssisotkuja ja businessmies Hjalliskin vilahti jossain vaiheessa elokuvan rahoittajan roolissa kun-kerran-helkutin-tärkeästä-elokuvasta-on-kyse. Harlin irtsisanoutui projektista ja nykyisin elokuvaan on kiinnitetty kukas muukaan kuin Suomen ehkä-noin-neljästä-ohjaajasta-yksi nimittäin Dome Karunkoski. Elokuva ilmestyy varmaan sitten, kun olen 70-vuotias mummo, kun sen tekeminen kestää yhtä kauan kuin nälkävuosi.

No Yle ehti kuitenkin ensin. Eilen nimittäin uutisoitiin ja reippaasti uutisoitiinkin siitä, kuinka Yle on kuvannut Keniassa elokuvan Mannerheimista noin 20 000 eurolla. En voinut uskoa silmiäni, kun luin iltapäivälehdistä (ei varmaan pitäisi lukea niitä), kuinka siellä lehdet kysyivät suoraan erilaisia kysymyksiä lukijoilta: "Voiko Mannerheimia esittää musta mies" ja haukkuivat täysin kyseisen elokuvan ilman, että olivat edes nähneet sitä. En voi ymmärtää, mistä se ihmisten yltiöviha lähtee liikeelle - eikö ole aika rasistista iltapäivälehdiltä ylipäänsä edes esittää tuollaisia kysymyksiä, joihinka sitten noin 90% vastaa EI! ja avoimessa kommenttikentässä haukkuu sitten nämä n-alkuiset ihmiset.

Mikä tekee Mannerheimistä niin pyhän? Suomen sisällissodan aikaan hän oli valkoisten kenraali, joka kukisti punaiset. Hän toimi presidenttinä ja hänen sukunsa oli lähtöisin Saksasta. Siis täysin arjalaista, hienoa rotua. Sodissa nostetaan aina esille sankareita.

Moni ikäiseni on kertonut, että heidän isovanhempansa eivät koskaan halunneet puhua talvisodasta sieltä palattuaan. Että se on ollut niin traumaattista olla siellä eturintamassa, kuulla pommikoneiden äänet jne.

Olen monesti koettanut miettiä sitä, miltä se sota ihan oikeasti tuntuu ja varsinkin niiden ihmisten puolesta, jotka siellä ovat sotineet. Esimerkiksi Suomen talvisodassa kuoli tai katosi noin 26 000 suomalaista ja 127 000 venäläistä. Sanonta "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" ei ihan siis pidä paikkansa. Syy miksi se ukki sieltä rintamalta palattuaan ei juhlinut, puhunut ja oikeasti vaikeni siitä sodasta johtui tuosta venäläisten suuresta uhriluvusta. Hän oli ampunut ihmisiä kuoliaaksi. Ehkä yhden, ehkä kaksi. Jos ihminen ampuu toisen ihmisen elävältä niin kokeeko hän siinä jonkinlaista sankaruutta, että ansaitsee sen mitalin ja ne linnan juhlat? Ei varmaankaan. Jos on olemassa omatunto ja tietää, että se toinen, jonka on ampunut oli ihan samanikäinen ja samanlainen ihminen kuin hän - pelkäsi sotaa - ja suurten johtajien vuoksi on joutunut siihen tilanteeseen, että puolustaa omaa maataan, niin tottakai hän vaikenee, hiljenee ja pakenee. Tahtoo unohtaa koko tapahtuman.

Kenialaiselokuvan idea on älytön, mutta samalla myös mielenkiintoinen. Me usein itkemme täällä oman itsenäisyytemme puolesta ja koemme, että olemme kaltoin kohdeltu maa, jota suuri Venäjä ravisteli. Mannerheim pelasti meidät. Uskon, ettei Keniassa kuvatulla elokuvalla ole tarkoitus pilkata Mannerheimia, vaan tarkoitus on viestiä, että sotia on muuallakin maailmassa, samanlaisia sotasankareita ja rikollisia kuin Suomessakin. Miksei Keniassakin voisi olla olemassa Kenian omaa Mannerheimia? Sota on aina kamalaa. Pitääkö kaikki ottaa aina niin kirjaimellisesti? Koko elokuvanhan on ohjannut ja käsikirjoittanut kenialainen. Mitä väliä sillä on, että siinä viitataan Suomeen?

Lisäksi on kerrottu, että elokuvan näyttelijä on yksi Kenian tunnetuimpia näyttelijöitä. Mitä ihmettä hänkin ajattelee noista suomalaisien iltapäivälehtien kirjoituksista: "Elokuvan päähenkilö on MUSTA" jne.  Hän ei itse ole missään vaiheessa sanonut mitään pahaa sanaa Suomesta tai kyseisestä henkilöstä, ja varmaan on yrittänyt parhaansa näyttelijänä. Näkemässäni haastattelussa hän ylisti Mannerheimia ja vertasi häntä mm. Gandhiin.

Ja tarvitseeko sitä Mannerheimia niin kauheasti ihannoida? En halua vähätellä hänen johtajuutta kriisitilanteessa. Mutta muistuttaisin kuitenkin, että Suomen sisällissodan aikaan hän itse tapatti toisia suomalaisia. No moni tätä lukeva ajattelee ja argumentoi minulle, että "hän kukisti kommunismin". Aivan sama, en voi ihannoida ihmisiä, jotka antavat käskyjä toisille ihmisille tappaakseen toisia ihmisiä.


tiistai 28. helmikuuta 2012

Erään aikakauden loppu

Kiitos Tarja Halonen.

Halonen poistumassa Sanomatalolta 2.kauden julkistamistilaisuudesta uudelleenvalittuna.

Erään toisen blogin innoittamana haluan jakaa myös omia ajatuksiani Tarja Halosesta ja ylipäänsä poliittisesta "heräämisestäni". Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut politiikasta. Ala-asteikäisenä vuonna 1995, kun Suomessa oli kansanäänestys Euroopan unionista, meillä oli koulussa monia väittelyitä EU:hun liittymisestä. Meidän luokalla oli 21 oppilasta ja kolme heistä oli Euroopan unionia vastaan. Minä olin yksi heistä.

Opettaja suorastaan nauroi minulle päin naamaa, kun väittelimme Euroopan unionista. Tuohon aikana Esko Seppänen kirjoitti, mitä yhdistymisen myötä tulee tapahtumaan mm. yritykset kaikkoavat Suomesta pois. EU-myönteiset ihmiset taas "ennustivat", että Euroopan unionin myötä niitä vasta saammekin Suomeen. En tiedä nauraisiko tuo ala-asteopettaja minulle enää, sillä juuri niin kuin Esko Seppänen puhui, on Euroopan unionin myötä käynyt. Suomi on toiminut maksajamaana EU:ssa, kaikki mahdollinen täältä on myyty ja nyt tuemme Kreikkaa ahdingossa. Silloin jo puhuttiin siitä, kuinka EU:n myötä lamasta ei enää voi selvitä devalvoimalla markkaa, kun olemme kiinni Euroopan rahayksikössä, jota säätelee Euroopan keskuspankit. Pieni osa Suomen itsenäisyyttä katosi, tällaisen Euroopan itsenäisyyden puolestako ne meidän papparaisveteraanit silloin taistelivat talvisodassa?

No jokatapauksessa Suomi on muuttunut EU:n myötä, eikä eurosta noin vain erotakaan, enkä tiedä onko se enää tässä tapauksessa tarpeen. Mieleeni on painunut Ilkka Hakalehdon sanat EU-päätöksen jälkeen: Lapsemme tulevat kiroamaan meidät. Minua harmitti suuresti, ettei ollut äänioikeutta.

Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin taistelussa pääsin vaikuttamaan äänestykseen, sillä isäni ei ole kovinkaan poliittisesti aktiivinen ja hän lupasi minulle, että äänestää sitä henkilöä, kenet minä haluan jatkoon. Pääsin jopa äänestyskoppiin (kukaan ei estänyt tätä äänestyspaikalla, vaikka lapset eivät saisi mennä äänestyskoppiin). Kopissa oli numerot Ahtisaari 3 ja Rehn 2. Isäni raapusti lappuun numeron kaksi ja näytti sitä minulle. Minun ilmeeni muuttui järkytyksestä kalpeaksi, jonka jälkeen isäni huomasi tehneensä numeroissa sekaannuksen, ja korjasi tuon numeron kaksi kolmoseksi. Enpä sitten tiedä laskettiinko tuota ääntä ikinä.

Jossain vaiheessa luulin olevani vihreä. Kuntavaaleissa sain äänestää ensimmäisen kerran ja silloin taisin äänestää silloisena helsinkiläisenä kaupunkilaispuoluetta kun-kerran-luontoakin-ajattelevat. Myöhemmin tajusin, ettei minulla ja vihreillä ole toistensa kanssa oikein mitään tekemistä.

Tarja Halosen valinta presidentiksi oli tietynlaisen uuden aikakauden alku. Hän oli Suomen ensimmäinen naispresidentti, hyvin kouluttautunut ja ihmisläheinen henkilö. Hän on uudistanut näkemyksen Suomen presidenttiydestä - presidenttikin on vain ihminen. Silti Haloselta löytyy myös auktoriteettia. Hän ei ole turhan vakava, vaan on helposti lähestyttävissä oleva henkilö. SAK:n juristina hänellä on ollut kokemusta myös perustyöntekijän arjesta. Esimerkiksi äitini on kertonut Halosen ajaneen SAK:n juristina jonkun tuttunsa laitointa irtisanomistapausta. Jo silloin Halonen osoitti, kuinka häntä oikeasti kiinnostaa pienenkin ihmisen arki.

Minua rasittaa, kuinka naispoliitikkoja aina arvostellaan julkisuudessa. Myös Halonen sai osansa tästä, kun lehdet arvostelivat hänen laukkuvalintojaan ja ulkomuotoaan. On käsittämätöntä, kuinka rasittavia median alan edustajat ovat - esimerkiksi vaalikeskusteluissa haastattelijat eivät yhtään kunnioita keskustelijoita, vaan heittävät heidän silmille erillaisia letkautuksia. On rasittavaa katsoa näitä "politiikan asiantuntijoita", joilla on kova tahti kahlata läpi kaikki aihealueet, mitä siinä ohjelmakortissa heidän edessään on. Olisi joskus kiva katsoa sellaista ohjelmaa, jossa ihan oikeasti keskustellaan asioista keskustelijoiden ehdoilla.

Joka tapauksessa tänään tulee juotua kahvit, jos toisetkin Halosen virkakauden päättymiseksi. Politiikka on mennyt sen verran populismiksi ja hektiseksi touhuksi, että harmittaa, kun järkevä presidentti lopettaa. Toivottavasti saamme vielä kuulla Tarjasta muissa tärkeissä tehtävissä.