Erään aikakauden loppu

Kiitos Tarja Halonen.

Halonen poistumassa Sanomatalolta 2.kauden julkistamistilaisuudesta uudelleenvalittuna.

Erään toisen blogin innoittamana haluan jakaa myös omia ajatuksiani Tarja Halosesta ja ylipäänsä poliittisesta "heräämisestäni". Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut politiikasta. Ala-asteikäisenä vuonna 1995, kun Suomessa oli kansanäänestys Euroopan unionista, meillä oli koulussa monia väittelyitä EU:hun liittymisestä. Meidän luokalla oli 21 oppilasta ja kolme heistä oli Euroopan unionia vastaan. Minä olin yksi heistä.

Opettaja suorastaan nauroi minulle päin naamaa, kun väittelimme Euroopan unionista. Tuohon aikana Esko Seppänen kirjoitti, mitä yhdistymisen myötä tulee tapahtumaan mm. yritykset kaikkoavat Suomesta pois. EU-myönteiset ihmiset taas "ennustivat", että Euroopan unionin myötä niitä vasta saammekin Suomeen. En tiedä nauraisiko tuo ala-asteopettaja minulle enää, sillä juuri niin kuin Esko Seppänen puhui, on Euroopan unionin myötä käynyt. Suomi on toiminut maksajamaana EU:ssa, kaikki mahdollinen täältä on myyty ja nyt tuemme Kreikkaa ahdingossa. Silloin jo puhuttiin siitä, kuinka EU:n myötä lamasta ei enää voi selvitä devalvoimalla markkaa, kun olemme kiinni Euroopan rahayksikössä, jota säätelee Euroopan keskuspankit. Pieni osa Suomen itsenäisyyttä katosi, tällaisen Euroopan itsenäisyyden puolestako ne meidän papparaisveteraanit silloin taistelivat talvisodassa?

No jokatapauksessa Suomi on muuttunut EU:n myötä, eikä eurosta noin vain erotakaan, enkä tiedä onko se enää tässä tapauksessa tarpeen. Mieleeni on painunut Ilkka Hakalehdon sanat EU-päätöksen jälkeen: Lapsemme tulevat kiroamaan meidät. Minua harmitti suuresti, ettei ollut äänioikeutta.

Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin taistelussa pääsin vaikuttamaan äänestykseen, sillä isäni ei ole kovinkaan poliittisesti aktiivinen ja hän lupasi minulle, että äänestää sitä henkilöä, kenet minä haluan jatkoon. Pääsin jopa äänestyskoppiin (kukaan ei estänyt tätä äänestyspaikalla, vaikka lapset eivät saisi mennä äänestyskoppiin). Kopissa oli numerot Ahtisaari 3 ja Rehn 2. Isäni raapusti lappuun numeron kaksi ja näytti sitä minulle. Minun ilmeeni muuttui järkytyksestä kalpeaksi, jonka jälkeen isäni huomasi tehneensä numeroissa sekaannuksen, ja korjasi tuon numeron kaksi kolmoseksi. Enpä sitten tiedä laskettiinko tuota ääntä ikinä.

Jossain vaiheessa luulin olevani vihreä. Kuntavaaleissa sain äänestää ensimmäisen kerran ja silloin taisin äänestää silloisena helsinkiläisenä kaupunkilaispuoluetta kun-kerran-luontoakin-ajattelevat. Myöhemmin tajusin, ettei minulla ja vihreillä ole toistensa kanssa oikein mitään tekemistä.

Tarja Halosen valinta presidentiksi oli tietynlaisen uuden aikakauden alku. Hän oli Suomen ensimmäinen naispresidentti, hyvin kouluttautunut ja ihmisläheinen henkilö. Hän on uudistanut näkemyksen Suomen presidenttiydestä - presidenttikin on vain ihminen. Silti Haloselta löytyy myös auktoriteettia. Hän ei ole turhan vakava, vaan on helposti lähestyttävissä oleva henkilö. SAK:n juristina hänellä on ollut kokemusta myös perustyöntekijän arjesta. Esimerkiksi äitini on kertonut Halosen ajaneen SAK:n juristina jonkun tuttunsa laitointa irtisanomistapausta. Jo silloin Halonen osoitti, kuinka häntä oikeasti kiinnostaa pienenkin ihmisen arki.

Minua rasittaa, kuinka naispoliitikkoja aina arvostellaan julkisuudessa. Myös Halonen sai osansa tästä, kun lehdet arvostelivat hänen laukkuvalintojaan ja ulkomuotoaan. On käsittämätöntä, kuinka rasittavia median alan edustajat ovat - esimerkiksi vaalikeskusteluissa haastattelijat eivät yhtään kunnioita keskustelijoita, vaan heittävät heidän silmille erillaisia letkautuksia. On rasittavaa katsoa näitä "politiikan asiantuntijoita", joilla on kova tahti kahlata läpi kaikki aihealueet, mitä siinä ohjelmakortissa heidän edessään on. Olisi joskus kiva katsoa sellaista ohjelmaa, jossa ihan oikeasti keskustellaan asioista keskustelijoiden ehdoilla.

Joka tapauksessa tänään tulee juotua kahvit, jos toisetkin Halosen virkakauden päättymiseksi. Politiikka on mennyt sen verran populismiksi ja hektiseksi touhuksi, että harmittaa, kun järkevä presidentti lopettaa. Toivottavasti saamme vielä kuulla Tarjasta muissa tärkeissä tehtävissä.

Vihreä liberaali vai sininen kapitalisti

Ensimmäinen presidenttivaalikierros päättyi viikko sitten. Sen jälkeen olemme saaneet seurata, kuinka herrasmiehet Haavisto ja Niinistö käyvät laimeaa keskustelua keskenään ulkopolitiikan asioista. Ensimmäisen kierroksen päätyttyä olin varma, että antaisin ensimmäistä kertaa elämässäni ääneni ruiskukkapuolueen ehdokkaalle pelkästään vaalituloksen luoman pettymyksen takia. Ärsytti suuresti  katsoa Tavastialla juhlivia hipstereitä. Mutta tarkemmin kuin ajattelee niin aika ärsyttävät juhlat niillä kokoomuslaisilla kravattikaulaisilla ukkeleillakin oli, jossa "maan tuleva 33-vuotias äiti" varovasti ja hillitysti vastasi toimittajien kysymyksiin: "Katsotaan nämä vaalit ensin. Katsotaan nämä vaalit ensin." Robottiruttunen.

Töissä eräs työkaverini pyysi ihmisiä listaamaan fläppitaululle molempien ehdokkaiden hyviä ja huonoja puolia. No siihen heti joku talvisota-aikaan jäänyt heppu kommentoi, että "Homosivari ei voi olla puolustusvoimien ylijohtaja". No samassapa kysyttiin, että mitenköhän se sivarius siihen vaikuttaa? Eihän Tarja Halonenkaan ollut käynyt armeijaa. "-No en mä sitä äänestänytkään", oli vastaus. Toisekseen pitäisi kyllä kysyä, että kun osa ihmisistä ei äänestä Haavistoa homouden vuoksi, että mitä presidentin yksityiselämällä on vaikutusta maan johtamiseen? Ja samoin voisi kysyä, että onko se sitten hyväksyttävämpää, että Saulilla on 30-vuotta nuorempi vaimo? Ehkä Sauli pitäisi eheyttää?

Kun mennään noin 15-vuotta eteenpäin, niin Jenni saa alkaa opetella uutta ammattia runokirjojen kirjoittamisen sijaan: Omaishoitajia Suomessa tarvitaankin. Ja sitten kun Saulia ei enää ole, niin Jenni on vielä nuori likka ja voi hankkia kokonaan uuden elämän - uuden miehen, uuden kodin. Oikeastaan aika hyvä diili, kun kerran saa asua Mäntyniemessäkin kerran elämässään.

Vaaliväittelyissä Haavisto on ollut ehdottomasti parempi ulosanniltaan kuin Niinistö. Hänellä on paljon ulkopoliittista kokemusta, Niinistöllä ei ole yhtään. Lisäksi Niinistö ei varmaankaan ole pienen ihmisen asialla ja onko siinä mitään järkeä, että sekä presidentti että pääministeri ovat saman puolueen edustajia (tosin presidenttihän luopuu puolueen kirjoista). Toteutuuko siinä kuva koko kansan presidenttiydestä, kun Suomea johtavat porvarit? Taitaa ajatus hyvinvointivaltiosta alkaa pikkuhiljaa jäädä unholaan...

Haaviston kannattajilta ei mielikuvitusta puutu. Facebookissa olen saanut monia kutsuja erilaisiin tapahtumiin ja nähnyt mitä ihmeellisimpiä kampanjoita, kuten esimerkiksi "Piirrä kakkonen hankeen"  ja joku oli muotoillut ikkunaan leivinpaperista numeron kaksi. Itseäni ärsyttää suuresti tuo kiihkoilu ja ihmetyttääkin, että luulevatko ne ihmiset, että noiden kommenttien perusteella yllättäen joku päättääkin oman äänestyskantansa. Haaviston voitossa ärsyttäisi suuresti tuon porukan juhlinta ja voitto, ärsyttävää porukkaa.

Miten ratkaistaan dilemma? Itse en ole oikeasti kovinkaan innokas edes äänestämään, sillä kumpikaan ehdokkaista ei edusta omaa ajatusmaailmaani. Olen vakavissani harkinnut äänestäväni tyhjää presidenttivaaleissa. Tai sitten äänestän sitä Haavistoa pelkästään siksi, ettei tämä konservatiivikapitalisti-Niinistö saa niin suurta murskavoittoa, voittaahan hän kuitenkin. Ihmeellistä on se, että ihmiset ovat niin kiihkoissaan näistä presidenttivaaleista, vaikka näissä vaaleissa yhdellä ihmisellä on pienin mahdollisuus kaikkiin vaaleihin verrattuna vaikuttaa - kunnallisvaalit ovat ne tärkeimmät vaalit yhden ihmisen kannalta. Presidentin vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin hyvin rajalliset ja hänen päätöksillään ei ole suurta vaikutusta yhden ihmisen elämään. Kyseessä on siis arvokeskustelu.

Vihreästä punaisen kypsäksi!

En voi sietää tekopyhyyttä. Eilen kuuntelin Paavo Väyrysen haastattelua Yle Puheen kanavalta autoradiosta. Toimittaja kysyi häneltä, että onko politiikka muuttunut helpommaksi nyt tällä vuosikymmenellä, jos esimerkiksi vertaa 70-luvun politiikkaan. Väyrynen vastasi, että hänen mielestään politiikka on muuttunut monimutkaisemmiksi esimerkiksi Euroopan unionin myötä. Kun asiat muuttuvat monimutkaisiksi, niin silloin on myös populismille sijaa. Kun kääntää jonkin asian ns. suoraksi, niin se uppoaa kansaan paremmin ja asiasta tulee uskottava. Allekirjoitan Väyrysen ajatukset. Edellisissä vaaleissa Perussuomalaiset saivat murskavoiton nimenomaan Timo Soinin letkautuksilla ja "mutkien suoristamisilla". Kyllä-Kansa-Tietää. Näissä tulevissa vaaleissa on valitettavasti samanlaisia populismin merkkejä ilmassa, nimittäin P Haaviston kohdalla.

Olisin voinut äänestää P Haavistoa Suomen presidentiksi, mutta hänen kannattajansa pilasivat sen. Facebook on täynnä Haaviston kannattajien kiihkoiluja ja vauhkoiluja ja useat ovat kiihkoissaan merkinneet omiin profiilikuviinsa P Haaviston naaman oman kuvansa päälle jonkinlaisella badgella. Olen myös lukenut monia blogikirjoituksia siitä, kuinka-Haavisto-parantaa-maailmaa, ohessa lainaus yhden vihreän blogista:

"Niin. Haavisto on täysin toisissa sfääreissä. Kun mamukriitikot ja mokuttajat täällä lintukodossa kilvan huutelevat toisiaan rasisteiksi ja Suomen tuhoajiksi, samanaikaisesti Haavisto sovittelee somalialaisten heimojohtajien välisiä sotkuja ja kehottaa somaleita ottamaan itsekin vastuuta rauhan luomiseksi kotimaassaan."

Tämä yllä esitetty kappale on populismia kerrakseen. Viesti on selvä: Me suomalaiset olemme rasisteja, mutta P Haavisto on avarakatseinen suvaitseva kansanmies, joka ratkoo somalien ongelmia meidän suomalaisten miettiessä vielä pikkuongelmia. Voi tätä tekopyhyyttä.

Vihreät näkevät Haaviston jonkinlaisena profeettana ja ovat täysin huumoritajuttomia, joilta puuttuu myös itseironiaa. Jos vähänkin kritisoi Haavistoa tai ylipäänsä Vihreiden politiikkaa (huomautan, että Vihreät ovat olleet viime kaudella hallituksessa mukana) niin näiden henkilöiden naama valahtaa vakavaksi ja ovat heti kommentoimassa: "Oletko rasisti?","Etkö ole suvaitsevainen?", "Kyllä se Lipposen politiikka oli huonoa." Eikö heiltä muita argumentteja löydy?

Presidentin virkaan on yleensä valittu henkilö, jolla on korkeakoulututkinto. Suomessa moniin paikkoihin on hirveät koulutusvaatimukset (yrityksissä ja yliopistoissa), mutta tästä poikkeuksena on ollut presidentin virka. En siedä ammattipoliitikkoja - siis sellaisia, jotka eivät ole tehneet muuta työtä eläessään kuin politiikkaa, mutta omasta mielestäni koulutuksena "ylioppilaan koulutus" ja siihen päälle ympätty "kokemus" eivät riitä yksinään presidentin virkaan.  Pitäisi ymmärtää edes vähän valtio-oppia. Haavisto on koulutukseltaan ylioppilas. Toisin kuin muut ehdokkaat (lukuun ottamatta Arhinmäkeä ja Biaudetia), Haavistolta puuttuu ylempi korkeakoulututkinto. Arhinmäki on valtiotieteen yo ja Biaudet oikeustieteen yo. Tähän tietysti joku vihreä älähtää, että "hienoahan se on, että Suomessa joku voi pärjätä ilman koulutuspapereita". Hienoahan se tosiaan on. Mutta ei niin hienoa, että siitä pärjääjästä pitäisi tehdä presidentti, kun muualla Suomessa ne koulutusvaatimustasot ovat niin korkeita.

Ohessa linkki hauskaan "valeprofessorijuttuun" Suomen kuvalehden sivuilla: http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/professori-haavisto-otaksun

Työpaikan kahvipöydässä on keskusteltu Haaviston matkaamisesta Teuvo Hakkaraisen Sahalle. Monia tilanne on naurattanut ja lehdissä on uutisoitu Teuvon ja Pekan kaveruudesta. Vihreät näkevät tämän matkan tietynlaisena diplomatiana ja suvaitsevaisuuden eleenä. Todellisuudessa tämä matka oli vaalikampanjointia ja populismia parhaimmillaan. Jami Järvinen kirjoitti Kansanuutisissa hyvän tekstin Vihreiden jihadistilaisista näkemyksistä Haavistoa kohtaan ja vasemmistoleimasta eroon pyrkimisestä http://www.kansanuutiset.fi/blogit/jami-jarvinen/haaveisto Tekstissä oli myös hauska kappale tästä Hakkaraisen ja Haaviston uudesta ystävyydestä:

"Kaunopuheisen blogiryöpsähdyksen alta paljastuu pari mielenkiintoista ajatusta, jotka kertovat enemmän faneista kuin idolista. Se, että Pekka Haavisto ylipäätään puhuu Teuvo Hakkaraiselle, nähdään kautta aikojen suurisydämisimpänä humaaniutena. Piipahdus Keski-Suomessa koetaan suunnattomana sankaritekona, kunpa vain viitasaarelaiset ymmärsivät olla kiitollisia."

Vihreät koettavat nyt tyrkyttää harmaapäistä Haavistoa oikeistolaisille, vaikka todellisuudessa Vihreät on vasemmistopuolue Vasemmistoliiton ja SDP:n välissä. Moni suomalainen ei tätä puoluepolitiikkaa edes huomaa, kun kuvittelevat tekevänsä hyvää, kaunista ja ympäristöteon äänestäessään vihreitä. On helppo hämätä keskiluokkaisia oikeistolaisia harmaahapsuisella diplomatiaa rakastavalla ja vihapuheita inhoavalla suvaitsevaisella maahanmuuttokritiikittömällä suomalaisella Anssi Kelan suosittelemalla miehellä. Se on harmillista, että populismi uppoaa niin helposti suomalaisiin ja ne oikeat asiat jäävät varjoon.

Populismista voi olla joskus hyötyäkin, kuten esimerkiksi Tehyn sairaanhoitajien työtaisteluissa vuonna 2007. Lehdet uutisoivat, että ihmisiä-kuolee-jos-sairaanhoitajat-eivät-saa-lisää-palkkaa. Nuo kommentit menivät yli ja pahasti, mutta sittemmin sen on voinut antaa anteeksi, koska oltiin oikealla asialla.

Ensimmäistä kertaa harkitsen äänestäväni Aku Ankkaa vaaleissa ja olenkin jo täpännyt Akun badgen oman Facebook-profiilikuvani päälle. Aku presidentiksi!