Vihainen lintu

Kaikki, mikä liittyy jotenkin Angry Birdseihin on nyt loppu joulukaupoista. Nämä vihaiset linnut ovat hyvin suosittuja lasten keskuudessa ja lapsien on saatava niihin liittyviä oheistuotteita: unileluja, sängyn peitteitä, minifiguureita, pelejä. Olen odottanut sitä hetkeä, kun moraalinvartijat keksivät, että Angry Birdsit ovat haitaksi lapsille. Se tapahtuu joka ikinen kerta, kun jostain asiasta tulee suosittu. Esimerkkinä tästä on Harry Potter: Jossain vaiheessa Vatikaani kielsi Harry Potter-kirjat, koska ne sisältävät noituutta ja ovat "pakanallisia" kirjoja. Angry Birdsit eivät ole vielä niin suosittuja, että Vatikaani ottaisi niihin kantaa, mutta epäilen, että enemmänkin koulujen opettajat ja lastentarhojen hoitajat kauhistelevat näiden lintujen vihaisia katseita - miksi tänne tarhaan pitää tuoda vihaisen näköisiä lintuja, kun maailmassa on muutenkin pahaa?

Keväällä luin, kuinka Yhdysvalloissa paheksuttiin Lady Gagan musiikkivideota "Judas". Hämmästyttää, kuinka jotkut ihmiset ovat niin kapeakatseisia, eivätkä oikeastaan edes ymmärrä, mistä Lady Gagassakin on kyse ja näkevät vain tämän paljastavat asunsa ja luulevat häntä huomiohakuiseksi.  Lady Gagan ajatus on, että jokainen saa olla oma itsensä sellaisena luojan luomana kuin on. Lady Gaga itse on kristitty ja suurimmaksi osaksi on vähemmistöjen puolestapuhuja.

Olin Lady Gagan keikalla Hartwall-areenalla, kun tämä oli Suomessa kiertueellansa. Lady Gaga piti pienen puheenvuoron, jossa hän mainitsi, miten iloinen on nähdessään Suomen "pikkumonsterit", joiksika hän fanejaan kutsuu. Jotenkin puheenvuorossa tuli esille se, kuinka hän on aikoinaan ollut kiusattu ja ahdistunut, kun häntä on kutsuttu "friikiksi" jne. Hän totesi puheenvuorossaan, että areenalla on tarkoitus pitää mahtava keikka, ja että täällä jokainen saa olla sellainen kuin on ilman, että häntä pilkataan - kaikki ne todelliset friikit ovat nyt hallin ulkopuolella.

Uskallanpa väittää: Lady Gaga on aikansa Jeesus. Tai ainakin muistuttaa Jeesusta. Näiden konservatiivien - Gagan haukkujien ja paheksujien pitäisi katsoa itseään peiliin. Jos Jeesus eläisi nykypäivänä niin hän toimisi varmasti samalla tavalla kuin Lady Gaga eli olisi vähemmistöjen puolella. Sanotaan, että Jeesus nimenomaan otti "hylkiöt" siipiensä suojaan - paransi sairaita - spitaalisia - vammaisia. Ja Jeesusta paheksuttiin. Samoin paheksutaan nyt Lady Gagaa.

On paradoksaalista, että kristilliskonservatiiviset ihmiset, jotka puhuvat kristillisien arvojen tärkeydestä paheksuvat henkilöä, jonka tarkoitus on vahvistaa ihmisten keskuudessa lähimmäisen rakkautta ja muita hyveellisiä omantunnonarvo-tuntemuksia. Toisaalta ihmettelen muutenkin, että mitä sillä tarkoitetaan, kun puhutaan yleensä "kristillisistä arvoista"? Jos niillä arvoilla tarkoitetaan rakkautta Jumalaan ja uskontoon niin tämä on ihan ok, mutta jos tuolla termillä on tarkoitus viitata lähimmäisrakkauteen, rehellisyyteen, perheeseen ja muihin lämpimiin arvoihin niin millä oikeudella niitä pitäisi jonkun määritelmän mukaan kutsua nimenomaan "kristillisiksi" arvoiksi? Eivät ne yksinomaan ole kristittyjen arvoja, vaan arvoja siinä missä muidenkin ihmisten arvot.

Maailmassa sekoitetaan politiikka ja uskonto turhan usein. Arabimaissa uskonto on miltei laki (etenkin Saudi-Arabiassa) ja samoin Yhdysvalloissa, jossa rahakin on siunattu (20 dollarissa lukee "In God we trust"). Myös Suomessa heräsi kova haloo, kun Tarja Halonen valittiin ensimmäiselle presidenttikaudelle, että kuinka meillä voi olla presidentti, joka ei kuulu kirkkoon. Jotkut vaativat Halosen liittymistä kirkkoon, mutta myöhemmin asia kuitenkin unohdettiin. Halonen erosi kirkosta 70-luvulla perustellen päätöstään sillä, ettei kirkko tuona aikana hyväksynyt naispappeutta ja muutenkin syyllistyi seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Halonen on harkinnut kirkkoon liittymistä, mutta ei ole halunnut tehdä sitä presidenttikaudellaan, koska ei ole halunnut, että hänen päätöksestänsä, joka on kuitenkin yksityinen asia, tehdään mitään poliittisia johtopäätöksiä. Yhdysvalloissa tällaisen presidentin valinta ei olisi mahdollista.

Kummallista on, että kirkko on yleensä se, johon liitetään vähemmistöjen syrjintä, kuten esimerkiksi syrjintä sukupuolen ja homouden takia. Naispapitkin ovat jostain syystä hirveän erikoinen juttu. Suomessa suuri osa on kuitenkin tapauskovaisia ja kirkko on onneksi osattu pitää erillään politiikasta, vaikka täälläkin niillä on tietynlainen kytkös toisiinsa.

Tässä vielä edellisten joulujen lapsien hittilelujen historiaa ja skandaaleja:

• 1990 luvun lopussa Yhdysvaltalainen pastori leimasi Teletappien Tiivi-Taavin homomalliksi
• 2000 luvulla Pokemon julistettiin haitaksi lapselle sen väkivaltaisuuden vuoksi
• 2000 luvun alussa Barbie-nuken pään kokoa kasvatettiin, vartaloa pienennettiin ja tissejä kasvatettiin, jonka seurauksena nousi esille, että nukke on huono roolimalli tyttölapsille
• 2008 Ruotsalainen kustantaja Stefan Ingvarsson ilmoitti havainnostaan, että Muumipeikko on homo ja rakastunut Nuuskamuikkuseen
• 2008 Harry Potter leimattiin vaaraksi lapsille, sillä ne edistävät noituutta ja okkultismia

Angry Birds? Ennustan, että ensi vuonna ne ovat liian väkivaltaisia lapsille. Herranjestas sentään, vihaisen näköiset linnut lennätetään kohti ivallisen näköisiä possuja. Tämä opettaa väkivaltaa kerrakseen. Äkkiä pois ne linnut markkinoilta!

Hauskaa joulun odotusta kuitenkin! Vai pitäisikö toivottaa "kausijuhlaa" (Season's Greetings), ettei kukaan vaan loukkaannu, sillä "Christmas"-sananakin on joidenkin mielestä loukkaavaa. Huoh.

Eesti Post

Tulimme tänään Tallinnasta. Oli mukava käydä joulumarkkinoilla juomassa glögiä ja vakiokahvilassa (kohvikissa) marjakääretortulla. Siellä kyseisessä kahvilassa ovat leivokset todella halpoja (1,90e) ja totesinkin, että jos se kahvila olisi Suomessa niin saataisiin surkeaa palvelua, kaakao olisi kermavaahdotonta pussikaakaota ja todennäköisesti leivokset olisivat muutenkin jotain 5-6 euron luokkaa. Virossa on halvempaa.

20-vuoden aikana Viro on kehittynyt valtavasti. Se itsenäistyi vuonna 1991, jonka jälkeen maan piti alkaa itsenäisesti kehittyä. Toisin kuin Latvia ja Liettua, Virolla oli oma valttinsa - nimittäin laivayhteydet Suomeen. 90-luvun alkupuolella suomalaiset matkustivat laivoilla Tallinnaan ostamaan alkoholia, tupakkaa ja piraattilevyjä. Matkustimme usein isäni kanssa Viroon - teimme päiväristeilyjä ja kävimme Mustamäen torilla ostamassa musiikkia. Mustamäen tori oli täynnä venäläisiä kauppamiehiä ja mummoja, jotka myivät kutomiaan sukkia ja lapasia. Mustamäen torille piti mennä bussilla, joka lähti laivasatamasta. Bussit olivat yleensä Suomen liikenteestä poistuneita vanhoja busseja, joissa näkyi joitakin revittyjä suomenkielisiä mainostarroja. Taksilla, jos meni Mustamäen torille, niin sai olla tarkkana, ettei kuski huijannut "kurssisekoiluilla" taksimatkaa. Suomen markat toimivat Mustamäen torilla, eikä rahaa tarvinnut edes vaihtaa eestin kruunuun.

Tallinnan keskustassa sijaitsi Viru-hotelli, josta 90-luvun alkupuolella oli tullut sellainen ns. maamerkki, jonne suomalaisia laivassa humaltuneita matkustajia kuljetettiin. Virun vieressä sijaitsi Stockmann, jossa oli samat hinnat kuin Suomenkin Stockkalla. Viru-hotellin vieressä sijaitsi myös Hesburger, jossa muistan parina kertana syöneeni, kun emme oikein tienneet, minne "uskalsi" mennä syömään ja vanhassa kaupungissakaan ei ollut vielä siihen aikaan paljon mitään. Hesburgerin ulkopuolella parveili paljon myös kauppiaita ja mummoja, ja muistankin että monet lapaset on tullut ostettua ihan vain kadulta. Jossain vaiheessa löysimme Vanhasta kaupungista Olde Hansan, joka oli siihen aikaan hyvin pieni paikka. Tuohon aikaan monet virolaiset osasivat suomea, sillä Suomen MTV3 kanavan nuorisomusiikkiohjelma "Jyrki" näkyi myös Virossa.

Siihen aikaan Viroon pääsi laivalla halvimmillaan noin 50 markan hintaan. Kävimme joskus huvin vuoksi syömässä Olde Hansan pippuripihvit, jos ei mitään tekemistä näyttänyt Suomen kamaralla olevan. Kerran menimme isäni kanssa Tallinnan hiekkarannalle oleskelemaan ja syömään jäätelöä. Opiskeluaikana vuokrasimme ystäväni kanssa talon Tallinnasta pidennetyksi viikonlopuksi. Talo oli hyvin halpa ja itseasiassa se oli ollut Viron kansallisrunoilija Lydia Koidulan koti aikoinaan. Vieläkin ihmettelen, miten saimme asunnon niin halvalla viikonlopuksi käyttöömme, kun kyseessä oli Viron kansalliskirjailijan entinen koti ja tuon Lydia Koidulan kuva oli jossakin niistä eestin kruunujen setelissäkin. Sama kuin oltaisiin menty Elias Lönnrotin kotiin asumaan.

Kun muistelee näitä aikoja niin väkisinkin sitä kummastelee, miten Tallinnan yleisilme ja pienen Viron kansan itsetunto on kohonnut näiden vuosien aikana. Tallinna on nykyisin profiloitunut kylpyläkaupungiksi ja sinne on rakennettu valtavasti mm. kauppakeskuksia ja ravintoloita. Nykyisin vanhan kaupungin Olde Hansan keskiaikaisteema on joka ikisessä ravintolassa Vanhassa kaupungissa ja tarjoilijat haluavat tippejä (mitä ei 90-luvulla ollut). Joulumarkkinatkin perustuvat keski-aikaiseen teemaan. Vanhassa kaupungissa käy turisteja pilvin pimein - enemmän kuin Helsingin katukuvassa näkyy. Monesti mietityttää, että mitä kuuluu Mustamäen torille? Sinne nimittäin rakennettiin 90-luvun loppupuolella valtava rakennus niitä piratismilevyjen kauppiaita varten - sisätilat ns. rikollisporukalle. Kun Viro liittyi EU:hun, EU:n vaatimus oli, että tuollainen rikollisuus oli Viron lopetettava. Näin myös kävi lukuunottamatta joitakin satamassa sijaitsevia Sadamarketteja jne.

Joskus opiskeluaikana tutustuimme kahteen virolaiseen opiskelijaan ystäväni kanssa ja he kertoivat, että ne silloiset kaupustelijat olivat suurimmaksi osaksi Neuvoston hajoamisen jälkeen Viroon jääneitä venäläisiä. Virolaiset vihasivat heitä. Mutta kun asiaa ajattelee niin ilman sitä suunnatonta suomalaisten laivareissailua ja rahan heittämistä Viron maalle näiden venäläisten kautta olisiko Viro nyt siinä missä nyt on. Itse en ole käynyt Latviassa tai Liettuassa, mutta olen kuullut muiden siellä käyneiden kertovan, että niiden maiden pääkaupungit ovat sellaisia kuin Viro oli 90-luvun alussa. Ne eivät ole yhtään niin kehittynyitä kuin Tallinna. Kärjistettynä: Suomalaisten ryyppyreissut Tallinnaan kasvattivat Viron taloutta.

Nyttemmin virolaiset eivät enää osaa suomen kieltä, vaikka useat suomalaiset niin vielä luulevatkin. Virossa ei enää näytetä Suomen tv-kanavia, vaan heillä on omiakin hyviä kanavia.

Tallinnassa saa ystävällistä palvelua ja se on varsin ihana kaupunki. On ihana nähdä kuinka ihmiset viihtyvät siinä hansakaupungissa ja se on saanut suurta arvostusta osakseen - sitä mitä sen kaupungin kuuluukin saada. Silti täytyy moittia tätä meidän typerää kansaa - edelleen katukuvassa näkee humalaisia sikoja, jotka huutelevat virolaisille ja öykkäröivät etsien strippibaareja. Jostain syystä suomalainen luulee olevansa maailman omistaja mennessään Tallinnaan, kun siellä-nyt-on-sitä-halpaa-viinaa. Vaikka Viro on kehittynyt 90-luvulta niin eräs kansa ei ole. Hävetti tuolla risteilyllä suomalaisten puolesta.

Virolle oli onnenpotku, että liittyi Euroopan yhteiseen valuuttaan. Sen myötä se on hyvin eurooppalaistunut maa, jossa turismi kukoistaa ja se sai tehtyä suuren pesäeron sitä alistaneeseen Venäjään. Vaikka puhutaan usein siitä, miten me suomalaiset olimme toisen maailmansodan aikaan puolueettomia ja sen avulla pärjäsimme niin ei se nyt suorastaan ihan niin ollut kuin kultareunuksin maalaillaan. Meidän puolella taisteli näitä saksalaisia, jotka myöhemmin polttivat Lapin, kun osoittautui, että emme olleetkaan heidän puolella. Mutta jos emme olisi liittoutuneet Saksan puolelle sillä hetkellä ja olisimme Viron ja muiden Baltian maiden kaltaisesti vain "lainanneet maita" Neuvostoliiton käyttöön niin olisimme todennäköisesti ihan samassa tilanteessa kuin Baltian maat tällä hetkellä. Strategisesti oli hyvä, että olimme jossain vaiheessa kärjistettynä sanottuna "Hitlerin joukoissa".

Kaikki sympatiani ovat usein pienen Viron puolella. Ja Viro on usein Suomen puolella. Euroviisuissa saamme aina Virolta vähintäänkin yhden pisteen. Kun Suomi voitti jääkiekon MM-kisat vuonna 2011, tarkastelin ja tutkin, mitä muut maat kirjoittivat tuosta Suomen voitosta. Euroopassa asia uutisoitiin tyyliin Suomi-nyt-voitti-Ruotsin. Norjassa ei nyt otettu oikein mitään kantaa. Ruotsin Aftonbladet uutisoi verkossa kauhutuntemuksia, kun näin pääsi käymään. Huvikseni menin sitten Viron iltapäivälehtien sivuille katselemaan: "Eesti post" ja "Ohtuleht". Ohtulehtin etusivulla oli kuva Leijonista mitalit kaulassa isossa rykelmässä ja yllä luki "Hyvä Suomi!". Kyllä virtasi lämmin tunne - mikä muu näistä maailman maista voi koskaan olla niin empaattisesti toisen maan puolella ja kannustaa Suomea vilpittömästi? Minkä muun maan media olisi voinut uutisoida noilla kahdella sanalla jääkiekon MM-kullasta? Ei minkään muun maan (Suomen lisäksi) kuin Viron.

 

Oli hassua myös havaita Tallinnan reissulla, kun olin suklaakauppa Kalevissa, kuinka sinne tullut venäläinen turisti ja virolaisen suklaakaupan myyjä kommunikoivat. Heidän kommunikointikielekseen muodostui suomen kieli. Venäläiset naiset kysyivät huonolla suomella, että mitkä karkit ovat hyviä, johon suklaakaupan myyjä vastasi myöskin huonolla suomella, että vodkakarkit. He saivat aikaan yhteisen hauskan pienen keskustelun.

Jossain asioissa Suomen pitäisi kuitenkin osata pitää puolensa. Nimittäin savusaunassa - luin lehdessä, että Viro aikoo anoa savusaunan Unescon maailmanperintökohteekseen ensi kesään 2012 mennessä. Kaikki me suomalaiset tiedämme, että savusauna on lähtöisin Suomesta. Samoin kuin sähkösauna, jonka kuulemma ruotsalaiset ovat jo omineet. Kas kun ei joulupukkiakin omita. Jossain asioissa vaan pitäisi osata toimia ja älähtää aikaisemmin. Vielähän tuohonkin voisivat suomalaiset ehtiä vaikuttaa.

Jokatapauksessa kaikki sympatia, empatia ja lämpö Virolle!

Ei muumitaloa lukita yöksi

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Suomessa tämä erityisesti pätee, sillä Lordistakin alettiin tykätä vasta kuin muu maailma antoi sille hyväksynnän. Suomalaiset eivät osaa arvostaa omaa osaamistaan ja onnistumistaan, vaan jatkuvasti arvottavat itsensä alatasolle. Jos vertaa esimerkiksi italialaiseen niin hän taas arvottaa itsensä todella korkealle. Tänä aamuna tuli jälleen katsottua Huomenta Suomea, jossa joku asiantuntija kertoi olleensa Italiassa tiedustelemassa heidän taloustilannettaan, jottei kävisi kuten Kreikalle. Siellä italialaiset olivat vakuutelleet, kuinka erinomainen heidän tämän hetkinen tilanne on. Se on sellaista kansallisylpeyttä - on se kumma, jos siellä ei pelätä yhtään, kun kerran koko muu Eurooppa pelkää Italian "romahtamista". Vaarallista.

Tavallaan pidän suomalaisesta mentaliteetista. Suomalainen on hyvin erilainen verrattuna Keski-Euroopan väkeen. Sitä sanotaan, ettei suomalainen mies puhu, eikä pussaa, mikä ainakin omasta mielestäni on vallan loistavaa. Suomalainen sanoo rakkaudentunnustuksia vasta kuin ihan oikeasti niitä tarkoittaa. Keskieurooppalainen sen sijaan lurittelee niitä päivittäin ilman, että niillä on mitään sisältöä. Muistan aikoinani, kun teimme roadtripin Eurooppaan autolla Ruotsi-Tanska-Saksa-Sveitsi-Ranska-Saksa-Belgia-Tanska-Ruotsi. Tuon automatkan aikana ymmärsin, miten harvinaista sitä on olla aidosti vaalea ihminen maailmassa ja täytyy sanoa, että tämän reissun jälkeen vasta aloin paheksua suomalaisten hiusvärjäyksiä "eksoottisen tummaksi" ja alkoi jotenkin myös ärsyttää, miten Miss Suomi-valinnat kohdistuivat aina näihin tummanvärjättyihin tyttöihin. Sieltä ulkomailta löytyy ihan oikeita kauniita tummia tyttöjä, miksi tuollaiset keinotekoiset "eksoottiset" pärjäisivät?

Vaaleus on valttia Keski-Euroopassa. Roadtripin etapissa Ranskassa ollessamme ihmiset pysäyttelivät autojaan ja huutelivat meitä vaaleaveriköitä kyytiin. Olimme kaksi viikkoa Ranskan seudulla Saint Tropezissa ja kyllä se suoraan sanottuna oli rankkaa ja puuduttavaa, kun jatkuvasti oli "huomattu" vaaleuden vuoksi, eikä ole suomalaisena tottunut sellaiseen. Muistan ajatelleeni, kun ylitimme Tanskan ja Ruotsin välisen Store Beltin sillan yömyöhään autolla, että "Ihanaa olla taas normaali, ihanaa ettei kukaan enää huuda perääni". Eikä sen koomin ole huutanukaan, sillä kuten sanoin - suomalainen mies ei puhu eikä pussaa.

Suomalaiset ovat kuin Tove Janssonin muumihahmoja. Ei ole yhtään ihme, että meillä on muumimamma presidenttinä. Muumit ovat vaatimattomia, hulluttelijoita, oikeudenmukaisia, boheemeja ja suoraviivaisia. Ihan niin kuin suomalaiset. Tänään oli lehdessä juttua kanadalaisen listaamia asioita asioista, mitkä ovat Suomessa hyvin ja missä taas olisi parantamisen varaa. Pitikö tämäkin juttu tulla ilmi ihan kanadalaisen kertomana?

 

Artikkelin mukaan Suomen valtti numero UNO on 1) Sauna. Hänen mielestään se on vapauttanut suomalaisten suhtautumisen alastomuuteen. Saunassa johtajapuku riisutaan pois ja kaikki ovat samanarvoisia. On aivan totta, että sauna vaikuttaa moneen asiaan ja sen merkitystä ei kannata väheksyä. Olen itse miettinyt aivan samaa saunan suurkäyttäjänä (käyn saunomassa vähintään kolme kertaa viikossa - joku naseva saattaa kysyä suomalaiseen säästäväisyystyyliin, että näkyykö se sähkölaskussa, johon voin jo vastata, että näkyy, mutta on sen arvoista). Saunassa käydään parhaat keskustelut kumppanin kanssa. Se on ihana paikka rentoutua. Sitä myös sanotaan, että suurimmat sopimukset syntyvät saunan lauteilla.

Kanadalainen listaa suomalaisten huonoiksi piirteiksi kateuden, maahanmuuttokriittisyyden ja yrittäjyyden puutteen. Daa? Olipas uutta. Lisäksi positiivisten asioiden lista oli pidempi kuin huonojen piirteiden lista, mutta journalistit tietenkin uutisoivat asian niin, että "näistä piirteistä eivät ulkomaalaiset suomalaisessa pidä". Tyypillinen suomalainen uutisointitapa.

Suomalainen itsekriittisyys on älytöntä. Silloin kuin Nightwish pääsi pinnalle Euroopassa niin täällä Suomessa alettiin hävetä Tarja Turusen tapaa ääntää englantia. Samaa arvostelua on kuullut esimerkiksi Mika Häkkisen, suomalaisten keihäänheittäjien tai jopa Tarja Halosen englannista, kun he-eivät-nyt-osaa-oikein-lausua-sitä-englantia. Ja ah mikä jumala Alexander Stubb onkaan! Tämä Stubb, joka on ollut vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja naimisissa englantilaisen naisen kanssa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota kielitaitohäpeää, sillä eihän englanti ole meidän kotikielemme. Mitä ihmeen häpeämistä siinä on, jos joku lausuu ei-natiivilla-tavalla englantia? Ne ihmiset, jotka tätä häpeävät, eivät itse ole käyneet muualla Euroopassa ja kuulleet, kun esimerkiksi ranskalainen mongertaa sitä jeesjeestä. Siihen nähden, kyllä me osataan.

Ja osataan me monessa muussakin asiassa. Mutta ei koskaan vaan voida olla ylpeitä. Tai sitten, jos olemme ylpeitä niin se menee täysin yli, kuten esimerkiksi tämä jääkiekon maailmanmestaruus 2011. Käsittämättömän pieni saavutus, jolla ei ole merkitystä todellisen elämän kanssa, mutta kai me sitten tarvittiin vähän kansanylpeyden kohottamista. Överiksi se silti meni, kun siitä alettiin julkaista dvd:ita ja postimerkkejä. Tehtiin juhlakappaleita ja varmaan vieläkin jotkut herrat nostavat maljaa maailmanmestaruudelle. Mistä löytyisi se kultainen keskitie?

Kai kaikkea tätä pitää vielä harjoitella. Ollessani konferenssissa, jossa oli pohjoismaisia osallistujia huomasin, miten suomalaiset kaakattivat sisusta, saunasta, jääkiekosta ja hevistä. Mutta eivät sen sijaan olleet yhtään kiinnostuneita esimerkiksi Ruotsista, Tanskasta tai Norjasta. Nämä muista pohjoismaista tulleet olivat oppineet kuuntelemaan ja mielenkiinnolla kuuntelivatkin näiden suomalaisten jorinoita. Minua monesti mietitytti, että kiinnostaakohan heitä oikeasti ollenkaan koko ajan kuulla: "In Finland we have..." Jäiköhän näille kyseisille suomalaisille mitään käteen muista pohjoismaista ja heidän kuulumisistaan. Epäilen, että ei. 

Ihmisarvo

Eilen oli ihmisarvon päivä. Ensimmäistä kertaa se järjestettiin Suomessa Espoon Barona-areenalla. Itse olin parhaillani eräässä Espoon kauppakeskuksessa pyörimässä, kun Niinistön ja Hjalliksen rahoittama show alkoi ja heidän kestitsemät vieraat saapuivat myrkyisessä yössä Espoon kuivakkaaseen halliin. Katsoin ohjelmaa illalla televisiosta ja siellä oli monenlaista vierasta aina Ahtisaaresta lähtien Norjan kruunuprinssiin saakka. Pisti miettimään, kun jamaicalainen bändi alkoi esittää "Dignity"-nimistä biisiään, että oliko kyseessä ihan oikea ihmisarvon päivä vai oliko se sittenkin päivä, jolloin Niinistö aloitti presidenttikampanjansa.

Tänään Ahtisaari ilmoitti julkaisevansa kirjan, jossa hän kertoo harkinneensa toiselle presidenttikaudelle lähtöään, muttei pystynyt kilpailemaan Halosen kanssa tuona aikana. Hän varsin suorasukaisesti kommentoi, kuinka ei jaa samoja näkemyksiä Halosen kanssa, koska itse on niin oikealla ja Halonen taas enemmän vasemmalla. Samaan aikaan hän aukaisi jälleen kerran Nato-luukkunsa ja alkoi puhua siitä, kuinka Suomen rauha turvataan, jos liitymme Natoon. Tästä tämä meidän suuri nobelistimme jaksaa muistuttaa jokaikinen kerta, kun hänen naamansa täyttää meidän kaikkien ruudut kotona.

Nyt on noussut hirveä haloo siitä, kuinka valtion talousohjelmassa on päädytty supistamaan armeijan määrärahoja: Onhan-se-järkyttävää-kun-kerran-tuolla-naapurissa-he-taas-kasvattavat-armeijaansa-ja-kohta-hyökkäävät. Pikkuhiljaa talvisotasyndroomasta pitäisi päästä eroon ja ymmärtää, ettei maailma ole enää samanlainen paikka kuin ennen. Tämä armeijan määrärahojen supistaminen on selkeää politiikkaa, jolla on selkeä päämäärä. Sillä saadaan Venäjä-pelkoiset ihmiset uskomaan, että me tarvitsemme Natoa. Stubb, joka on Naton avoin kannattaja, paljastaa Pepsodentin (tai kenties Apteekin valkaisuaineen) valkaisemat hampaansa ja ilmoittaa, että kun-nyt-meillä-ei-ole-kunnon-armeijaa-niin-Venäjää-Venäjää-Venäjää-varten-me-tarvitaan-Naton-tukea.

Tosiasia on, että Nato tarvitsee Suomen tukea. Nato haluaa ulottaa oman rajansa joka puolelle Venäjän rajaa. Nato tarvitsee myös lisää pelinappuloita (pelimiehiä) Lähi-idän öljytaisteluihin. Olisihan se kiva pysyä tässä globalisaatiossa mukana ja saada myös suomalaisia, nuoria, kunniakkaasti kuolleita miehiä sinkkiarkuissa Finnairin lentokoneilla Suomeen. Aamen.

Ihmisoikeuden päivänä näytettiin myös mielenkiintoinen dokumentti Hitlerin saamista kirjeistä, joita on säilynyt natsiajoilta. Edelleenkin se hätkähdyttää, kun näkee pätkiä talutetuista juutalaisista ja kuulee, miten ihmiset huudahtavat ja ylistävät johtajaa. Se on nationalismia pahimmillaan. Kävin edellisenä vuonna Berliinissä keskitysleirillä, jonka piti olla yksi Saksan pienimmistä keskitysleireistä. Paikka oli mielestäni todella iso ja kuvottava. Siellä oli juutalaisille mm. kenkärata - natsit testasivat kenkiä ja pistivät heidät kävelemään koko päiväksi rataa pitkin. Lisäksi he olivat perustaneet paikalle oman krematorion, sillä ruumiita tuli niin paljon, että ne oli pakko polttaa paikan päällä. Ihmisen julmuus rodun perusteella toista ihmistä kohtaan on käsittämätöntä.

Luin Anne Frankin päiväkirjan muutama vuosi sitten ja se oli kyllä riipaiseva, sillä kirjahan loppuu vain kesken. Joka päivä he saivat pelätä asunnossaan, että natsit löytäisivät salaisen huoneen, jossa he piileskelivät. Ja he elivät paikassa kuin eläimet: asioivat ämpäreihin ja elivät pahassa hajussa.

Hämmästyttävää on, etteivät juutalaiset yrittäneet ryhtyä minkäänlaiseen vastakapinaan natseja vastaan. Nykypäivänä juutalaiset saavat elää vapaasti. Auta armias, jos joku vähänkin ärähtää ja sanoo jotain pahaa heidän valitusta kansasta niin hänet leimataan rasistiksi. Etenkin Hollywood on täynnä juutalaisia. Mel Gibson - harraskristitty - erehtyi juopuneena haukkumaan juutalaisia ja eipä kai kovin paljoa tuon tapahtuneen jälkeen olekaan saanut mielenkiintoisia elokuvarooleja.

Pakko sanoa, että silti ärsyttää, miten ihmisarvot eivät kohtaa tässäkään asiassa. Maailmassa surraan Hitlerin tekemiä kauheuksia, mutta esimerkiksi vuoden 1994 Ruandan kansanmurhasta ei puhuta paljon mitään. On käsittämätöntä, miten eurooppalaiset itse saivat nuo Ruandan kauheudet aikaiseksi jakamalla ihmiset hutuihin ja tutseihin ulkonäön perusteella ja jättivät maan sitten omilleen. Sodan aikana äärihutut tappoivat 800 000 tutsia. Eurooppalaiset sen sijaan evakuoitiin äkkiä alueelta pois. Yksi afrikkalainen ei vastaa eurooppalaista. Ihmisarvo ei vain ole sama.

Ihmisarvon eriarvoisuuden näkee myös Suomessa näissä romanialaisasioissa. Suomalaiset ovat täysin kyllästyneitä kerjäläisiin ja toivoisivat heidän palaavan kotimaahan. Minun on pakko sanoa, että välillä Helsingissä liikkuessani olen piristynyt romanialaisten katuhaitariyhtyeistä, mutta enhän minä suomalaisena saisi! Ja kerran olen antanut kirpputorilla myydessäni pullon, jossa oli vettä romanialaiselle. Olin kaatamassa vettä pois, mutta hän pikaisesti elekielellä kielsi minua ja osoitti, että haluaa juoda sen. Silloin tajusin, miten vesi ei ole itsestäänselvyys kaikille. Ja ensimmäistä kertaa tunsin sääliä romanialaisia kohtaan. Ehkä tuossa romanialaisasiassa eniten ärsyttää se, kuinka järjestäytynyttä romanialaisten kerjääminen on. Jos heille antaa rahaa niin se ei kuitenkaan mene perille juuri sille henkilölle, jolle sen on antanut, vaan joku isompi boss ottaa sen rahan itselleen. Olisi kiva koettaa tukea näitä köyhiä romanialaisia jollain muulla tavalla kuin rahoittamalla heidän rikollista, järjestäytynyttä toimintaa.

Olin katsomassa muutama viikko sitten stand up-komiikkaa ja siellä esiintynyt Andre Wickström totesi hauskasti: "Ilman teitä naisia, ei olisi huumoria." Se oli mielestäni mukavasti sanottu suomenruotsalaiselta silmälasipäiseltä mieheltä. Ja heti alkoi mietityttää, millainen maailma olisikaan ilman naisia. Jos maailmassa ei olisi naisia, niin todennäköisesti täällä sodittaisiin vielä enemmän, eikä ihmisarvoilla oikeasti olisi mitään väliä. Sana "ihmisarvo" on ollut pakko olla jonkun naisen keksimä. Todennäköisesti se on syntynyt, kun nainen itse on joutunut taistelemaan itsensä samanarvoiseksi kuin mies.

Maailmaa ei paranneta yhdessä yössä, mutta yhdessä yössä pystyy vaikuttamaan siihen, miten kohtelee toista ihmistä. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. 

Ihmisyydestä

Esko Valtaoja kiirehti sanomaan, kun uutiset Cernin kokeista ja valonnopeuden rikkomisesta paukahtivat lööppeihin, ettei usko uuteen tieteelliseen tulokseen, ja voisikin lyödä vetoa maailman kalleimmasta viskipullosta, ettei se ole totta. En tiedä ottiko kukaan vetoa vastaa, sillä nyt Valtaojan vedonlyöntikumppani olisi pulassa. Einsteinin suhteellisuusteoriaa ei saatu sitten kumottua - viime viikolla Hesari uutisoi kokeen virheellisyydestä.

Olen lukenut jonkin verran Ursan julkaisemia kirjoja (liityin Ursaan noin 10 vuotta sitten) ja joskus innostuin isäni kanssa käymään Ursan järjestämillä luennoilla Helsingin Tieteiden talolla. Avaruus on kiehtonut minua pienestä pitäen - edelleenkin viehätyn tähtikuvioista, joita toisinaan tuijotan parvekkeella. Pidin ala-asteikäisenä koulussa esitelmän aiheesta “Miksi tähdet tuikkivat?” - itselläni ei ole mitään mielikuvaa esitelmäni aiheesta - hyvä ystäväni vain hiljattain muistutti minua siitä. Tosin en yhtään ihmettele, että olisin pitänyt tuosta aiheesta esitelmän, sillä en vieläkään suostu luopumaan sinisestä rullaverhostani, joka koristi 6-vuotiaana huoneeni ikkunaa. Siinä on tähtikuvioita: isokarhu, pikkukarhu, Orion jne.

Ursan kirjoja

Ihminen käyttää aivojaan jatkuvaan tutkimiseen. On todella erikoista, että se on se piirre, mikä erottaa ihmisen eläimestä. Ihminen tutkii ja tutkii ja haluaa löytää vastauksia. Usein on kuitenkin todistettu, että vaikka kuinka tutkisi niin ei välttämättä saa kuitenkaan vastauksia. Esimerkiksi tämä Cernin tieteellinen mullistus valonnopeudesta. Mitä sitten, vaikka olisi todistettu, että valonnopeutta nopeamminkin voi liikkua? Emme kuitenkaan olisi saaneet vastausta mihinkään.

Ihmisen luonne on siitä myös erikoinen, että jostain syystä meille on hyvin tärkeää, että jos jossain kaukana asuu ihmisen kaltaista älyllistä elämää niin meille on hirveän tärkeää saada viesti heille perille meidän olemassaolostamme. Se on vähän sama kuin, että ihminen yksilönä haluaa tulla muistetuksi kuolemansa jälkeen. Jo 60-luvulla lähetettiin avaruuteen viestejä - tietynlaisia ajo-ohjeita mahdollisille humanoideille, että löytäisivät. Miksi ihmeessä?

Ihmisen suvaitsevaisuus on kuitenkin ihan toista luokkaa maailmassa. Kansat eivät pysty elämään keskenään, kun aina joku pistää sodan pystyyn, ja toisista tulee rasisteja. Jokainen sota johtuu ihmisen suvaitsemattomuudesta ja ahdasmielisyydestä. Ne henkilöt, joita ammutaan eivät ole “meidän kaltaisiamme”. Silti tutkitaan ja tutkitaan, etsitään ja kiinnostutaan uusista Amazonin alkuperäiskansoista. Jostain syystä niistä täytyy tietää enemmän! Samoin tutkitaan avaruutta. Mutta miten ihmeessä kävisi, jos avaruudesta ihan oikeasti tulisi 60-luvulla lähetettyjä ajo-ohjeita hyödyntäen maapallon ilmakehän paikkeille koputtelemaan joku uusi hieno humanoidikansa. Täälläkö oltaisiin ihmisinä valmiina ottamaan nämä vastaan ja tarjottaisiin vaikka Itä-Suomen rajalta heille mökkipalstoja vapaasti ostettavaksi? Njaa, eihän niitä tarjota tarjottimella venäläisillekään. Miksi sitten humanoideille? Ihminen ei ole tarpeeksi suvaitsevainen perusluonteeltaan tapaamaan mitään humanoideja, kun ei kerran pysty tulemaan toimeen edes rajanaapurinsa kanssa.

En ymmärrä, mihin tällä kaikella tutkimisella ihminen pyrkii. Miksei ihminen joskus tutkisi itseään hiukkaspartikkelina pelkästään kiihtyvyyksien ja nopeuden avulla. Asettuisi maapallosta ulkopuoliseksi ja tutkisi näitä partikkeleja, miten ne syntyessään ovat hitaita, vanhemmiten levittyvät eri alueelle ja toiset ehkä keskimäärin noin kerran vuodessa kiihtyvät nopeuteen 800m/s, ja leijuvat toiselle puolelle maailmaa pariksi viikoksi ja palaavat takaisin. Mielenkiintoisia partikkeleja.

Itse näen ihmisen maapallon viruksena, joka on eri paikoissa kehittynyt erilaiseksi, ja jota maapallon omat puolustusmekanismit (hurrikaanit, maanjäristykset) koettavat epätoivoisesti tuhota, mutta vastustuskyky maapallolla on vain heikko. Todella sitkeä virus. Inhottava virus. Jossain vaiheessa virus häviää kuitenkin maapallolta, eikä maapallo siihen kuole. Eräässä lukemassani kirjassa maapalloa verrattiin keski-ikäiseksi. Se on jo 4,5 miljardia vuotta vanha ja tulee elämään 12 miljardin vuoden ikäiseksi, kunnes aurinko laajentuu punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee sen. Kasvien ja eläinten kaltainen elämä häviää kuitenkin monta miljardia vuotta ennen itse planeettaa.

Kaikki on suhteellista. En usko, että ihmisen aikana ihminen koskaan löytää sitä muunkaltaista elämää avaruudesta, mitä etsii - niin lohdutonta kuin se onkin. Ihmisen elinaika on sen verran lyhyt, että vaikka sitä kuinka tutkisi ja tutkisi, aika ei vain riitä tuloksien saamiseksi. Ihmettelen usein sitä, että miksi sitä elämää etsitään ainoastaan avaruuden suuntaan. Miksi niitä uusia maailmankaikkeuksia koetetaan löytää ainoastaan ulospäin planeetasta. Luuleeko ihminen oikeasti, että näillä aisteilla, millä hän nyt näkee, näkee kaiken sen, mitä on olemassa. Ihminen ei näe mikroskooppitasolle ilman apuvälineitä. Hiukkaskiihdyttimellä nähdään nopeasti syntyviä ja kuolevia hiukkasia. Miksei näistä hiukkasista etsitä elämää? Voisiko ollakin, että “sisäänpäin” tutkittaessa voitaisiinkin löytää niitä uusia maailmankaikkeuksia. Aikahan on suhteellista ja hiukkasen elinaika voi olla jonkun toisen koko elämä.

Jos maapalloa tarkastelee ulkopuolisen silmin, niin on tämä kyllä aikamoinen kompleksi. Jotkut kumartavat samanaikaisesti Mekkaan ja jotkut taas toisaalla meditoivat luostareissa. Vastauksia ei kuitenkaan saada mistään, vaikka tutkitaan ja etsitään. Joskus löydetään uusia planeettoja maailmankaikkeudesta. Mikä on todennäköisyys, että sillä uudella löydetyllä planeetalla olisi jonkinlaista uutta elämää? Ei varmaan tarvitse edes vastata.

Ihminen luulee olevansa ainutkertainen asia täällä maapallolla. Näin ei kuitenkaan ole ja nykyään tuntuu, että ihminen vain tyhmenee ja tyhmenee entisestään. Jos sattuisi joku luonnonkatastrofi siten, että yks kaks tänne jäisikin kourallinen ihmisiä ja antibiootit loppuisivat maapallolta, niin osaisiko se kourallinen ihmisiä kehittää esimerkiksi antibiootit uudestaan? Ihminen on turruttanut vaistonsa kaikenmaailman mukavuudenhaluisena olentona ja luulee, että kaikki laiteet on tehty tässä maailmassa liikkumaan häntä varten. Jos joku sanoo, että vuodessa on 365 päivää niin kaikki vain toteavat sen olevan totta. Suurinta osaa ihmisiä ei kiinnosta tiede, vaan ainoastaan oma napa. Jopa laskimet kouluissa turruttavat lasten päässälaskutaidot. Kaikki tuodaan tarjottimella nykyihmisen eteen.

Kai se on sitä länsimaisuutta: Me olemme tärkeitä, hyviä ja diplomaattisia. Ja hyvin itsekeskeisiä luonteeltamme, kun viruksena tuhoamme tätä “meille” tarkoitettua maapalloa. Harmi vaan, että maapallo tuskin oli meille tarkoitettu… me vain satuimme kehittymään viruksena sellaiseksi, jota on vaikea tappaa luonnon omin vasta-ainein.

Narsismista luovuttamiseen

Ei ihminen ole mikään eläin, joka poukkoilee vaistonvaraisesti ja tunteella eteenpäin. Ihmisen ja eläimen ero on se, että toisella on aivot ja toisella ei. Aina silloin tällöin sitä hämmästyy, kuinka toiset ihmiset antavat sen tunnetilan viedä niin pahasti, että koko pää menee sekaisin. Itse olen aika tunneihminen, ja ristiessäni käteni se tunnepeukalo onkin sormieni päällä - selvästi tunneihminen. Järki kuitenkin voittaa (Paavo Lipposen nimikkokirjaa lainatakseni, heh).

Ajattelin kirjoittaa narsismista, koska aihe on mielestäni mielenkiintoinen. Totesin tässä kuitenkin, että eipä minulla siitä oikeastaan ole mitään sanottavaa. Lainasin kirjastosta kirjan liittyen narsismiin, mutta en jaksanut alkaa lukea sitä. "Narsisti"-sanaa käytetään turhan helposti jokapäiväisessä elämässä. Jos joku ihminen on itseään täynnä niin helposti sellainen henkilö leimataan narsistiksi. Sen sijaan se ihan oikea narsismi on kuitenkin vakava persoonallisuushäiriö.

Narsismiin liittyy pahimmillaan aggressio ja sekä suuret luulot itsestään. Narsisti usein liioittelee omaa tärkeyttään ja odottaa automaattisesti, että muut mukautuvat hänen odotuksiin. Narsismista on laadittu monenlaisia opuksia narsistin ympärillä oleville ihmisille siitä, kuinka he pääsisivät narsistista eroon.

En ymmärrä ihmisiä, jotka ovat saaneet elämältään paljon ja kuvittelevat, että heidän kuuluisi saada elämältään enemmän. En ymmärrä, miksi ihmiset ajattelevat, että elämän kuuluisi olla jotain vaiherikasta lauleskelua ja helppoa. Itse olen ainakin mieltänyt, että elämä voi olla toisinaan hyvinkin tylsää, mutta en ole koskaan ajatellut, että se olisi jotenkin ongelma. Ei voi olettaa, että joka päivä tulisi uusia värikkäitä tunnetiloja, ja pitäisi jatkuvasti mennä johonkin. Itse ainakin pidän siitä tylsyydestä. Siitä, että saa olla rauhassa, jos se tylsyystila ei vain mene turhautumiseen saakka.

Ihminen ihastuu helposti. Sitä saattaa ihastua toiseen ihmiseen ihan missä vain. Jopa uudet ystävät saavat aikaiseksi uutudenviehätyksen tunteen, ja se onkin hauskaa ja virkistävää jutella jonkun uuden ihmisen kanssa erilaisista asioista. Uusi ihminen ei vielä tunne sinua ja hänelle voit kertoa omasta elämästäsi jänniä tarinoita, kun ne eivät ole vielä tuttuja hänelle. On oikein miellyttävää kuulla, kun jonkun mielestä olet yhtäkkiä mielenkiintoinen ihminen, kun olet uusi tuttavuus hänelle.

Elämässä ihastumisia tulee ja menee. En tajua, kuinka toiset saattavat yhtäkkiä todeta, että se ihastuminen olisi jotain paljon parempaa kuin se, mitä elämässä nyt juuri parhaillaan on. Itse arvostan suuresti omaa kumppaniani ja oman elämäni parhaimpia hetkiä on mm. kun saan aamulla kokeilla unisen puolisoni lämpimiä poskia. Sanomme toisillemme joka päivä lämpimiä sanoja - ei mene yhtäkään päivää, kun ei jotain ns. yhteistä "typerää" lepertele toiselle. Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta.

En voisi kuvitellakaan, että jonkun uuden viehättävän tunnetilan vuoksi jättäisin sen, mitä minulla on. Tuntuu, että nykypäivänä erotaan muista syistä kuin aiemmin. Enää eroamisen syynä ei ole petos tai raha. Nyt erotaan siksi, että toinen haluaa yks kaks jotain muuta. Nykyään ihmisten elämien täytyy olla täynnä extremeä. Enää ei riitä mikään tavallinen - suomalaisten mielestä, jos lähdetään ulkomaille niin kohde ei enää ole Tallinna tai Ruotsi. Ihmisten mielestä juoksulenkki ei ole mikään lenkki, jos se ei ole maraton. Ja jos et ole kokeillut kuumailmapallolentoa niin et ole kokenut vielä mitään.

Eletään kokeilujen aikaa. Enää ei tyydytä siihen, että rakennettaisiin ja perustettaisiin yhdessä sellainen ydinperhe kuin 80-luvulla. Mitä sinkumpi, sitä trendimpi ja muodikkaampi ihminen. Mitä enemmän mennään tunnetiloista toisiin, niin sitä vahvempaa ja hienompaa elämä on. Elämän pitää tuntua elämiseltä, eikä työnteon kautta ainakaan saa nautintoa. Työ on vain ansiotuloa varten ja työ on lähinnä kirosana - päivittäinen paha, mikä pitää tehdä.

Toivoisin, että ihmiset pysähtyisivät hetkeksi paikoilleen. Pyytäisivät esimerkiksi ystävänsä tai perheensä yhteiselle sienimetsäreissulle keräämään suppilovahveroita. Ja tekisivät sen rauhassa siten, etteivät muodostaisi mitään muuta ohjelmaa kyseiselle päivälle. Aina ei tarvitse olla kiire, vaan pitäisi pystyä nauttimaan siitä omasta perheestään, siitä tylsästä elämästä. Usein sitä sanotaan, että monen loma menee pilalle, kun sen aikatauluttaa liian tarkkaan, jolloin ei enää pysty nauttimaan itse siitä lomasta. Kaikki tuollainen suorittaminen ja aikatauluttaminen luo paineita ja sitä pitäisi vähentää ihan tavallisessa arkielämässäkin. Pitäisi pystyä jättämään viikonloppu vapaaksi. Puhun myös omasta puolestani, sillä nyt alkavalla viikonlopulla on jo paljon ohjelmaa. Onneksi ei kuitenkaan liian tiukkaa aikataulua.

Hauskaa viikonloppua, katsotaan tuleeko se 10 miljoonan lottovoitto vai ei. Nääh, tuskin mulle.

Korkeakulttuurin kehto

Musiikkitalo avattiin Sibeliuksen musiikin säestämänä. Ehkä olin ollut jotenkin epätietoinen, mutta olin odottanut tuosta talosta vähän erilaista kuin siitä sitten tuli. Mielestäni talon toteutusta perusteltiin sillä, että se on avoin kaikille, ja että Helsinki tarvitsee tällaisen talon muusikoita varten. Talosta tulikin korkeakulttuurin kehto, jossa klassisen musiikin kansainväliset tähdet pääsevät esiintymään aina kuuluisista kapellimestareista pasuunan soittajiin asti. Lisäksi talossa toimii Sibelius-akatemia.

Jostain syystä olin mieltänyt, että tästä Musiikkitalosta tulisi toiminnaltaan sellainen, että amatöörimuusikot pääsisivät vuokraamaan sieltä tiloja ja talossa soisi tämän klassisen musiikin lisäksi myös vähän kevyempää musiikkia, kuten esimerkiksi popmusiikkia. Sen sijaan pettymyksekseni näin uutisista, kuinka minulle täysin tuntematon kapellimestari - mutta kuulemma kansainvälisesti tunnettu mestari - kertoi "muodostavansa syvän yhteyden orkesteriinsa musiikin välityksellä". Ja hän esiintyisi tänä suurena iltana talossa. Ja se on suuri kunnia se.

Aikoinaan Musiikkitalon paikalla sijaitsevista VR:n makasiineista tuli tarpeettomia, kun tavaraliikenteen toiminta siirrettiin 80-luvulla Pasilaan. Tämän jälkeen makasiinitaloissa oli kaikennäköistä erilaista urbaania toimintaa, kuten esimerkiksi kirpputoreja, erilaisia tapahtumia ja bänditkin saivat harjoitella musiikkia talojen tiloissa. Makasiineilla toimi myös luontaistuotekauppa, ja se olikin ekohippien keskittymä. Jossain vaiheessa 90-luvun paikkeilla alkoi kyteä ajatus Musiikkitalon rakentamisesta makasiinien paikalle. Tämä aiheutti aika suuren huudon kaupunkilaisten suunnasta ja makasiinitaloille kokoontuikin ihmisiä muodostamaan ihmisketjua talojen ympärille.

Silloin ajattelin, että turhaan-ne-siellä-meuhkaavat, sillä en kauheasti perusta mielenosoituksista, ja että musiikkitaloa-vaan-kehiin. Jotenkin kuvittelin, että tulevan Musiikkitalon toiminta olisi erilaista, mukavaa musiikkitoimintaa. Mutta sen sijaan nyt, kun talo on nyt vihitty käyttöön, niin siellä musiikkia harjoittavat henkilöt nenänvartta pitkin arvostelevat vuoroin talon akustiikkaa (vaikka siellä on kuulema Suomen parhain akustiikka) tai sitten kulttuuriministeri Paavo Arhimäkeä siitä, että hän valitsi talon avajaisten sijaan jalkapallon.

Omasta mielestäni on hienoa, että kulttuuriministeri rikkoo tuota "kuplaa" siitä, että ainoa oikea kulttuuri on sitä korkeakulttuuria, mitä pitää arvostaa ja valitsee katsottavat ottelut/esitykset tms. oman mieltymyksensä mukaan. Lisäksi täytyy muistaa, että Arhimäki on kulttuuri- ja urheiluministeri, ja intohimoisena jalkapallofanina hän todennäköisesti ottikin sen salkun vastaan. Ja ihan kuin tämän koko ikuisuusprojektin merkitys olisi mitätöitynyt sillä, ettei kulttuuriministeri näyttäytynyt avajaisissa. Suomen eliitti taas inisee. Todennäköisesti koko urheilu pitää akateemikkojen mielestä ensin lokeroida johonkin lokeroon, jonka jälkeen sitä voidaan alkaa ehkä pikkuhiljaa pitää kulttuurina.

Oliko se Musiikkitalo tarpeellinen? Oliko tarpeellista rakentaa Finlandia-talon viereen vastaavanlainen talo ihmisille, jotka nimittävät itseään tittelillä "taiteilija"? Eikö tässä maassa tueta jo muutenkin taidetta aikalailla, eikö Sibelius-akatemiaa käyvillä ole jo tarpeeksi tiloja? Muutenkin konserttilippujen hinnat ovat aikalailla pilvissä. Luulen, että tämän alkuviehätyksen jälkeen talo floppaa pahemman kerran. Korkeakulttuuria harrastavien ihmisten osuus on kuitenkin marginaalinen. Todennäköisesti talon konserttisali tullaan vielä häpäisemään populaarimusiikilla, kun havaitaankin, etteivät ne kulturellien konsertit vedäkään.

Miksi elämäntapaharrastajamuusikot painetaan maan alle piiloon? Enää tässä maassa ei pärjää muusikkona, jos ei ponnahda Idolssista esille tai sitten ole opiskelijana Sibelius-akatemiassa. Hyvää musiikkia ei voi tehdä kuin opiskelemalla sitä? Ihmettelen vain. Ihmettelen sitä, että miksi joku lähtee ihan oikeasti opiskelemaan musiikkia. Mitä yhteiskunta saa ikinä häneltä vastineeksi siitä ilmaisesta opiskelusta ja miksi edes kenenkään musiikillisesti lahjakkaan ihmisen pitäisi sitä opiskella johonkin tiettyyn suuntaan ja muottiin? Ja miksi se korkeakulttuuri on se ainut kulttuurin muodoista, mikä on hyväksyttävää ja mitä varten se Musiikkitalokin piti rakentaa?

Aikamoista yrittämistä taas. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu, että kaikessa pitää aina onnistua. Mitään ideaa ei ikinä lähdetä toteuttamaan, jos ei olla sataprosenttisen varmoja, että ne toimivat. Monissa muissa maissa ollaan paljon idearikkaampia, kun ymmärretään, että virheitäkin voi tehdä, ja että myös toisenlaiset ratkaisut ja toiminnat pelaavat.  Nyt yritetään tehdä musiikkia - sitä kunnon musiikkia.  Harmi, että kaikki täällä on menossa pikkuhiljaa sellaiseen ns. kliiniseen suuntaan, kun tulee vähän sellainen olo, että tuo Musiikkitalo on tuollainen pikkukulturellien tehdas. Kaikkea pitää tuottaa, jotta tuloksena olisi jotain hyvää.