Elämäntapamuutoksen tulosta.

Olen laihtunut juhannusviikosta lähtien yhteensä 12 kiloa. Jätin pois ylimääräisen sokerin ja suolan: karkit ja sipsit. Olen siirtynyt syömään paljon erilaisia salaatteja, joissa proteiinilähteenä ovat olleet kana, kala tai juustot. Punaista lihaa syön kerran viikossa ja urheilen paljon. Viime viikolla tuli ostettua uudet lenkkitossut lenkkeilyharrastustani varten. Vyötäröltä on lähtenyt yli 10 senttiä.

 

Ulospäin muuntautumiseni ei näy paljoakaan, mutta painoindeksissä ja omassa olossa näkyy. Liikunnan ilo on taas tullut esiin, ja jumppatunti, jolla käyn kaksi kertaa viikossa (ja jossa olen käynyt säännöllisesti kuuden vuoden aikana viikottain) ei tunnu enää yhtään niin rankalta kuin ennen. Sykkeet tunnilla ovat hirveän alhaalla ja minua suorastaan harmittaa, vaikka pompin siellä laulaen (totta! sillä aerobic-tunnilla lauletaan samalla kuin jumpataan, koska laulukin lisää sykettä) niin tänään se syke ei vain noussut ja average oli 120, vaikka ennen on ollut siinä 140 paikkeilla.

 

Sykkeen aleneminen lienee merkki hyvästä kunnosta, tosin itselläni leposyke on aina ollut siinä 40-50 paikkeilla liikuntaharrastuksesta johtuen (ja osittain varmaan yksilöllisyydestäkin). Sykkeen aleneminen toisaalta taas tarkoittaa sitä, että joutuu tekemään enemmän liikuntaa, jotta saa saman kalorimäärän kulutettua kuin aiemmin. Mutta eipä tuo haittaa.

 

Olen vain hurjan iloinen tästä elämäntapamuutoksesta, johon ei oikeasti tarvittu mitään poppakonsteja - ainoastaan päättäväisyyttä ja itsekuria. Tosin sitä itsekuriakaan ei ole kauheasti tarvinnut ajatella, koska se vaan tulee luonnostaan, ettei tee mieli mitään keinotekoista karkkia. Ja ei se ole kaatanut maailmaa, vaikka olen joku viikko napannut pari palaa suklaata. Sillä hetkellä siitä konvehtistakin nauttii enemmän kuin, että ahtaisin niitä napani täyteen.

 

Eli tässä laihdutuksessa ei ole ollut kyse mistään karppauksesta tai muusta, vaan yksinkertaisesti ideasta kuluttaa enemmän kuin syö ilman, että joutuu kuitenkaan säästöliekille ja näännyttää itseään. En myöskään ole ottanut paineita, että jossain ajassa pitää johonkin painotavoitteeseen päästä, vaan elänyt päivä kerrallaan eteenpäin.

 

Painonpudotuksessani on auttanut se, että olen merkannut kylmästi rumat painolukemani ylös taulukkoon - saan jonkinlaista sairasta nautintoa siitä, että nään ja hyväksyn oman painoni - kieltäytyminen on kaikista helpoin syy jättää painonpudotus sikseen (jos siis kieltää itselleen sen oman painonsa). On ollut kiva sitten kirjata taulukkoon, kun se paino lukuna onkin laskenut, niin se uusi lukema ja ajatella, että pääsee vielä joskus haavepainotavoitteeseensa.

 

Vielä on pudotettavaa, vaikka aluksi oli tarkoitus pudottaa painoa noin 10% elopainosta. Eihän kyseessä olisi elämäntapamuutos, jos en jatkaisi.

 

Kuka pelkää mustaa miestä?

Pakko kirjoittaa tänne sellaisesta ajankohtaisesta asiasta kuin Mannerheim-elokuva. Kaikki lähti vuodesta 2009, kun Selin kiinnitti Harlinin Suomen kaikkien aikojen epämielenkiintoisimman (mutta julkisuudessa rummutetun suomalaisen kansallisaarteen) elokuvan ohjaajaksi. Jostain syystä elokuvaporukalle tuli kuitenkin niitä kaikenmaailman konkurssisotkuja ja businessmies Hjalliskin vilahti jossain vaiheessa elokuvan rahoittajan roolissa kun-kerran-helkutin-tärkeästä-elokuvasta-on-kyse. Harlin irtsisanoutui projektista ja nykyisin elokuvaan on kiinnitetty kukas muukaan kuin Suomen ehkä-noin-neljästä-ohjaajasta-yksi nimittäin Dome Karunkoski. Elokuva ilmestyy varmaan sitten, kun olen 70-vuotias mummo, kun sen tekeminen kestää yhtä kauan kuin nälkävuosi.

No Yle ehti kuitenkin ensin. Eilen nimittäin uutisoitiin ja reippaasti uutisoitiinkin siitä, kuinka Yle on kuvannut Keniassa elokuvan Mannerheimista noin 20 000 eurolla. En voinut uskoa silmiäni, kun luin iltapäivälehdistä (ei varmaan pitäisi lukea niitä), kuinka siellä lehdet kysyivät suoraan erilaisia kysymyksiä lukijoilta: "Voiko Mannerheimia esittää musta mies" ja haukkuivat täysin kyseisen elokuvan ilman, että olivat edes nähneet sitä. En voi ymmärtää, mistä se ihmisten yltiöviha lähtee liikeelle - eikö ole aika rasistista iltapäivälehdiltä ylipäänsä edes esittää tuollaisia kysymyksiä, joihinka sitten noin 90% vastaa EI! ja avoimessa kommenttikentässä haukkuu sitten nämä n-alkuiset ihmiset.

Mikä tekee Mannerheimistä niin pyhän? Suomen sisällissodan aikaan hän oli valkoisten kenraali, joka kukisti punaiset. Hän toimi presidenttinä ja hänen sukunsa oli lähtöisin Saksasta. Siis täysin arjalaista, hienoa rotua. Sodissa nostetaan aina esille sankareita.

Moni ikäiseni on kertonut, että heidän isovanhempansa eivät koskaan halunneet puhua talvisodasta sieltä palattuaan. Että se on ollut niin traumaattista olla siellä eturintamassa, kuulla pommikoneiden äänet jne.

Olen monesti koettanut miettiä sitä, miltä se sota ihan oikeasti tuntuu ja varsinkin niiden ihmisten puolesta, jotka siellä ovat sotineet. Esimerkiksi Suomen talvisodassa kuoli tai katosi noin 26 000 suomalaista ja 127 000 venäläistä. Sanonta "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" ei ihan siis pidä paikkansa. Syy miksi se ukki sieltä rintamalta palattuaan ei juhlinut, puhunut ja oikeasti vaikeni siitä sodasta johtui tuosta venäläisten suuresta uhriluvusta. Hän oli ampunut ihmisiä kuoliaaksi. Ehkä yhden, ehkä kaksi. Jos ihminen ampuu toisen ihmisen elävältä niin kokeeko hän siinä jonkinlaista sankaruutta, että ansaitsee sen mitalin ja ne linnan juhlat? Ei varmaankaan. Jos on olemassa omatunto ja tietää, että se toinen, jonka on ampunut oli ihan samanikäinen ja samanlainen ihminen kuin hän - pelkäsi sotaa - ja suurten johtajien vuoksi on joutunut siihen tilanteeseen, että puolustaa omaa maataan, niin tottakai hän vaikenee, hiljenee ja pakenee. Tahtoo unohtaa koko tapahtuman.

Kenialaiselokuvan idea on älytön, mutta samalla myös mielenkiintoinen. Me usein itkemme täällä oman itsenäisyytemme puolesta ja koemme, että olemme kaltoin kohdeltu maa, jota suuri Venäjä ravisteli. Mannerheim pelasti meidät. Uskon, ettei Keniassa kuvatulla elokuvalla ole tarkoitus pilkata Mannerheimia, vaan tarkoitus on viestiä, että sotia on muuallakin maailmassa, samanlaisia sotasankareita ja rikollisia kuin Suomessakin. Miksei Keniassakin voisi olla olemassa Kenian omaa Mannerheimia? Sota on aina kamalaa. Pitääkö kaikki ottaa aina niin kirjaimellisesti? Koko elokuvanhan on ohjannut ja käsikirjoittanut kenialainen. Mitä väliä sillä on, että siinä viitataan Suomeen?

Lisäksi on kerrottu, että elokuvan näyttelijä on yksi Kenian tunnetuimpia näyttelijöitä. Mitä ihmettä hänkin ajattelee noista suomalaisien iltapäivälehtien kirjoituksista: "Elokuvan päähenkilö on MUSTA" jne.  Hän ei itse ole missään vaiheessa sanonut mitään pahaa sanaa Suomesta tai kyseisestä henkilöstä, ja varmaan on yrittänyt parhaansa näyttelijänä. Näkemässäni haastattelussa hän ylisti Mannerheimia ja vertasi häntä mm. Gandhiin.

Ja tarvitseeko sitä Mannerheimia niin kauheasti ihannoida? En halua vähätellä hänen johtajuutta kriisitilanteessa. Mutta muistuttaisin kuitenkin, että Suomen sisällissodan aikaan hän itse tapatti toisia suomalaisia. No moni tätä lukeva ajattelee ja argumentoi minulle, että "hän kukisti kommunismin". Aivan sama, en voi ihannoida ihmisiä, jotka antavat käskyjä toisille ihmisille tappaakseen toisia ihmisiä.