sunnuntai 4. marraskuuta 2012

60-luku

Tuntuukohan muista ikäisistäni ikinä siltä, että he olisivat syntyneet väärälle vuosikymmenelle? Itse olen ollut hirveä Beatles-fani ala-asteikäisenä, jolloin haaveilin ja kirosin, etten ollut elänyt sitä oikeaa Beatlemaniaa. Välillä tuntuu vieläkin samalta.

Ostin kirjamessuilta vanhoja 50- ja 60-luvun mainoskortteja. Jostain syystä 60-luku uskostuu minulle mieleen kauhean "romanttisena" vuosikymmenenä, vaikka oikeastihan tuohon aikaan naisilla ei ollut yhtään samankaltaisia oikeuksia kuin miehillä. Suomessakin nainen ei saanut yksin mennä baariin, vaan piti aina olla miesseuralainen mukana. Silti jotenkin ihailen sitä ns. kiireettömyyttä ja työn tärkeyttä, mitä arvostettiin tuona aikana.

Nykyään yhteiskunta on muuttunut niin tietoyhteiskunnaksi, että kaiken pitää tapahtua nopeasti ja sananvapauden nimiin saa tehdä miltei mitä vaan. Sähköposteja lähetetään ja asiat hoituu, jos hoituu. Tulosta vaaditaan kaikkialla ja kaikenlainen teollisuus ajetaan kaupungista pois. Ulkoistus, globalisaatio, ulkoistus, globalisaatio. Suomessa ei tehdä mitään enää itse, kaikki työ viedään Kiinaan tai muihin halpamaihin.

Ennen vanhaa Suomessa tehtiin vaikka mitä, teollisuus kukoisti ja Suomi työllisti paljon. Vähän pelonsekaisin tunnelmin odotan tulevaa, kun Suomessa enää mikään ei ole vakaata ja jotkut edelleen unelmoivat jostain vanhasta Nokiasta, mikä nykyisin on ainoastaan haitta Suomelle, sillä kohta meillä on liuta työttömiä, osaamattomia automaatio- ja sähkötekniikan insinöörejä. Niille pitäisi antaa töitä? Mistä?

Sitten jostain syystä myös työpaikoilla koetaan, että kaikki ovat menestyviä ja lahjakkaita ihmisiä - kilpaillaan parhaista esimiespaikoista ja kirotaan ammattiyhdistykset ja liitot. Vaikka todellisuudessa, jos liittoja ja yhdistyksiä ei olisi niin ei olisi niitä työehtosopimuksiakaan - liukumia, joustoja, ylityökorvauksia jms. Toiset odottavat "saavansa" jotain liitolta, vaikka se "saaminen" konkretisoituu oikeasti vasta sitten, kun huomaa itse olevansa työttömänä.

Lisäksi ärsyttää työpaikoilla, kun joku alkaa pikkuhiljaa lähestyä sitä ikälukua kaksi kertaa kolmekymmentä niin porukka alkaa jo odottaa, että "koskakohan se jää eläkkeelle?" Nykypäivänä odotetaan, että eläkeläinen jatkaisi vielä töissä pitkään ja kannustetaankin siihen, mutta silti se todellisuus siellä itse työpaikalla on sellaista, että nuoret odottavat, että ikäloppu-pois-vaan, mikä nyt sinäänsä on ihan naurettavaa, sillä omasta mielestäni 60-vuotias ei ole mikään ikäloppu, suomalainen elinikä on kasvanut ja sillä 60-vuotiaallakin on se kolme vuotta aikaa vielä siihen "viralliseen" eläkeikään. Ja se kolme vuotta on paljon!

Mutta aina niitä kyräilijöitä löytyy. Ja odotetaan, että sen 60-vuotiaan pitäisi siirtyä syrjään. Eikö ihminen saa olla töissä niin kauan kuin haluaa? Toki voi antaa tilaa nuoremmille, mutta ei se mikään tarkoitus ole, että pitäisi. Haluaisiko tämä oman ikäinen ihmiseni, joka näin odottaa, itse samassa tilanteessa, että porukka puhuisi syrjään siirtymisestä jms.

Taitaa käydä niin, että Suomen kulta-ajat ovat nyt loppu. Omasta sukupolvestani ei ole rakentamaan vakaata ja innovatiivista Suomea, sillä meitä ei kiinnosta työnteko, eikä täällä ole töitä. Seuraavat kymmenen vuotta tulevat olemaan hyvin vaikeita, kun ikäluokkani on niin passiivista ja aikalailla sitä omaan napaan, kaikki-mulle-heti sukupolvea.

 

torstai 27. syyskuuta 2012

Psykologiset testit

Nykypäivänä yhä useampi työpaikka vaatii uuden työntekijän osallistuvan psykologisiin testeihin. Tällä kartoitetaan ja yritetään selvittää, soveltuuko henkilö kyseisen työn tekijäksi ja psykologiset testit koostuvatkin erilaisista osuuksista: logiikkatestejä, aikarajallisia tehtäviä, ryhmäkeskustelutehtäviä, esiintymisiä, kirjoittamistehtäviä, lukemisen ymmärtämistehtäviä jne. Tällaiset testit saattavat viedä kokonaisen päivän.

Ystäväni kävi tällaisisssa testeissä muutama viikko sitten. Hän kertoi, kuinka hän oli joutunut koko päivän "syynäykseen" erilaisten testien muodossa. Helsingissä sijaitsevassa testitoimistossa oli kokonainen kerros täynnä erilaisia psykologien huoneita, joissa testattavat pakersivat logiikkatehtävien kimpussa. Koko testaus sisälsi myös iloisen ja ymmärtäväisen psykologin haastattelun, jossa tämä kyseli miksi kyseinen henkilö haki tehtävään jms. mitä oli myös kysytty siinä ihan normaalissa noin tunnin kestäneessä työhaastattelussa edellisellä viikolla.

Mielestäni on suorastaan naurettavaa, että millaista painoarvoa tällaiset päivän kestävät testit työnhaussa vievät. Ensinnäkin ne vievät ihmiseltä sen kokonaisen peruspäivän aikaa ja niiltä, jotka haluavat vaihtaa työpaikkaa, ne vievät kokonaisen työpäivän. Mielestäni on muutenkin törkeää "leikkiä" ihmisillä - ihan kuin sillä kymmenen vuoden työkokemuksella ei olisi mitään merkitystä, vaan tällä päivän logiikkatestillä, joka saattoi jännityksessä mennä pieleen, on nyt se paljon tärkeämpi merkitys jaahas-sinä-et-nyt-sovellu-tähän-työhön-kun-et-tajunnut-että-tehtävässä-esitetyt-jauhot-ja-ryynit-pitää-hakea-eri-matkan-päästä.

Tokihan tällaiset testit saattavat mitata paineensietokykyä ja käyttäytymistä, mutta eivät ne kyllä kerro siitä, miten ihminen hoitaisi työt eri tilanteissa. Ja muutenkin koko homma on muodostettu jonkinlaiseksi "tenttitilaisuudeksi", jossa tilanne on niin utopistinen, ettei sitä osaa oikein sulattaa. Yksinkertaisesti mielestäni tentit on jo suoritettu siellä korkeakouluissa ja yliopistoissa - miksi nyt jonkun psykologin pitää tentata, miten hyvin osaan matikan lukujonotehtäviä, kun sitä korkeampaa matikkaa on jo luettu oppilaitoksissa?

Tällaiset psykologit työllistävät vain itse itseään. En halua edes kuvitella, miten paljon he tienaavat ihmisten kustannuksilla ja miten paljon työnantajat maksavat heille. On suorastaan nöyryyttävää, että psykologi esittää olevansa jonkinlainen lääkäri ja arvioi ulkoasuasi kyseisessä tenttitilanteessa, jos satut katsomaan kenkiäsi niin hänen paperissaan saattaa lukea "selvästi hermostunut, ei kykene rauhoittamaan hermoja". Psykologin testitilanteissa ei saisi sanoa itsestään mitään negatiivista, vaan hehkuttaa kuinka erinomainen ihminen on sekä pitäisi pukeutua jakkupukuun.

Täällä Suomessa lasten- ja nuorten psykologeista on huutava pula ja koulukiusaamiseen/ahdistukseen pitäisi puuttua. Samaan aikaan nämä "mukalääkärit" istuvat tosiaan Helsingissä siellä toimistorakennuksen huipulla ja leikkivät työssäkäyvillä ihmisillä työllistäen itse itseään ja torppaamalla ihmisten urahaaveita työurista riippumatta. Kyseenalaistan tällaisten psykologien moraalin - leikkivät jumalaa, vaikka voisivat tehdä oikeaa työtä, jolla on vaikutusta ja tarkoitusta.

Mielestäni kukaan ulkopuolinen ei ole pätevä arvostelemaan toisen persoonaa työelämässä - ainoastaan lähiesimies ja työkaverit tietävät, kuinka henkilö hoitaa työnsä arkielämässä. Tuollaisissa psykologin haastattelutilanteissa kuka tahansa pystyy näyttelemään sellaista sosiaalista ihmistä, mikä näiden psykologien piiriin sopisi. Ei missään nimessä saa olla rehellinen tai sinisilmäinen henkilö tai silloin ei niitä suosituksia saa.

Jos työpaikka antaa hirveän painoarvon psykologisille testeille työkokemuksen sijaan, on jokaisen testeissä käyneen muistettava ja ymmärrettävä, ettei silloin se työpaikka ollut häntä varten. Jos siellä oikeasti ihmisiä liikuttaa jonkin psykologin arviot niin todennäköisesti se ei kovin terveellinen ympäristö ole edes työskennellä. Soveltuvuutta voi testata työhaastattelussakin kirjallisuustesteillä tai muulla vastaavalla kaksiosaisella haastattelulla. Ei siihen ulkopuolista alasta ymmärtämätöntä henkilöä väliin tarvitsisi kustantaa.

torstai 23. elokuuta 2012

Elämäntapamuutoksen tulosta.


Olen laihtunut juhannusviikosta lähtien yhteensä 12 kiloa. Jätin pois ylimääräisen sokerin ja suolan: karkit ja sipsit. Olen siirtynyt syömään paljon erilaisia salaatteja, joissa proteiinilähteenä ovat olleet kana, kala tai juustot. Punaista lihaa syön kerran viikossa ja urheilen paljon. Viime viikolla tuli ostettua uudet lenkkitossut lenkkeilyharrastustani varten. Vyötäröltä on lähtenyt yli 10 senttiä.
 
Ulospäin muuntautumiseni ei näy paljoakaan, mutta painoindeksissä ja omassa olossa näkyy. Liikunnan ilo on taas tullut esiin, ja jumppatunti, jolla käyn kaksi kertaa viikossa (ja jossa olen käynyt säännöllisesti kuuden vuoden aikana viikottain) ei tunnu enää yhtään niin rankalta kuin ennen. Sykkeet tunnilla ovat hirveän alhaalla ja minua suorastaan harmittaa, vaikka pompin siellä laulaen (totta! sillä aerobic-tunnilla lauletaan samalla kuin jumpataan, koska laulukin lisää sykettä) niin tänään se syke ei vain noussut ja average oli 120, vaikka ennen on ollut siinä 140 paikkeilla.
 
Sykkeen aleneminen lienee merkki hyvästä kunnosta, tosin itselläni leposyke on aina ollut siinä 40-50 paikkeilla liikuntaharrastuksesta johtuen (ja osittain varmaan yksilöllisyydestäkin). Sykkeen aleneminen toisaalta taas tarkoittaa sitä, että joutuu tekemään enemmän liikuntaa, jotta saa saman kalorimäärän kulutettua kuin aiemmin. Mutta eipä tuo haittaa.
 
Olen vain hurjan iloinen tästä elämäntapamuutoksesta, johon ei oikeasti tarvittu mitään poppakonsteja - ainoastaan päättäväisyyttä ja itsekuria. Tosin sitä itsekuriakaan ei ole kauheasti tarvinnut ajatella, koska se vaan tulee luonnostaan, ettei tee mieli mitään keinotekoista karkkia. Ja ei se ole kaatanut maailmaa, vaikka olen joku viikko napannut pari palaa suklaata. Sillä hetkellä siitä konvehtistakin nauttii enemmän kuin, että ahtaisin niitä napani täyteen.
 
Eli tässä laihdutuksessa ei ole ollut kyse mistään karppauksesta tai muusta, vaan yksinkertaisesti ideasta kuluttaa enemmän kuin syö ilman, että joutuu kuitenkaan säästöliekille ja näännyttää itseään. En myöskään ole ottanut paineita, että jossain ajassa pitää johonkin painotavoitteeseen päästä, vaan elänyt päivä kerrallaan eteenpäin.
 
Painonpudotuksessani on auttanut se, että olen merkannut kylmästi rumat painolukemani ylös taulukkoon - saan jonkinlaista sairasta nautintoa siitä, että nään ja hyväksyn oman painoni - kieltäytyminen on kaikista helpoin syy jättää painonpudotus sikseen (jos siis kieltää itselleen sen oman painonsa). On ollut kiva sitten kirjata taulukkoon, kun se paino lukuna onkin laskenut, niin se uusi lukema ja ajatella, että pääsee vielä joskus haavepainotavoitteeseensa.
 
Vielä on pudotettavaa, vaikka aluksi oli tarkoitus pudottaa painoa noin 10% elopainosta. Eihän kyseessä olisi elämäntapamuutos, jos en jatkaisi.
 

perjantai 17. elokuuta 2012

Kuka pelkää mustaa miestä?

Pakko kirjoittaa tänne sellaisesta ajankohtaisesta asiasta kuin Mannerheim-elokuva. Kaikki lähti vuodesta 2009, kun Selin kiinnitti Harlinin Suomen kaikkien aikojen epämielenkiintoisimman (mutta julkisuudessa rummutetun suomalaisen kansallisaarteen) elokuvan ohjaajaksi. Jostain syystä elokuvaporukalle tuli kuitenkin niitä kaikenmaailman konkurssisotkuja ja businessmies Hjalliskin vilahti jossain vaiheessa elokuvan rahoittajan roolissa kun-kerran-helkutin-tärkeästä-elokuvasta-on-kyse. Harlin irtsisanoutui projektista ja nykyisin elokuvaan on kiinnitetty kukas muukaan kuin Suomen ehkä-noin-neljästä-ohjaajasta-yksi nimittäin Dome Karunkoski. Elokuva ilmestyy varmaan sitten, kun olen 70-vuotias mummo, kun sen tekeminen kestää yhtä kauan kuin nälkävuosi.

No Yle ehti kuitenkin ensin. Eilen nimittäin uutisoitiin ja reippaasti uutisoitiinkin siitä, kuinka Yle on kuvannut Keniassa elokuvan Mannerheimista noin 20 000 eurolla. En voinut uskoa silmiäni, kun luin iltapäivälehdistä (ei varmaan pitäisi lukea niitä), kuinka siellä lehdet kysyivät suoraan erilaisia kysymyksiä lukijoilta: "Voiko Mannerheimia esittää musta mies" ja haukkuivat täysin kyseisen elokuvan ilman, että olivat edes nähneet sitä. En voi ymmärtää, mistä se ihmisten yltiöviha lähtee liikeelle - eikö ole aika rasistista iltapäivälehdiltä ylipäänsä edes esittää tuollaisia kysymyksiä, joihinka sitten noin 90% vastaa EI! ja avoimessa kommenttikentässä haukkuu sitten nämä n-alkuiset ihmiset.

Mikä tekee Mannerheimistä niin pyhän? Suomen sisällissodan aikaan hän oli valkoisten kenraali, joka kukisti punaiset. Hän toimi presidenttinä ja hänen sukunsa oli lähtöisin Saksasta. Siis täysin arjalaista, hienoa rotua. Sodissa nostetaan aina esille sankareita.

Moni ikäiseni on kertonut, että heidän isovanhempansa eivät koskaan halunneet puhua talvisodasta sieltä palattuaan. Että se on ollut niin traumaattista olla siellä eturintamassa, kuulla pommikoneiden äänet jne.

Olen monesti koettanut miettiä sitä, miltä se sota ihan oikeasti tuntuu ja varsinkin niiden ihmisten puolesta, jotka siellä ovat sotineet. Esimerkiksi Suomen talvisodassa kuoli tai katosi noin 26 000 suomalaista ja 127 000 venäläistä. Sanonta "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" ei ihan siis pidä paikkansa. Syy miksi se ukki sieltä rintamalta palattuaan ei juhlinut, puhunut ja oikeasti vaikeni siitä sodasta johtui tuosta venäläisten suuresta uhriluvusta. Hän oli ampunut ihmisiä kuoliaaksi. Ehkä yhden, ehkä kaksi. Jos ihminen ampuu toisen ihmisen elävältä niin kokeeko hän siinä jonkinlaista sankaruutta, että ansaitsee sen mitalin ja ne linnan juhlat? Ei varmaankaan. Jos on olemassa omatunto ja tietää, että se toinen, jonka on ampunut oli ihan samanikäinen ja samanlainen ihminen kuin hän - pelkäsi sotaa - ja suurten johtajien vuoksi on joutunut siihen tilanteeseen, että puolustaa omaa maataan, niin tottakai hän vaikenee, hiljenee ja pakenee. Tahtoo unohtaa koko tapahtuman.

Kenialaiselokuvan idea on älytön, mutta samalla myös mielenkiintoinen. Me usein itkemme täällä oman itsenäisyytemme puolesta ja koemme, että olemme kaltoin kohdeltu maa, jota suuri Venäjä ravisteli. Mannerheim pelasti meidät. Uskon, ettei Keniassa kuvatulla elokuvalla ole tarkoitus pilkata Mannerheimia, vaan tarkoitus on viestiä, että sotia on muuallakin maailmassa, samanlaisia sotasankareita ja rikollisia kuin Suomessakin. Miksei Keniassakin voisi olla olemassa Kenian omaa Mannerheimia? Sota on aina kamalaa. Pitääkö kaikki ottaa aina niin kirjaimellisesti? Koko elokuvanhan on ohjannut ja käsikirjoittanut kenialainen. Mitä väliä sillä on, että siinä viitataan Suomeen?

Lisäksi on kerrottu, että elokuvan näyttelijä on yksi Kenian tunnetuimpia näyttelijöitä. Mitä ihmettä hänkin ajattelee noista suomalaisien iltapäivälehtien kirjoituksista: "Elokuvan päähenkilö on MUSTA" jne.  Hän ei itse ole missään vaiheessa sanonut mitään pahaa sanaa Suomesta tai kyseisestä henkilöstä, ja varmaan on yrittänyt parhaansa näyttelijänä. Näkemässäni haastattelussa hän ylisti Mannerheimia ja vertasi häntä mm. Gandhiin.

Ja tarvitseeko sitä Mannerheimia niin kauheasti ihannoida? En halua vähätellä hänen johtajuutta kriisitilanteessa. Mutta muistuttaisin kuitenkin, että Suomen sisällissodan aikaan hän itse tapatti toisia suomalaisia. No moni tätä lukeva ajattelee ja argumentoi minulle, että "hän kukisti kommunismin". Aivan sama, en voi ihannoida ihmisiä, jotka antavat käskyjä toisille ihmisille tappaakseen toisia ihmisiä.


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Palasimme Kroatiasta eilen, hieman päivettyneenä ja levollisina. Mukava alku lomailulle, kun näki aurinkoa kesän aikana edes jonkin verran. Täällä Suomessa sateet jatkuvat.

Reissu oli kaikenkaikkiaan jälleen kerran silmiä avartava. Entisen Jugoslavian seudulla kroaatit ovat vaurastuneet ja rakennuttaneet vanhan kaupungin pommituksen jäljiltä entiselleen. Suuri osa pommitettiin Dubrovnikin vanhasta kaupungista kommunismin kaaduttua. Nyt kaupunki oli täynnä italialaista jäätelöä lipovia turisteja ja alueella näki miltei joka päivä suuren risteilijäaluksen tuomassa uusia päiväturisteja kaupunkiin. Kävimme ylhäällä vuorella katsomassa maisemia, jonne oli perustettu historiallinen sotamuseo. Museossa näytettiin, kuinka vanha kaupunki aikoinaan pommitettiin ja hävitettiin, vaikka se oli määritelty Unescon perintökohteeksi.


                                               Kroatian Dubrovnikin vanha kaupunki.


Kävimme myös Bosnia & Herzegovinan puolella sellaisessa pikkukylässä kuin Mostar. Elintaso Bosnia & Herzegovinassa on Kroatiaa huomattavasti surkeampi. Jännää oli, että kun bussilla meni Dubrovnikista Bosnia & Herzegovinaan niin raja ylitettiin kolme kertaa, sillä Bosnia & Herzegovina omistaa pienen rantakaistaleen Kroatian välistä. Eli jos halusi Dubrovnikista sinne Mostariin niin piti ensin matkata bussilla rajan yli Kroatiasta Bosnia & Herzegovinaan, sitten Bosnia & Herzegovinasta Kroatiaan ja jälleen kerran Kroatiasta Bosnia & Herzegovinan puolelle.

Kroatialainen oppaamme kertoi, kuinka Kroatia on paljon vauraampi maa kuin Bosnia & Herzegovina ja kuinka Kroatiasta tulee ensi vuonna 2013 yksi Euroopan unionin jäsenmaista. Hän tuntui olevan hyvin ylpeä EU-jäsenyydestä ja kertoi, kuinka nuo rajamuodollisuudet ovat olleet ongelma, kun toisinaan heidän naapurimaansa tahallisesti hidastuttaa passitarkastuksia. Hän totesi moneen otteeseen, kuinka Kroatia suunnittelee rakentavansa sillan siten, ettei tarvitsisi koukata Bosnia & Herzegovinan puolelle halutessaan Kroatian eteläosasta pohjoisosaan, muttei maalla ole varaa rakentaa siltaa, koska tuo hanke on rahallisesti iso investointi. Opas totesi moneen otteeseen, että kuinka asiat tulevat muuttumaan, kun he pääsevät ensi vuonna Euroopan unioniin mukaan. Että EU rahoittaa sitten ne sillat. Siinä samassa tietenkin kyynisenä suomalaisena hämmästelin sitä ylpeyttä Euroopasta ja kauhistelin, että "Hell no, me suomalaiset mitään Kroatian siltahanketta rahoiteta".

Bosnia & Herzegovinan Mostarissa sijaitsee silta, joka myös pommitettiin sotien aikana. Kyseinen silta oli määritetty tuolloin myös Unescon perintökohteeksi, kuten Kroatian Dubrovnikin vanha kaupunki, ja se oli jälleenrakennettu nyt samanlaiseksi. Alueella sijaitsi moskeijoita, sillä Bosnia & Herzegovina on muslimimaa, kun taas Kroatiassa vallitsee katolilaisuus. Siinä taas suomalainen kyynikkö ihmetteli, että mitä ihmettä ne pommittivat niitä Unescon perintökohteita katsoessaan jälleen kerran videota, missä näytetään kyseinen pommitus ja sillan hajoaminen. Toiseksi kun paikassa oli niin mielettömän kuuma niin hämmästytti se, miten kukaan edes jaksaa käydä sotaa sellaisessa auringon paahteessa, kun oma 500 metrin kävely lähimpään supermarkettiin hotellin lähellä pisti pulssin varmaan kahteensataan.

                                              Mostarin silta Bosnia & Herzegovinassa
                                          
On outoa ajatella, että oppaamme on käynyt ala- ja yläkoulunsa kommunismin vallitessa samoin kuin muutkin meidän ikäiset ihmiset sillä alueella. En yhtään ihmettele sitä tehdasmaista asiakaspalvelua esimerkiksi supermarketeissa tai sitä, että rajaylityspaikoilla ei katsota passia (kun toivotat Kroatian tervetulleeksi EU:hun, toivotat samalla myös Kroatian rajanaapurit tervetulleiksi EU:hun), ja kuinka hotellin työskentelijä esiintyi "taksina", kun palasimme lentokentälle. Euroopan unioni ottaa jälleenkerran uuden korruptoituneen maan jäsenekseen, joka on rinnastettavissa Italiaan ja Kreikkaan. "We can bring microwave to your room", oli vastaus, kun ihmettelimme että hotellin mainoksissa luki, että jokaisessa huoneessa on kokonaan varustettu keittiö, eikä meillä ollut. Meidän huoneessamme tämä varustelu ilmeisesti tarkoitti yhtä äänekkäästi surisevaa jääkaappia ja kahta juomalasia.

En nyt tarkoita, että matkamme olisi ollut huono, ja että Kroatia olisi huono lomakohde - Kroatiassa on ihanat rannat, kirkas vesi ja uskomattoman kaunista vuoristoa. Ihmettelen vain, että miksi on olemassa sellainen väkisin väännetty poliittinen liitto kuin Euroopan unioni, josta suurimmaksi osaksi on koitunut haittaa Suomelle. Olen alusta lähtien ollut tätä liittoa vastaan ja harmitti silloin kuin siitä äänestettiin, kun itsellä ei ollut äänioikeutta. Nyt sitä ollaan suossa: 1) Eurosta ja EU:sta eroaminen on surkea vaihtoehto, 2) Eurossa ja EU:ssa pysyminen on ihan yhtä kakka nakki.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Olen aloittanut nyt kesällä innokkaammin juosta, kun säät ovat olleet niin hyviä. On ollut kiva nähdä, miten sitä kehittyy, kun yhä useammin käy juoksemassa. Nykyisin juoksen 4,7 kilometriä puolessatunnissa. Tavoitteeni ja haaveni on ollut jo pitkään juosta 10 kilometriä tunnissa ja tällä hetkellä en ole yhtään epätoivoinen tuon tavoitteen kanssa.

Työkaverini lainasi minulle muutaman juoksukirjan. Toisessa annetaan ohjeita juoksuharrastuksen aloittamiseen ja toinen on kertomus kirjoittajan tuntemuksista juoksemista kohtaan. En ole vielä ehtinyt lukemaan kirjoja tarkemmin, mutta se mitä olen selaillut on ollut motivoivaa ja mielenkiintoista.




Painonpudotusprojektini on edennyt hyvää tahtia - tällä hetkellä olen saanut pudotettua painoa yhteensä 5 kiloa reilun kolmen viikon tuloksena. Käsittääkseni "oikea" tahti laihtua on 0,5-1,0 kg viikossa, mutta luulen että kun minä liikun luonnostaankin paljon - massaa on lähtenyt siksi nopeammin. Olen keventänyt ruokavaliotani siten, että nykyisin syön yhden kerran viikossa punaista lihaa, ja muina päivinä, kalaa, kanaa tai juustoja proteiinilähteenä. Lisäksi syön paljon marjoja ja tuoreita hedelmiä.

Aikaisempi paheeni karkki on aikalailla korvattu marjoilla ja hedelmillä. Ja jäätelöönkään en ole koskenut, eikä sitä ole tehnyt mielikään, vaikka on kesä. Kesällä on helppo pudottaa painoa, kun tarjolla on niin paljon tuoreita hedelmiä ja marjoja. Talvet ovat haaste pitkässä ja kylmässä Suomessa.

Uskon, että olen saanut aikaiseksi  uuden elämäntavan. En enää ole siinä sokerikierteessä, mihin keväällä olin jumittunut ja pahasti. Saatoin syödä viikon aikana kolmekin karkkipussia - järkyttävä kalorimäärä kaikenkaikkiaan, täysin turhia kaloreita. Luonnon omat herkut on paljon parempia ja täyttäviä niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Olen nyt kesäaikaan harrastanut niitä vähintään 30 minuutin juoksulenkkejä viitenä päivänä viikossa. Se on oikeasti aika pieni panos viikossa, vaikka kuulostaa rankalta, että "Huh viisi päivää viikossa". 30 minuuttia menee lentäen. Tavallisesti lataan mp3-soittimen täyteen musiikkia, jonka tahtiin voi askeltaa. Kappaleita kuunnellessa ei niin verenmaku-suussa keskity siihen juoksemiseen, jolloin lenkki tuntuu hauskemmalta ja helpommalta.

Tällä hetkellä on tosi hyvä fiilis. Ensi viikolla onkin lähtöä Kroatian aurinkoon, kun loma alkaa. [Vaihteeksi positiivista tänne blogiin]. Kesä, jee!



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Taas brändeistä ja suorittajista

Kesällä se aina korostuu. Ihmiset istuvat terasseilla ja grillaavat: kaivavat ne hillittömät kesäkeittiöt esiin ja istuttavat kukkia pihalle valtoimenaan. Pakko sanoa, mutta itseäni miltei oksettaa, kun näen vastapäisen talon emännän - Suomen Martha Stewartin - kukkahirvitysterassin. Hän lähti sitä valmistelemaan jo keväällä ja nyt terassilla parveilee enemmän kukkia kuin oleskeluneliöitä. Ja rouva kastelee niitä onnensakukkuroilla jokainen päivä.

Me laitatimme terassin viime syksynä pihallemme, sillä se on varsin kostea piha ja emme ole viherpeukaloita: koko piha näytti rikkaruohohirvitykseltä, ymmärrettehän, että Martha Stewartin naapurissa ei voi olla rikkaruohohirvityspihoja tai alkaa hävettää. Terassista useat sanoivat, että se on kuin tanssilattia (niin iso se on) ja kaikki on todenneet, kuinka siihen on kiva sitten laittaa niitä kukka-asetelmia kesän tullessa ja grillata pihalla. Niin teoriassa näin on. Mutta kuten sanoin niin se viherpeukalo ei vaan paljastu ja tule esille, jos sitä kipinää ei ennestään ole. Terassilla ei ole ollut yhtään mitään kukkia.

Viime viikolla ostimme sinne - mikäs sen mukavempaa - riippumaton ja pari punaista aurinkotuolia. Ei, ne tuolit eivät ole sitä uusinta villitystä - polyjotaintuoliruokaryhmästä - vaan jotain perus K-Raudan muovituoleja. Samoin riippumatto maksoi sen 30e. Se riippumatto ei ole myöskään mikään retkeilijän unelmariippumatto jostain mistälie purjekankaasta, vaan ihan peruskangasriippumatto. Aivan mahtava sellainen.

Rasittaa, kun tässä maailmassa kaiken pitäisi olla viimeisen päälle. Suomalaisen ihmisen mukien kuuluu olla Pentikiltä, Iittalasta tai sitten ne mummolta perityt retrot Arabian mallistot. Vaatteet kannattaa hankkia Marimekolta ja verhokankaat Vallilalta. Huonekalut kannattaa hankkia Muuramelta, Lundiasta tai Vepsäläiseltä. Ikeaakin voi paremman puutteessä käyttää, muttei kannata myöntää. Ruoka kannattaa olla kotimaista ruokaa ja etenkin kesällä - osta suomalaisia mansikoita. Maidoksi kelpaa vain Valio-maito. Kahvinkeitin pitää olla Moccamaster, muuten kahvi maistuu kuralta. Fiskarssin oranssit sakset kannattaa laittaa roikkumaan keittiöön ja kynsisakset vessaan. Lumenen meikkiä kannattaa suosia. Ja suklaat Fazerilta, lakut Porvoosta.

Grillin on oltava kaasugrilli - eihän grillaamisesta tule mitään ilman kaasua. Uimapuku näin kesäksi kannattaa hankkia Finnwearin mallistosta ja lakanat Finlaysonilta. Puhelimen pitää olla Nokia, vaikka he myisivät surkealla tekniikalla varustettua puhelinta. Niin ja kumisaappaat myös, Nokiat ehdottomasti. Pyöräksi kelpaa Jopo tai Helkama. Mitä vanhempi ja retrompi, sen hienompi ja parempi. Koruja, jos kaipailet, kannattaa katsoa läpi Kalevalan korumallisto.

Kesällä on hyviä alennuksia, joten aleostokset kannattaa valita oikein. Kesälomat kannattaa pitää juuri parhaimpana aikana, ei kannata valita sateista säätä. Lomakohde kannattaa valita mahdollisimman hyvin. Asuntolainaa kannattaa hakea silloin kuin korot on alhaalla. Niin periaatteessa voisit jo ostaa aleista joululahjat etukäteen. Joulukoristeet voi myös hankkia Aarikkalta jo nyt, kun ovat alennuksessa.

Hyvään alkuun olen jo päässyt tässä suorittajan roolissa, kun on tuo riippumatto tullut ostettua. Taidanpa laittaa sen kiinni jo ensi keväällä aikaisin. Ou jesh.


Zen Cafe: Aamuisin

Osta asunto, hoida koiraa
Pidä pihaa vaimon kanssa
Hanki lapset jos on saumaa
Yks tai kaks, mut hankkikaa ne

Tutustu naapureihin
Vietä niiden kanssa joskus aikaa
Järjestäkää kimppakyyti
Jos on sama duunimatka

Viiltävä tuuli käy aamuisin
Kiiltävään porttiin ja koivuihin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pidä jemmarahaa pankkitilillä
Seiso väkevästi sänkys edessä
Aamuisin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pese kasvosi ja käytä pyyhettä
Aamuisin

Urheilla jos jaksat pysyt kunnossa
ja nukut hyvin
Hoida lasku lähikauppaan
niin saat suuret alennukset
Jokainen markka jonka maksat veroja
auttaa sinua myös

Lukita muista ovet ja auto,
kesällä yö on valoisa yö

Viiltävä tuuli käy aamuisin
Kiiltävään porttiin ja koivuihin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pidä jemmarahaa pankkitilillä
Seiso väkevästi sänkys edessä
Aamuisin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pese kasvosi ja käytä pyyhettä
Aamuisin

Muista kaverit ensiset
ja soita niille silloin tällöin
Pidä niistä listaa jotka joulukortin lähettää
On tapana kiittää, katso silmiin
Kätellä voit kun lähdet pois
Isä ja äiti ajattelee, sua isä ja äiti ajattelee

Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pidä jemmarahaa pankkitilillä
Seiso väkevästi sänkys edessä
Aamuisin

Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pese kasvosi ja käytä pyyhettä
Aamuisin

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ei niin painavaa asiaa metsän eläimistä

Liottelin tänään jalkojani merivedessä. Tänään on ollut niin aurinkoinen päivä, että melkein hikoilutti oma oleminen. On ollut ihana katsella, miten Espoo herää eloon aina kesäisin.

Meressä uiskenteli ankkaemo poikasensa kanssa - emon ainut poikanen hyppäsi rantakivelle pudoten siitä miltei samantien takaisin veteen. Emo ohjaili sitä kerjäämään auringonpalvojilta pullaa jos-nyt jotain-liikenisi-ja-liikenihän-sitä. Samassa pikkuankka kipitti kiireesti veteen pehmentämään suussaan olevaa isoa palaa, jota ei saanutkaan nieltyä.

Rantakahvilassa sai seurata ravintolan vakivarasta, herra oravaa, joka tällä kertaa keksi kiivetä kokonaan roskikseen sisään. Katsojana sitä sai jännittää, että pääseeköhän se eläinparka ulos sieltä vai ei. No kevyesti sieltä hyppäsi pois - selvästi tuttua touhua.

Perjantaina olin juoksemassa pururadalla. Ensin vastaan tuli rusakoiden pesue - josta jokainen pomppi eri suuntaan nähdessään minut. Yksi niistä jähmettyi paikalle kyttäämään kuin toivoen, etten huomaisi sitä, jos siinä vain seisoo hiljaa. Loppumatkasta vuorostaan tien yli pomppasi peura. En ollut aiemmin nähnyt tällä seudulla kauheasti peuroja - kettuja kyllä asustaa läheisessä korvessa.

Olen nukkunut jo monta viikkoa ikkuna raollaan ja viime yönä sain herätä pulun kurnutukseen. Tai sepelkyyhkyn, jos halutaan terminä peruspulua eläimenä jotenkin romantisoida. Hassua, että kaikenmaailman blackbirdit, jotka öisin ulkona laulavat eivät häiritse ollenkaan, mutta tuo pulun ääni herätti.

Toisinaan näen myös lepakoita lentelemässä kattojemme yllä. Ne vasta vikkeliä onkin ja hieman pelottaviakin, kun näyttävät niin taidokkailta hyönteispyydystäjiltä.

Kaikennäköistä elämää tämä Espookin tarjoaa. Toivon sydämeni pohjasta, ettei tuota lähistöllä olevaa Espoon keskuspuistoa kutisteta entisestään, kun se kauan kiistelty länsimetro alkaa liikennöidä tänne Etelä-Espooseen. Nythän siitä on jo leikattu pala pois, kun keskuspuiston vieressä sijaitseva alue Suurpelto asutettiin. Sinne muuttaville asukkaille luvattiin kaikenlaisia palveluja, ja siitä piti tulla hieno uusi asuinkeskus (taitaa jäädä vain suunnitelmaksi nuo palvelut).

On rikkaus, että saa asua tällaisella seudulla, josta on lyhyt matka kaupungin hälinään Helsinkiin ja samoin pääsee nopeasti luontoon - Espoon keskuspuistoon, jossa on paljon erilaisia eläimiä, jotka välillä yllättävät peruslenkkeilijän.

PS: Jos oman metsän eläimet käy tylsiksi niin aina voi seurata Virossa majailevan Sääksen pesää :) Tätä jännitysnäytelää olen seurannut siitä lähtien, kun poikaset olivat vielä haudottavina pienissä munissa. Nyt odotellaan lentokyvyn saavuttamista ja säästyykö pikkupoikanen, kun ei ole niin kehittynyt kuin kaksi vanhempaa poikasta.

http://pontu.eenet.ee/player/kalakotkas.html

Mukavaa alkavaa viikkoa!

torstai 10. toukokuuta 2012

Jungin teoria

Olin työpaikan kautta eräässä koulutuksessa, jossa tutustuin Jungin persoonallisuustestiin. Meille kurssilaisille tehtiin kyseinen testi (jokaisen piti tehdä se ennen kurssin alkua) ja minä sain tuloksekseni "Huolehtija" ISFJ. Tein testin todella nopeasti vähän-niin-kuin-pois-äkkiä-jotta-pääsen-takaisin-töihin. Ehkä, jos testiin olisi paneutunut tarkemmin tai tekisin sen testin nyt niin tulos olisi erilainen. Kenties.

Kurssilla luennoimaan oli kutsuttu työpsykologi, joka oli vuosia tutkinut Jungin teoriaa ja työpsykologiaa. Alussa, kun selvitin, että kirjainyhdistelmäni ensimmäinen kirjain I tarkoittaa introverttia eli sisäänpäinkääntynyttä, olin hämilläni. Omasta mielestäni olen nimittäin suht koht sosiaalinen, vaikka tietyissä tilanteissa jokseenkin ujo. Olin varma, että tuo intorvertti määritettiin väärin, ja olisin oikeasti ekstravertti eli ulospäinsuuntautunut.

Työpsykologin edetessä ja kertoessa eri kirjainyhdistelmien merkitystä hän kuitenkin viittasi siihen, että introvertti-persoona ei tarkoitakaan, että olisi jotenkin epäsosiaalinen. Sillä tarkoitetaan työelämässä esimerkiksi ongelmaratkaisutilannetta siten, että introvertti sulkee ongelmatilanteessa oven ja pohtii asiaa yksin. Ekstarvertti sen sijaan tarvitsee ongelmaratkaisuun toisia ihmisiä ja puhuessaan ratkaisee asiat ja muodostaa mielipiteensä.

Seuraava kirjain yhdistelmässä (S) kuvaa käytännöllisyyttä. Sen vastakohta olisi ollut I - Intuitiivinen. Käytännöllinen ihminen tekee asioita tutussa järjestyksessä, kun taas intuitiivinen ihminen aloittaa työnsä häntä kiinnostavasta kohdasta. Intuitiivinen ihminen hallitsee useimmiten teorian, eikä tarvitse käytäntöä, kun taas käytännöllinen ihminen toimii toisinpäin.

Kirjainyhdistelmäni F kuvaa empaattisuutta ja sen vastakohtana on T eli analyyttisyys. Empaattinen ihminen on hyvä näkemään ihmisten arvoja ja asenteita, kun taas analyyttinen ihminen on hyvä näkemään vikoja ja epäloogisuuksia. Empaattinen ihminen johtaa ihmisiä, analyyttinen asioita. Analyyttinen ihminen haluaa olla objektiivinen ja reilu, kun taas empaattinen haluaa toimia tasapuolisesti ja inhimillisesti.

Viimeinen kirjain J kuvaa suunnitelmallisuutta ja sen vastakohtana on P - spontaani. Spontaani-ihminen nauttii vapauden tunteesta ja aloittaa paljon uusia projekteja, jotka jäävät helposti kesken. Suunnitelmallinen ihminen taas tekee työtä välttäen viime hetken stressiä. Spontaani-ihminen ei tarvitse suunnitelmia ja hänen toiminta ohjautuu tilanteesta, kun taas suunnitelmallinen ihminen tekee suunnitelmia ja toimii niiden mukaan.

Kurssin osallistujista suurimmalla osalla oli yhdistelmä ENTJ, joka tarkoittaa "Muutosjohtajaa". Sellaiset ihmiset ovat kunnianhimoisia ja Jungin määritelmän mukaan johtajatyyppiä. Meidät asetettiin istumaan pöytiin, joissa oli mahdollisimman monta eri ihmistyyppiä olevaa ihmistä. ENTJ-tyyppiset ihmiset olivat hyvin ylpeitä omasta kirjainyhdistelmästään ja alkoivat käyttäytyäkin johtajan elkein.

Ystäväni kertoi, että on lukenut paljon artikkeleja viime aikoina siitä, kuinka nykypäivän tutkimuksien mukaan on alettu arvostaa Jungin teorian I-alkuisia johtajia sen sijaan, että painotutaan armeijatyyppiseen E-johtajaan. Arvostus ehkä on kasvanut siihen suuntaan, mutta edelleen tässä maailmassa eletään niin, että ne-tietyt-pätijät-ja-itseään-esille-tuovat-ihmiset pärjäävät myös työelämässä. Asiantuntijaroolien arvostus on omasta mielestäni ainakin laskenut, sillä kaikki nuoretkin usein tuntuvat työelämässä heti haluavansa kaiken ja kouluissa opetetaan joillakin aloilla ihan pelkästään johtamista.

Ehkä se sitten tulee siitä introverttikirjaimesta I, mutta itse arvostan enemmän sitä polkua, että ensin kouluttautudaan ja opitaan oman alan asiantuntijaksi ja sitten edetään uralla. Mutta urakehityspolut on aina hankalia aiheita - toisaalta, jos joku kovasti koko ajan pyrkii pätemällä kipumaan yrityksessä ylöspäin, niin on hän sen jollain tasolla varmaankin ansainnut.

Jungin teoria on mielenkiintoinen ja osittain varmastikin kuvaa meidän persoonia. Täytyy muistaa, ettei ihmistä voi kuitenkaan laittaa lokeroon, eikä mikään niistä kirjainyhdistelmistä ole oikeasti toista parempi. Kaikenlaisilla ihmisillä on mahdollisuus menestyä - teorian on tarkoitus vain kuvata, miten erilaisia me ihmiset olemmekaan. Jos kertoo jonkin tietyn asian toiselle ja luulee, että se on täysin itsestäänselvä kuulijalle, niin toinen ihminen on kuitenkin saattanut käsittää asian aivan eri tavalla.

Erilaisista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta etenkin työelämässä niitä on opittava sietämään. Työpsykologin mukaan ääripäät ENTJ ja ISTJ ovat erinomainen työpari työelämässä, jos he oppivat sietämään toisiaan. ENTJ ideoi, mutta ei osaa viedä idoitansa loppuun, kun taas ISTJ:n heikkous on ideoiden puute, joten toimivana työparina hän vie ENTJ:n ideat toteutukseen.

Käykääpä testaamassa, minkä tyyppisiä ihmisiä olette: http://similarminds.com/jung.html

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Sirkushuveja

Pakko joskus kirjoittaa tänne jotain turhamaistakin. Olen täysin hurahtanut sellaiseen vaatemerkkiin kuin Desigual. Tuo vaatemerkki on hävyttömän kallis, vaatteet ovat liian värikkäitä, liian hipahtavia ja liian huomiotaherättäviä. Mutta silti minusta ne ovat jotenkin sietämättömän mielenkiintoisia. Merkki on espanjalainen, yliarvostettu merkki, sillä vastaavanlaisia vaatteita voi löytyä halvemmallakin jostain muualta. Silti menin tilaamaan paidan espanjalaisesta verkkokaupasta, paita oli turhan kallis (raha veloitettiin luottokortilla, niin sehän on silloin näkymätöntä rahaa) ja on niillä rajoilla kehtaako sitä edes käyttää.


Kuva uudesta paitaihanuudestani ihan kissakävelyllä.

Desigual on insipiroitunut Suomeenkin saapuvasta Circus de Soleilista, jonne veljeni intoutui ostamaan lippuja ja kysyi minuakin mukaan. En jaksanut mennä, mutta sen sijaan voin hyvinkin patsastella kesällä uutukainen paita päällä jossain Helsingin hienoista rannoista. Ihan kuin tuo pellepaita herättäisi minkäänlaisia tuntemuksia muissa, varmaankin jotain oksetusreaktiota useimmissa ihmisissä. Ja ihan kuin edes ikinä olisin missään Helsingin Hietaniemessä. Mutta silti tällainen mielikuvitusleikki sopii hyvinkin perustelemaan kallista ostostani.

Koska nyt intouduin kirjoittelemaan näistä brändihömpötyksistä niin todettakoon, että eräs minun Muumimukikokoelman mukeista on kasvanut arvoa jo 130 euroon (mikäli vertaa Huuto.netin muumimukihintoihin). Kyseinen muki on ensimmäinen muumimukini, jonka olen hankkinut (vuonna 2005). 90-luvun mukien arvo pyöriikin jossain 500 euron hinnoissa, enpä tuohon aikaan ollut vielä innostunut keräilemään niitä. Tove Janssoninkin sarjakuviin tutustuin vasta myöhemmin ja nyt olenkin lukenut ne kaikki, jotka on uusintapainettu hiljattain.

Janssonin muumimukitarinat poikkeavat jonkun verran japanilaisesta animesarjasta. Sarjakuvissa muumipappa ryyppää, muumimamma ei ole niin mammamainen ja muumit muutenkin ovat hyvin sinisilmäisiä. Sarjakuvat ovat varsin realistinen näkemys erilaisista ihmistyypeistä. Useissa muumimukeissa komeileekin Janssonin sarjakuvapiirroksista otettuja hahmoja. Ihmettelenkin, miksi muumimukeista löytyy sarjakuvissa esiintyvä sivuhahmohiihtäjä kolme kertaa. Kahdessa se näkyy suoraan Janssonin sarjakuvapiirustuksesta otettuna, yhdessä se on kuvattu japanilaisten versiona. Milläköhän periaatteella Arabia valitsee muumimukikuvansa?


Kuvassa oikealla japanilaisten versio hiihtäjä Virkkusesta.

Kävin eilen luistelemassa pitkästä aikaa. Olin kuin Bambi ensimmäistä kertaa jäällä, mutta en sentään pyllähtänyt rosoisesta luistinkentästä huolimatta. Tietynlaista totuttelemista tuo luistelu silti oli - ennen tein vaikka minkälaisia valssihyppyjä ja piruetteja. Tietysti massaakin on tullut lisää. Jaksoinpa luistelun jälkeen vielä juosta kuntosalin matolla vajaa 5 kilometrin lenkin. Lenkki tuntui pitkästä aikaa hyvälle, ja olisin jaksanut pidempäänkin, jos salilla ei vain olisi mennyt turhaa aikaa juoksumattojen vapautumisen odotteluun. Tavoitteeni on juosta keväällä 10 kilometriä tuntiin, eilen meni 35 minuuttia tuohon vajaa 5 kilometriin. Uskon, että helposti sen saa parannettua, kunhan vain yritystä piisaa. Pieniähän nämä minun tavoitteeni verrattuna monien ihmisten maratontreenaamisiin.

Kiva joskus kirjoittaa jotain hömppääkin. Ehkä huomenna sitten vaahtoan taas Venäjän vaaleista, duumasta ja kotihoitotuen lakkauttamisesta. Hauskaa viikkoa kaikille!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Erään aikakauden loppu

Kiitos Tarja Halonen.

Halonen poistumassa Sanomatalolta 2.kauden julkistamistilaisuudesta uudelleenvalittuna.

Erään toisen blogin innoittamana haluan jakaa myös omia ajatuksiani Tarja Halosesta ja ylipäänsä poliittisesta "heräämisestäni". Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut politiikasta. Ala-asteikäisenä vuonna 1995, kun Suomessa oli kansanäänestys Euroopan unionista, meillä oli koulussa monia väittelyitä EU:hun liittymisestä. Meidän luokalla oli 21 oppilasta ja kolme heistä oli Euroopan unionia vastaan. Minä olin yksi heistä.

Opettaja suorastaan nauroi minulle päin naamaa, kun väittelimme Euroopan unionista. Tuohon aikana Esko Seppänen kirjoitti, mitä yhdistymisen myötä tulee tapahtumaan mm. yritykset kaikkoavat Suomesta pois. EU-myönteiset ihmiset taas "ennustivat", että Euroopan unionin myötä niitä vasta saammekin Suomeen. En tiedä nauraisiko tuo ala-asteopettaja minulle enää, sillä juuri niin kuin Esko Seppänen puhui, on Euroopan unionin myötä käynyt. Suomi on toiminut maksajamaana EU:ssa, kaikki mahdollinen täältä on myyty ja nyt tuemme Kreikkaa ahdingossa. Silloin jo puhuttiin siitä, kuinka EU:n myötä lamasta ei enää voi selvitä devalvoimalla markkaa, kun olemme kiinni Euroopan rahayksikössä, jota säätelee Euroopan keskuspankit. Pieni osa Suomen itsenäisyyttä katosi, tällaisen Euroopan itsenäisyyden puolestako ne meidän papparaisveteraanit silloin taistelivat talvisodassa?

No jokatapauksessa Suomi on muuttunut EU:n myötä, eikä eurosta noin vain erotakaan, enkä tiedä onko se enää tässä tapauksessa tarpeen. Mieleeni on painunut Ilkka Hakalehdon sanat EU-päätöksen jälkeen: Lapsemme tulevat kiroamaan meidät. Minua harmitti suuresti, ettei ollut äänioikeutta.

Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin taistelussa pääsin vaikuttamaan äänestykseen, sillä isäni ei ole kovinkaan poliittisesti aktiivinen ja hän lupasi minulle, että äänestää sitä henkilöä, kenet minä haluan jatkoon. Pääsin jopa äänestyskoppiin (kukaan ei estänyt tätä äänestyspaikalla, vaikka lapset eivät saisi mennä äänestyskoppiin). Kopissa oli numerot Ahtisaari 3 ja Rehn 2. Isäni raapusti lappuun numeron kaksi ja näytti sitä minulle. Minun ilmeeni muuttui järkytyksestä kalpeaksi, jonka jälkeen isäni huomasi tehneensä numeroissa sekaannuksen, ja korjasi tuon numeron kaksi kolmoseksi. Enpä sitten tiedä laskettiinko tuota ääntä ikinä.

Jossain vaiheessa luulin olevani vihreä. Kuntavaaleissa sain äänestää ensimmäisen kerran ja silloin taisin äänestää silloisena helsinkiläisenä kaupunkilaispuoluetta kun-kerran-luontoakin-ajattelevat. Myöhemmin tajusin, ettei minulla ja vihreillä ole toistensa kanssa oikein mitään tekemistä.

Tarja Halosen valinta presidentiksi oli tietynlaisen uuden aikakauden alku. Hän oli Suomen ensimmäinen naispresidentti, hyvin kouluttautunut ja ihmisläheinen henkilö. Hän on uudistanut näkemyksen Suomen presidenttiydestä - presidenttikin on vain ihminen. Silti Haloselta löytyy myös auktoriteettia. Hän ei ole turhan vakava, vaan on helposti lähestyttävissä oleva henkilö. SAK:n juristina hänellä on ollut kokemusta myös perustyöntekijän arjesta. Esimerkiksi äitini on kertonut Halosen ajaneen SAK:n juristina jonkun tuttunsa laitointa irtisanomistapausta. Jo silloin Halonen osoitti, kuinka häntä oikeasti kiinnostaa pienenkin ihmisen arki.

Minua rasittaa, kuinka naispoliitikkoja aina arvostellaan julkisuudessa. Myös Halonen sai osansa tästä, kun lehdet arvostelivat hänen laukkuvalintojaan ja ulkomuotoaan. On käsittämätöntä, kuinka rasittavia median alan edustajat ovat - esimerkiksi vaalikeskusteluissa haastattelijat eivät yhtään kunnioita keskustelijoita, vaan heittävät heidän silmille erillaisia letkautuksia. On rasittavaa katsoa näitä "politiikan asiantuntijoita", joilla on kova tahti kahlata läpi kaikki aihealueet, mitä siinä ohjelmakortissa heidän edessään on. Olisi joskus kiva katsoa sellaista ohjelmaa, jossa ihan oikeasti keskustellaan asioista keskustelijoiden ehdoilla.

Joka tapauksessa tänään tulee juotua kahvit, jos toisetkin Halosen virkakauden päättymiseksi. Politiikka on mennyt sen verran populismiksi ja hektiseksi touhuksi, että harmittaa, kun järkevä presidentti lopettaa. Toivottavasti saamme vielä kuulla Tarjasta muissa tärkeissä tehtävissä.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Elämän pieniä kriisejä

Näin 30-ikävuoden lähestyessä rupeaa helposti muistelemaan vuosien takaisia lukioaikoja ja lapsuutta. Enää muutama kuukausi ja minäkin täytän pyöreitä kolmatta kertaa elämässäni. Sinänsä ikä on mielestäni vain luku, sillä sama sielu ja mieli ihmisen sisällä edelleen porhaltaa kuin ennenkin. Sielu kehittyy, oppii ja muokkautuu, ruumis vanhenee, mutta ajatukset pysyvät samanlaisina. Ehkä sitä kasvaa ja kypsyy henkisesti, mutta ei kuitenkaan vanhene henkisesti. Ulkokuori vanhenee nopeammin kuin mieli.

Uskon, että lapsuudessa ja nuoruudessa sitä luo sellaisia suhteita ihmisiin, millaisia ei enää vanhempana pysty luomaan. Sitä on muodostanut jonkinlaisen siteen lapsuus- ja nuoruusajan ystäviin, mitä ei vaan saa mitenkään poistettua. Sen huomaa esimerkiksi siitä, kun ei ole nähnyt lapsuudenystävää pitkiin aikoihin, mutta aina löytyy se sama aallonpituus ja jutunaiheet, kun tapaa vaikka vuosien päästä. Sellaisia suhteita ei enää vanhemmiten helposti kehitä.

Mutta takaisin niihin muisteluihin. Lukiossa valitsin valinnaisaineena melkein kaikki mahdolliset psykologian kurssit, mitä valittavana oli. Lisäksi valitsin biologian, musiikin, pitkän fysiikan, matikan ja kemian sekä ranskan kielen. Muita valinnaisaineita ei enää mahtunut ja jossain vaiheessa ranska piti pudottaa. Psykologiaa halusin opiskella huvikseni, ajattelin sen olevan yleishyödyllistä, enkä pitänyt sitä kauhean tieteellisenä aineena. Minusta ihmisen kehityspsykologia oli kaikista mielenkiintoisin kurssi koulussa. Siinä kerrottiin, kuinka ihminen ajautuu kriisistä toiseen koko elämänsä ajan jo vauvaiästä lähtien.

Ylioppilaskirjoituksien reaaliin lukiessani olin päättänyt vastata biologiaan, kemiaan ja fysiikkaan. Kun kirjoitukset alkoivat ja luin tenttipaperin läpi, näin onnekseni fysiikan toisena tehtävänä juuri sen samaisen siltapalkkimomenttitehtävän, minkä olimme laskeneet edellisenä iltana siltainsinööri-isäni kanssa. Mutta mitä minä tein? Menin ihan paniikkiin. Katsoin vuoroin kelloa ja koepaperia ja aloin filosofoida, että mikä ihme "momentti" oikeastaan on. Päätin kesken kirjoitusten, että ei... EI minulla ole aikaa miettiä mikä-se-momentti-on ja siirryin suoraan psykologian tehtäviin. Vastasin kolmeen psykologiaan ja yhteen uskontoon sekä biologiaan. Täysin mielipuolista, sillä en ollut niihin aineisiin lukenut.

Ja tätä paniikkia jatkui. Myös matikan yo-kokeen ensimmäinen lasku oli uskomattoman helppo: "Laske kulmakerroin" - pitäisi olla jokaisella matematiikkaa vähänkin lukeneelle helppo lasku ratkaista. No siinäpä menin sitten taas kerran lukkoon, käteni tärisivät valehtelematta kaksi tuntia koetilaisuudessa ja vilkuilin jatkuvasti kelloa. Lopuksi taistelin sen ensimmäisen tehtävän kanssa niin pitkään, etten kerjennyt tehdä muita laskuja loppuun. Olin hyvin masentunut palauttaessani koetta fysiikan opettajalleni. Hän oli kuitenkin sen verran kannustava, että sanoi minun todettua kokeen menneen huonosti, että "Älä huoli, Teknillisessä korkeakoulussa tarvitaan juuri tuollaisia laulavia tyttöjä".

Teknillisen korkeakoulun pääsykoe meni hyvin. Siellä jännitykseni ei saanut minua valtaansa ja pääsinkin kirkkaasti haluamalleni osastolle. On jännä ajatella, että lukioaikana yksi koetilaisuus merkitsee niin paljon. Nyt kun asiaa miettii, niin ylioppilaskirjoitukset ovat aika vähäpätöinen juttu, mutta sillä hetkellä kyse oli elämästä ja kuolemasta. Silloisesta kriisistä.

On hienoa, että Suomessa kaikilla on sama mahdollisuus opiskeluun sosiologisesta taustasta riippumatta. Suomessa hämmästellään, eikä ehkä itsekään oikein uskota, kun Suomen koululaiset pärjäävät aina Pisa-tutkimuksissa hyvin. Suomessa hyvästä opista saa suurimmaksi osaksi kiittää opettajia. Suomessa arvostetaan opettajan ammattia, ja opettajan ammattiin opiskellaankin yliopistotasolla. Esimerkiksi Ruotsissa opettajan ammatti ei ole kovinkaan arvostettu ja siellä onkin paljon käyty kansallista keskustelua koulujärjestelmän uudistamisesta. Opettajan ammatin arvostuksesta saamme kiittää kirkon ja koulun koalitiota. Opettajan ammatin arvostaminen on peräisin niiltä ajoilta, kun yksinään kirkoilla oli tehtävänä perustaa kansakouluja. Myöhemmin kirkko ja koulu erotettiin toisistaan, mutta ammatin arvostus säilyi.   

Sittemmin on saanut lukea lehdistä, kuinka monella poliitikolla on kiire uudistaa Suomen koulujärjestelmään. Opetusministeri on ehdottanut, että taideaineita lisätään pakolliseksi kaikille yläkouluissa kokonaistunteja kuitenkaan vähentämättä. Tällä hetkellä yläkouluissa on saanut valita valinnaisena kuvaamataidon, kotitalouden, teknisen työn tai tekstiilityöt. Käytännössä tuo taideaineiden "pakollisuus" vähentää valinnanvapautta - miksi se on ministerin mielestä ensisijaisen tärkeää, että huonot piirtäjät osallistuvat kuvaamataidon tunnille? Tai, että joku, joka on aivan surkea vatkaamaan kanamunia vaahdoksi, joutuu tekemään sitä tästä lähtien kaksi tuntia viikossa?

Uudistamista ei koskaan pitäisi tehdä pelkästään uudistamisen vuoksi. Välillä tuntuu, että tässä nyky-yhteiskunnassa nimenomaan toimitaan niin. Ihmiselämän kriisit ovat sen verran vaikeita ja hankaloita käsitellä, että olisi kivaa, että kaikki se muu siinä ympärillä olisi tehty helpoksi.

Mukavaa ja helppoa viikkoa kaikille.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Presidenttipelin jälkipuintia

Armeija lakkauttaa varuskuntia. Kuntauudistus etenee: kohta jäljellä on enää 70 kuntaa.

Töissä taas kahvipöydässä näitä molempia asioita päiviteltiin. Keskusteltiin siitä käydäänkö sotaa tulevaisuudessa maasta vai ilmasta käsin, tietokoneiden viruksista ja joukkotaudeista - ihmiskunnan tuhosta. Yhdessä pöydässä paransimme maailmaa, ja jokaisella oli oma mielipiteensä varuskuntien tarpeellisuuteen.

Viime aikoina olen pohtinut paljon Suomen tilaa etenkin tämän uuden presidentin valinnan jälkeen. Muutama sana presidenttiehdokkaiden haastattelusta täytyy kuitenkin ensi alkuun todeta. Presidenttiehdokaskampanjat olivat nimittäin aikamoista hulabaloota. Presidenttiehdokkaat laitettiin hyvin koville ja he esiintyivät joka päivä television eri kanavilla keskustelemassa samoista asioista päivä toisensa jälkeen. Keskustelut olivat hyvin tylsiä, sillä ehdokkaat olivat samaa mieltä monista asioista. Televisiokanavilla oli uutena piirteenä sosiaalisen median SOMEn mukaan tulo. Kukakohan tämän SOME-lyhenteen on keksinyt?

Mielestäni oli hiukan huvittavaa, että yksittäisten ihmisten SOMEFacebook-kommentteja edes viitsittiin esittää televisio-ohjelman välissä. Tämä oli uudenlaista toimintaa ja "hauskaa" reaaliaikaista kommentointia. Etappi seuraavien presidenttivaalien 2018 mediapeliksi voisi olla, että laitetaisiin ehdokkaat Big Brother-taloon ja äänestetään jokainen yksitellen ulos. Viimeinen taloon jäävä olisi Suomen presidentti. Viihdettä kaikille -tällaista tämä metsäläiskansa rakastaa. Siinä tulisi setvittyä ehdokkaiden ihmissuhdeasiat homokohuista lähtien.

Kreikassa jatketaan kapinointia Euroopan unionia vastaan. Täällä meidän Suomen lintukodossamme ei paljon mieltä osoitella: hiljaisesti hyväksymme kuntauudistukset ja varuskuntien lakkauttamiset. Kyllähän tiedetään, että valtio elää jo nyt velaksi, veroja ei haluta enempää kasvatettavan, vienti on tällä hetkellä globaalin talouden vuoksi heikkoa, joten hyvinvoinnista on tingittävä ja kaikkien on laitettava oma kolehtinsa kasaan. Ei me suomalaiset siitä tykätä, mutta hyväksytään samalla kuin päitämme pudistelemme sateenkaarihallituksen päätöksille (tosin asiahan ei vielä ole päätetty).

Meille tolkutetaan, että nämä kuntien pakkoliitokset tehdään siksi, että "näin kunnat pystyvät tarjoamaan laajemmin palveluita kaikille kuntalaisille". Asia yritetään pukea siten, että ihmiset ymmärtäisivät pakkoliitosten olevan tarpeellisia hyvinvoinnin kannalta. Todellisuudessa se menee niin, että kuntien virkamiehiä karsitaan, palvelut keskitetään yhteen paikkaan ja jengi kiroillen matkustaa useita kilometrejä toiseen paikkaan hoidettavaksi. Huoltosuhde ei miksikään siitä muutu, vaikka palvelut keskitettäisiin - se vain tarkoittaa sitä, että terveyskeskuksissa on vielä pidemmät jonot, kun virkamiehiä on karsittu. Tai saattaa se huoltosuhde muuttuakin, kun porukka ei enää saa palveluita ja ihmiset rappeutuvat kodeissaan. Hei hyvä idea! Näin päästään eläköityvistä Suomen varoilla elävistä ukkeleista kerta heitolla, kun heitä ei vain hoideta ja kuolevat pois.

En ole keksinyt eläkepommile, valtion velkojen maksamiselle, globaalin talouden ongelmien ratkaisuksi mitään järkevää ratkaisua - eipä taida noille asioille ei olla mitään ratkaisua. Valtion velkoja voidaan lyhentää tällaisilla kuntaliitoksilla, varuskuntien lakkauttamisella ja muilla leikkauksilla, mutta eivät ne kaikkia ongelmia ratkaise. Myöskin sitten verojen jatkuva kasvattaminen tuntuisi oudolta, kun esimerkiksi pääomien verotus on Suomessa maailman korkeinta tällä hetkellä. Kuitenkaan sellainen politiikka ei tunnu järkevältä, mitä jotkut tietyt puolueet ajavat, kuten progressiivisesta verotuksesta tasaveroon pyrkiminen. Tämä "työväenpuolueeksi" nykyisellään naamioitunut ruiskukkapuolue on jykevä tasaveron kannattaja. Tällaisessa maailmantalouden tilanteessa sellainen pyrkimys on samantien kädenvilkutus suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, minkä elättäminen on muutenkin tällä hetkellä kiikkulaudan varassa.

Suomalaiset usein jaksavat kehua omaa sosiaalijärjestelmäänsä ja puhuvatkin siitä kuinka Suomessa kaikilla on samat mahdollisuudet koulutattua, mahdollisuus terveydenhuoltoon ja muihin kunnallisiin palveluihin. Sittemmin olen huomannut, kuinka tästä sosiaalijärjestelmän ylläpitämisestä on yllättäen tullut monienkin huulille kirosana ja osa vertaa sitä jopa kommunismiin. Jostain asiasta olen yhtä mieltä uuden presidenttimme Sauli Niinistön kanssa: Ahneudelle on laitettava loppu. Todennäköisesti tämä "työväenpresidenttimme" sanoi tämän vain kalastellakseen ääniä, mutta monien tutkijoiden tekemien tutkimuksien perusteella sellainen valtio voi parhaiten, jossa ei ole mielettömiä tuloeroja. Hiukan tuntuu erikoiselta, että joka ikinen vuosi tilastoista saa lukea, kuinka köyhyys sekä tuloerot kasvavat. Ja verojulkaisujen yhteydessä saa lukea uusista yllättäjämiljonääreistä. En ymmärrä raha-ahneutta.

Varuskuntien lakkauttamisen myötä porvarijohtoinen hallituksemme, joka on kallellaan Yhdysvaltoihinpäin ehdottaa varmastikin, että pian me tarvitsemme Natoa, koska meillä ei enää ole toimivaa puolustusjärjestelmää. Kukaan ei enää muistele, että kuka sen puolustusjärjestelmän ajoi alas, koska kuka menneitä muistelee niin sitä tikulla silmään. Ja tämä talvisotasyndroomasta kärsivä kansa varmastikin kuuntelee korva syrjällään, kun Sauli Niinistö, joka jo neljän vuoden päästä on Jenni Haukion myötä muuttuut tyyli-ikoniksi, työväenpresidentti-Suomen Kennedy!-sanoo painavan sanansa Naton tarpeellisuudesta.

Tänään televisiossa oli puolustusvoimien johtaja, joka totesi, ettei siitä yleensä ole ollut mitään hyötyä, kun Suomi on sekaantunut suurvaltojen touhuihin. Että parempi olisi pysyä poissa niistä touhuista. Ja että jalkaväkijoukkoja tarvitaan aina Suomenkin kamaralla. Mutta Suomen tämän hetkinen johto on eri mieltä - päättäjinä on nyt niitä, jotka eivät siellä kentällä joudu touhuamaan. Se on pelottavaa, että tätä maata johtaa Nato-myönteiset tikkipäiset miehet.

On hyvin ahdistavaa ajatella Suomen tulevaisuutta. Joka päivä kuulee televisiosta erilaisten yritysten yt-neuvotteluista, irtisanomisista ja leikkauksista. Toivoisin, että tästä matalasta suhdanteesta päästäisiin mahdollisimman nopeasti pois ja voisimme taas kerran juhlia ja iloita jostain Angry Birds-tasoisesta uudesta ideasta, jonka joku olisi kehittänyt.

Olen kuitenkin vielä ylpeä suomalainen, vähän ehkä eurooppalainen, tippaakaan en natolainen.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Se, joka tietää paremmin

Huomenna on presidenttivaalit. Suuret ikäluokat ratkaisevat vaalit ja Sauli Niinistöstä tulee presidentti. Heidän sukupolvelle on olemassa vain yhden tyyppinen presidentti ja se on Urho Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, kekkonen. Nyt ei ole tarjolla Kekkosta vaaleissa, mutta homoa ei missään nimessä voi äänestää. Saulia voi. Ihmetyttää, miksi konservatiivi ajattelee, että hänellä on oikeus tuomita toinen ihminen. Mikä ihminen on tuomitsemaan toista ihmistä?

Toisaalta itse tuomitsen monesti ja nopeasti sellaiset ihmiset, jotka tuomitsevat toisia ihmisiä. En käsitä nimittäin, että miten jotkut ovat niin älyttömän periaatteellisia ihmisiä, joilla ei ole yhtään varaa joustaa. Tällaiset kysymykset eivät välttämättä koske elämää-suurempia-kysymyksiä-kuten-esimerkiksi-uskonto, vaan ihan päivittäisiä asioita. Esimerkiksi töissä keskustelimme Plussa- ja S-etukorteista ja heti olin täysin tuomittu käyttäessäni vanhan Elannon ketjun Plussa-kauppoja. Näitäkin käytän siksi, että ne kaupat sattuvat olemaan lähinnä kotiamme ajattelematta sen enempää. Kun kortti on taskussa niin sitä vilautan, kävisin siinä kaupassa muutenkin. Olen monesti kuulut tästä samaisesta asiasta kuin, että "sillä säästää, että käy S-ketjuissa", tai että "sinä olet tyhmä, kun et käy S-kaupoissa, koska et säästä". Suomessa on kaksi suurta ketjua ja niistä minun olisi pitänyt valita oikein. Kakka, valitsin väärin.

Ehkä sitten olen jotenkin huolimaton, kun en tosissani näitä kortteja hankkiessani ole ajatellut ruokakauppoihin keskittämistä ja niistä saatavia "etuja". Olen nämä kaikenmaailman bonuskortit hankkinut siksi, että jokaisiin kauppoihin vaaditaan se bonuskortti. En ole oikeastaan koskaan ajatellut hankintojen keskittämistä johonkin kauppaan - olen "keskittänyt" ostokseni sinne, missä kauppa on lähinnä. Periaattellisten ja säästäväisten ihmisten mielestä minun olisi pitänyt olla tarkempi tässä ja oikeasti kannattaisi kävellä merta edemmäs kalaan, jotta saa "bonuksia".

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, kuinka jotkut luulevat säästävänsä valitsemalla kahdesta kirotusta ketjusta sen mukaparemman. Jos oikeasti tuollaisissa päivittäistavarakaupoissa haluaisi säästää niin sitten pitäisi käyttää Lidliä ruokaostospaikkana.

Samankaltaiseen periaatteelliseen keskusteluun ajauduin jokunen viikko sitten mukavassa saunaillassa. Menimme naimisiin pari vuotta sitten - meillä oli sellaiset aika tavanomaiset häät lukuunottamatta sitä, että häät vietettiin perjantaina ja meidät vihki Espoon virkamies papin sijaan. Lisäksi meillä oli lähinnä häiden ideana "Bileet kavereille"-tyyli eli sukulaisia ei pahemmin kutsuttu. Noh, tässä tämän vuoden puolella ystäväpariskunta on menossa naimisiin. Saunaillassa sain epäsuorasti kuulla, kuinka "syvältä" meidän häät olivat ja minkälaiset ovat mukavat modernit, pienet häät, miten kihla- ja vihkisormus kannattaa olla yksi ja sama sormus, millainen puku sopii minkälaisellekin vartalolle, miten catering kannattaa valita ja miten häihin ei kannata upottaa rahaa. Kyllä mielessä useasti kävi kirosana, jonka olisi halunnut heittää vellomaan ilmaan. Lisäksi morsian kertoi ottavansa miehen sukunimen, koska "on se hyvä lapsilla olla sama sukunimi, jos niitä siunaantuu". Tämäkin asia kerrottiin minulle siihen tyyliin, että kun-sinä-nyt-et-varmaan-ole-harkinnut-yhtään-tätä-asiaa-sukunimestä. Minä kun itse olen pitänyt oman sukunimeni.

Periaatteelliset ihmiset osaavat ärsyttää. He eivät "anna kaikkien kukkien kukkia". Huomenna on näiden ensi-kesän-säästöbudjetilla-parhaimpien-modernien-häiden-järjestäjien-kihlajaiset, jonne mietin pitkään lahjaa, mitä voisi viedä. Meinasin ostaa molemmille muumimukit, kunnes muistin, että näiden ihmisten mielestä "Muumimukit ovat kamalia". No päädyimme sitten suositun ketjun lahjakorttiin puolisoni kanssa. Huomenna saa kuulla tuon ketjun tuomion.

Väärin meni kuitenkin. 

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Vihreä liberaali vai sininen kapitalisti

Ensimmäinen presidenttivaalikierros päättyi viikko sitten. Sen jälkeen olemme saaneet seurata, kuinka herrasmiehet Haavisto ja Niinistö käyvät laimeaa keskustelua keskenään ulkopolitiikan asioista. Ensimmäisen kierroksen päätyttyä olin varma, että antaisin ensimmäistä kertaa elämässäni ääneni ruiskukkapuolueen ehdokkaalle pelkästään vaalituloksen luoman pettymyksen takia. Ärsytti suuresti  katsoa Tavastialla juhlivia hipstereitä. Mutta tarkemmin kuin ajattelee niin aika ärsyttävät juhlat niillä kokoomuslaisilla kravattikaulaisilla ukkeleillakin oli, jossa "maan tuleva 33-vuotias äiti" varovasti ja hillitysti vastasi toimittajien kysymyksiin: "Katsotaan nämä vaalit ensin. Katsotaan nämä vaalit ensin." Robottiruttunen.

Töissä eräs työkaverini pyysi ihmisiä listaamaan fläppitaululle molempien ehdokkaiden hyviä ja huonoja puolia. No siihen heti joku talvisota-aikaan jäänyt heppu kommentoi, että "Homosivari ei voi olla puolustusvoimien ylijohtaja". No samassapa kysyttiin, että mitenköhän se sivarius siihen vaikuttaa? Eihän Tarja Halonenkaan ollut käynyt armeijaa. "-No en mä sitä äänestänytkään", oli vastaus. Toisekseen pitäisi kyllä kysyä, että kun osa ihmisistä ei äänestä Haavistoa homouden vuoksi, että mitä presidentin yksityiselämällä on vaikutusta maan johtamiseen? Ja samoin voisi kysyä, että onko se sitten hyväksyttävämpää, että Saulilla on 30-vuotta nuorempi vaimo? Ehkä Sauli pitäisi eheyttää?

Kun mennään noin 15-vuotta eteenpäin, niin Jenni saa alkaa opetella uutta ammattia runokirjojen kirjoittamisen sijaan: Omaishoitajia Suomessa tarvitaankin. Ja sitten kun Saulia ei enää ole, niin Jenni on vielä nuori likka ja voi hankkia kokonaan uuden elämän - uuden miehen, uuden kodin. Oikeastaan aika hyvä diili, kun kerran saa asua Mäntyniemessäkin kerran elämässään.

Vaaliväittelyissä Haavisto on ollut ehdottomasti parempi ulosanniltaan kuin Niinistö. Hänellä on paljon ulkopoliittista kokemusta, Niinistöllä ei ole yhtään. Lisäksi Niinistö ei varmaankaan ole pienen ihmisen asialla ja onko siinä mitään järkeä, että sekä presidentti että pääministeri ovat saman puolueen edustajia (tosin presidenttihän luopuu puolueen kirjoista). Toteutuuko siinä kuva koko kansan presidenttiydestä, kun Suomea johtavat porvarit? Taitaa ajatus hyvinvointivaltiosta alkaa pikkuhiljaa jäädä unholaan...

Haaviston kannattajilta ei mielikuvitusta puutu. Facebookissa olen saanut monia kutsuja erilaisiin tapahtumiin ja nähnyt mitä ihmeellisimpiä kampanjoita, kuten esimerkiksi "Piirrä kakkonen hankeen"  ja joku oli muotoillut ikkunaan leivinpaperista numeron kaksi. Itseäni ärsyttää suuresti tuo kiihkoilu ja ihmetyttääkin, että luulevatko ne ihmiset, että noiden kommenttien perusteella yllättäen joku päättääkin oman äänestyskantansa. Haaviston voitossa ärsyttäisi suuresti tuon porukan juhlinta ja voitto, ärsyttävää porukkaa.

Miten ratkaistaan dilemma? Itse en ole oikeasti kovinkaan innokas edes äänestämään, sillä kumpikaan ehdokkaista ei edusta omaa ajatusmaailmaani. Olen vakavissani harkinnut äänestäväni tyhjää presidenttivaaleissa. Tai sitten äänestän sitä Haavistoa pelkästään siksi, ettei tämä konservatiivikapitalisti-Niinistö saa niin suurta murskavoittoa, voittaahan hän kuitenkin. Ihmeellistä on se, että ihmiset ovat niin kiihkoissaan näistä presidenttivaaleista, vaikka näissä vaaleissa yhdellä ihmisellä on pienin mahdollisuus kaikkiin vaaleihin verrattuna vaikuttaa - kunnallisvaalit ovat ne tärkeimmät vaalit yhden ihmisen kannalta. Presidentin vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin hyvin rajalliset ja hänen päätöksillään ei ole suurta vaikutusta yhden ihmisen elämään. Kyseessä on siis arvokeskustelu.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Vihreästä punaisen kypsäksi!

En voi sietää tekopyhyyttä. Eilen kuuntelin Paavo Väyrysen haastattelua Yle Puheen kanavalta autoradiosta. Toimittaja kysyi häneltä, että onko politiikka muuttunut helpommaksi nyt tällä vuosikymmenellä, jos esimerkiksi vertaa 70-luvun politiikkaan. Väyrynen vastasi, että hänen mielestään politiikka on muuttunut monimutkaisemmiksi esimerkiksi Euroopan unionin myötä. Kun asiat muuttuvat monimutkaisiksi, niin silloin on myös populismille sijaa. Kun kääntää jonkin asian ns. suoraksi, niin se uppoaa kansaan paremmin ja asiasta tulee uskottava. Allekirjoitan Väyrysen ajatukset. Edellisissä vaaleissa Perussuomalaiset saivat murskavoiton nimenomaan Timo Soinin letkautuksilla ja "mutkien suoristamisilla". Kyllä-Kansa-Tietää. Näissä tulevissa vaaleissa on valitettavasti samanlaisia populismin merkkejä ilmassa, nimittäin P Haaviston kohdalla.

Olisin voinut äänestää P Haavistoa Suomen presidentiksi, mutta hänen kannattajansa pilasivat sen. Facebook on täynnä Haaviston kannattajien kiihkoiluja ja vauhkoiluja ja useat ovat kiihkoissaan merkinneet omiin profiilikuviinsa P Haaviston naaman oman kuvansa päälle jonkinlaisella badgella. Olen myös lukenut monia blogikirjoituksia siitä, kuinka-Haavisto-parantaa-maailmaa, ohessa lainaus yhden vihreän blogista:

"Niin. Haavisto on täysin toisissa sfääreissä. Kun mamukriitikot ja mokuttajat täällä lintukodossa kilvan huutelevat toisiaan rasisteiksi ja Suomen tuhoajiksi, samanaikaisesti Haavisto sovittelee somalialaisten heimojohtajien välisiä sotkuja ja kehottaa somaleita ottamaan itsekin vastuuta rauhan luomiseksi kotimaassaan."

Tämä yllä esitetty kappale on populismia kerrakseen. Viesti on selvä: Me suomalaiset olemme rasisteja, mutta P Haavisto on avarakatseinen suvaitseva kansanmies, joka ratkoo somalien ongelmia meidän suomalaisten miettiessä vielä pikkuongelmia. Voi tätä tekopyhyyttä.

Vihreät näkevät Haaviston jonkinlaisena profeettana ja ovat täysin huumoritajuttomia, joilta puuttuu myös itseironiaa. Jos vähänkin kritisoi Haavistoa tai ylipäänsä Vihreiden politiikkaa (huomautan, että Vihreät ovat olleet viime kaudella hallituksessa mukana) niin näiden henkilöiden naama valahtaa vakavaksi ja ovat heti kommentoimassa: "Oletko rasisti?","Etkö ole suvaitsevainen?", "Kyllä se Lipposen politiikka oli huonoa." Eikö heiltä muita argumentteja löydy?

Presidentin virkaan on yleensä valittu henkilö, jolla on korkeakoulututkinto. Suomessa moniin paikkoihin on hirveät koulutusvaatimukset (yrityksissä ja yliopistoissa), mutta tästä poikkeuksena on ollut presidentin virka. En siedä ammattipoliitikkoja - siis sellaisia, jotka eivät ole tehneet muuta työtä eläessään kuin politiikkaa, mutta omasta mielestäni koulutuksena "ylioppilaan koulutus" ja siihen päälle ympätty "kokemus" eivät riitä yksinään presidentin virkaan.  Pitäisi ymmärtää edes vähän valtio-oppia. Haavisto on koulutukseltaan ylioppilas. Toisin kuin muut ehdokkaat (lukuun ottamatta Arhinmäkeä ja Biaudetia), Haavistolta puuttuu ylempi korkeakoulututkinto. Arhinmäki on valtiotieteen yo ja Biaudet oikeustieteen yo. Tähän tietysti joku vihreä älähtää, että "hienoahan se on, että Suomessa joku voi pärjätä ilman koulutuspapereita". Hienoahan se tosiaan on. Mutta ei niin hienoa, että siitä pärjääjästä pitäisi tehdä presidentti, kun muualla Suomessa ne koulutusvaatimustasot ovat niin korkeita.

Ohessa linkki hauskaan "valeprofessorijuttuun" Suomen kuvalehden sivuilla: http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/professori-haavisto-otaksun

Työpaikan kahvipöydässä on keskusteltu Haaviston matkaamisesta Teuvo Hakkaraisen Sahalle. Monia tilanne on naurattanut ja lehdissä on uutisoitu Teuvon ja Pekan kaveruudesta. Vihreät näkevät tämän matkan tietynlaisena diplomatiana ja suvaitsevaisuuden eleenä. Todellisuudessa tämä matka oli vaalikampanjointia ja populismia parhaimmillaan. Jami Järvinen kirjoitti Kansanuutisissa hyvän tekstin Vihreiden jihadistilaisista näkemyksistä Haavistoa kohtaan ja vasemmistoleimasta eroon pyrkimisestä http://www.kansanuutiset.fi/blogit/jami-jarvinen/haaveisto Tekstissä oli myös hauska kappale tästä Hakkaraisen ja Haaviston uudesta ystävyydestä:

"Kaunopuheisen blogiryöpsähdyksen alta paljastuu pari mielenkiintoista ajatusta, jotka kertovat enemmän faneista kuin idolista. Se, että Pekka Haavisto ylipäätään puhuu Teuvo Hakkaraiselle, nähdään kautta aikojen suurisydämisimpänä humaaniutena. Piipahdus Keski-Suomessa koetaan suunnattomana sankaritekona, kunpa vain viitasaarelaiset ymmärsivät olla kiitollisia."

Vihreät koettavat nyt tyrkyttää harmaapäistä Haavistoa oikeistolaisille, vaikka todellisuudessa Vihreät on vasemmistopuolue Vasemmistoliiton ja SDP:n välissä. Moni suomalainen ei tätä puoluepolitiikkaa edes huomaa, kun kuvittelevat tekevänsä hyvää, kaunista ja ympäristöteon äänestäessään vihreitä. On helppo hämätä keskiluokkaisia oikeistolaisia harmaahapsuisella diplomatiaa rakastavalla ja vihapuheita inhoavalla suvaitsevaisella maahanmuuttokritiikittömällä suomalaisella Anssi Kelan suosittelemalla miehellä. Se on harmillista, että populismi uppoaa niin helposti suomalaisiin ja ne oikeat asiat jäävät varjoon.

Populismista voi olla joskus hyötyäkin, kuten esimerkiksi Tehyn sairaanhoitajien työtaisteluissa vuonna 2007. Lehdet uutisoivat, että ihmisiä-kuolee-jos-sairaanhoitajat-eivät-saa-lisää-palkkaa. Nuo kommentit menivät yli ja pahasti, mutta sittemmin sen on voinut antaa anteeksi, koska oltiin oikealla asialla.

Ensimmäistä kertaa harkitsen äänestäväni Aku Ankkaa vaaleissa ja olenkin jo täpännyt Akun badgen oman Facebook-profiilikuvani päälle. Aku presidentiksi!