sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ei niin painavaa asiaa metsän eläimistä

Liottelin tänään jalkojani merivedessä. Tänään on ollut niin aurinkoinen päivä, että melkein hikoilutti oma oleminen. On ollut ihana katsella, miten Espoo herää eloon aina kesäisin.

Meressä uiskenteli ankkaemo poikasensa kanssa - emon ainut poikanen hyppäsi rantakivelle pudoten siitä miltei samantien takaisin veteen. Emo ohjaili sitä kerjäämään auringonpalvojilta pullaa jos-nyt jotain-liikenisi-ja-liikenihän-sitä. Samassa pikkuankka kipitti kiireesti veteen pehmentämään suussaan olevaa isoa palaa, jota ei saanutkaan nieltyä.

Rantakahvilassa sai seurata ravintolan vakivarasta, herra oravaa, joka tällä kertaa keksi kiivetä kokonaan roskikseen sisään. Katsojana sitä sai jännittää, että pääseeköhän se eläinparka ulos sieltä vai ei. No kevyesti sieltä hyppäsi pois - selvästi tuttua touhua.

Perjantaina olin juoksemassa pururadalla. Ensin vastaan tuli rusakoiden pesue - josta jokainen pomppi eri suuntaan nähdessään minut. Yksi niistä jähmettyi paikalle kyttäämään kuin toivoen, etten huomaisi sitä, jos siinä vain seisoo hiljaa. Loppumatkasta vuorostaan tien yli pomppasi peura. En ollut aiemmin nähnyt tällä seudulla kauheasti peuroja - kettuja kyllä asustaa läheisessä korvessa.

Olen nukkunut jo monta viikkoa ikkuna raollaan ja viime yönä sain herätä pulun kurnutukseen. Tai sepelkyyhkyn, jos halutaan terminä peruspulua eläimenä jotenkin romantisoida. Hassua, että kaikenmaailman blackbirdit, jotka öisin ulkona laulavat eivät häiritse ollenkaan, mutta tuo pulun ääni herätti.

Toisinaan näen myös lepakoita lentelemässä kattojemme yllä. Ne vasta vikkeliä onkin ja hieman pelottaviakin, kun näyttävät niin taidokkailta hyönteispyydystäjiltä.

Kaikennäköistä elämää tämä Espookin tarjoaa. Toivon sydämeni pohjasta, ettei tuota lähistöllä olevaa Espoon keskuspuistoa kutisteta entisestään, kun se kauan kiistelty länsimetro alkaa liikennöidä tänne Etelä-Espooseen. Nythän siitä on jo leikattu pala pois, kun keskuspuiston vieressä sijaitseva alue Suurpelto asutettiin. Sinne muuttaville asukkaille luvattiin kaikenlaisia palveluja, ja siitä piti tulla hieno uusi asuinkeskus (taitaa jäädä vain suunnitelmaksi nuo palvelut).

On rikkaus, että saa asua tällaisella seudulla, josta on lyhyt matka kaupungin hälinään Helsinkiin ja samoin pääsee nopeasti luontoon - Espoon keskuspuistoon, jossa on paljon erilaisia eläimiä, jotka välillä yllättävät peruslenkkeilijän.

PS: Jos oman metsän eläimet käy tylsiksi niin aina voi seurata Virossa majailevan Sääksen pesää :) Tätä jännitysnäytelää olen seurannut siitä lähtien, kun poikaset olivat vielä haudottavina pienissä munissa. Nyt odotellaan lentokyvyn saavuttamista ja säästyykö pikkupoikanen, kun ei ole niin kehittynyt kuin kaksi vanhempaa poikasta.

http://pontu.eenet.ee/player/kalakotkas.html

Mukavaa alkavaa viikkoa!

torstai 10. toukokuuta 2012

Jungin teoria

Olin työpaikan kautta eräässä koulutuksessa, jossa tutustuin Jungin persoonallisuustestiin. Meille kurssilaisille tehtiin kyseinen testi (jokaisen piti tehdä se ennen kurssin alkua) ja minä sain tuloksekseni "Huolehtija" ISFJ. Tein testin todella nopeasti vähän-niin-kuin-pois-äkkiä-jotta-pääsen-takaisin-töihin. Ehkä, jos testiin olisi paneutunut tarkemmin tai tekisin sen testin nyt niin tulos olisi erilainen. Kenties.

Kurssilla luennoimaan oli kutsuttu työpsykologi, joka oli vuosia tutkinut Jungin teoriaa ja työpsykologiaa. Alussa, kun selvitin, että kirjainyhdistelmäni ensimmäinen kirjain I tarkoittaa introverttia eli sisäänpäinkääntynyttä, olin hämilläni. Omasta mielestäni olen nimittäin suht koht sosiaalinen, vaikka tietyissä tilanteissa jokseenkin ujo. Olin varma, että tuo intorvertti määritettiin väärin, ja olisin oikeasti ekstravertti eli ulospäinsuuntautunut.

Työpsykologin edetessä ja kertoessa eri kirjainyhdistelmien merkitystä hän kuitenkin viittasi siihen, että introvertti-persoona ei tarkoitakaan, että olisi jotenkin epäsosiaalinen. Sillä tarkoitetaan työelämässä esimerkiksi ongelmaratkaisutilannetta siten, että introvertti sulkee ongelmatilanteessa oven ja pohtii asiaa yksin. Ekstarvertti sen sijaan tarvitsee ongelmaratkaisuun toisia ihmisiä ja puhuessaan ratkaisee asiat ja muodostaa mielipiteensä.

Seuraava kirjain yhdistelmässä (S) kuvaa käytännöllisyyttä. Sen vastakohta olisi ollut I - Intuitiivinen. Käytännöllinen ihminen tekee asioita tutussa järjestyksessä, kun taas intuitiivinen ihminen aloittaa työnsä häntä kiinnostavasta kohdasta. Intuitiivinen ihminen hallitsee useimmiten teorian, eikä tarvitse käytäntöä, kun taas käytännöllinen ihminen toimii toisinpäin.

Kirjainyhdistelmäni F kuvaa empaattisuutta ja sen vastakohtana on T eli analyyttisyys. Empaattinen ihminen on hyvä näkemään ihmisten arvoja ja asenteita, kun taas analyyttinen ihminen on hyvä näkemään vikoja ja epäloogisuuksia. Empaattinen ihminen johtaa ihmisiä, analyyttinen asioita. Analyyttinen ihminen haluaa olla objektiivinen ja reilu, kun taas empaattinen haluaa toimia tasapuolisesti ja inhimillisesti.

Viimeinen kirjain J kuvaa suunnitelmallisuutta ja sen vastakohtana on P - spontaani. Spontaani-ihminen nauttii vapauden tunteesta ja aloittaa paljon uusia projekteja, jotka jäävät helposti kesken. Suunnitelmallinen ihminen taas tekee työtä välttäen viime hetken stressiä. Spontaani-ihminen ei tarvitse suunnitelmia ja hänen toiminta ohjautuu tilanteesta, kun taas suunnitelmallinen ihminen tekee suunnitelmia ja toimii niiden mukaan.

Kurssin osallistujista suurimmalla osalla oli yhdistelmä ENTJ, joka tarkoittaa "Muutosjohtajaa". Sellaiset ihmiset ovat kunnianhimoisia ja Jungin määritelmän mukaan johtajatyyppiä. Meidät asetettiin istumaan pöytiin, joissa oli mahdollisimman monta eri ihmistyyppiä olevaa ihmistä. ENTJ-tyyppiset ihmiset olivat hyvin ylpeitä omasta kirjainyhdistelmästään ja alkoivat käyttäytyäkin johtajan elkein.

Ystäväni kertoi, että on lukenut paljon artikkeleja viime aikoina siitä, kuinka nykypäivän tutkimuksien mukaan on alettu arvostaa Jungin teorian I-alkuisia johtajia sen sijaan, että painotutaan armeijatyyppiseen E-johtajaan. Arvostus ehkä on kasvanut siihen suuntaan, mutta edelleen tässä maailmassa eletään niin, että ne-tietyt-pätijät-ja-itseään-esille-tuovat-ihmiset pärjäävät myös työelämässä. Asiantuntijaroolien arvostus on omasta mielestäni ainakin laskenut, sillä kaikki nuoretkin usein tuntuvat työelämässä heti haluavansa kaiken ja kouluissa opetetaan joillakin aloilla ihan pelkästään johtamista.

Ehkä se sitten tulee siitä introverttikirjaimesta I, mutta itse arvostan enemmän sitä polkua, että ensin kouluttautudaan ja opitaan oman alan asiantuntijaksi ja sitten edetään uralla. Mutta urakehityspolut on aina hankalia aiheita - toisaalta, jos joku kovasti koko ajan pyrkii pätemällä kipumaan yrityksessä ylöspäin, niin on hän sen jollain tasolla varmaankin ansainnut.

Jungin teoria on mielenkiintoinen ja osittain varmastikin kuvaa meidän persoonia. Täytyy muistaa, ettei ihmistä voi kuitenkaan laittaa lokeroon, eikä mikään niistä kirjainyhdistelmistä ole oikeasti toista parempi. Kaikenlaisilla ihmisillä on mahdollisuus menestyä - teorian on tarkoitus vain kuvata, miten erilaisia me ihmiset olemmekaan. Jos kertoo jonkin tietyn asian toiselle ja luulee, että se on täysin itsestäänselvä kuulijalle, niin toinen ihminen on kuitenkin saattanut käsittää asian aivan eri tavalla.

Erilaisista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta etenkin työelämässä niitä on opittava sietämään. Työpsykologin mukaan ääripäät ENTJ ja ISTJ ovat erinomainen työpari työelämässä, jos he oppivat sietämään toisiaan. ENTJ ideoi, mutta ei osaa viedä idoitansa loppuun, kun taas ISTJ:n heikkous on ideoiden puute, joten toimivana työparina hän vie ENTJ:n ideat toteutukseen.

Käykääpä testaamassa, minkä tyyppisiä ihmisiä olette: http://similarminds.com/jung.html

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Sirkushuveja

Pakko joskus kirjoittaa tänne jotain turhamaistakin. Olen täysin hurahtanut sellaiseen vaatemerkkiin kuin Desigual. Tuo vaatemerkki on hävyttömän kallis, vaatteet ovat liian värikkäitä, liian hipahtavia ja liian huomiotaherättäviä. Mutta silti minusta ne ovat jotenkin sietämättömän mielenkiintoisia. Merkki on espanjalainen, yliarvostettu merkki, sillä vastaavanlaisia vaatteita voi löytyä halvemmallakin jostain muualta. Silti menin tilaamaan paidan espanjalaisesta verkkokaupasta, paita oli turhan kallis (raha veloitettiin luottokortilla, niin sehän on silloin näkymätöntä rahaa) ja on niillä rajoilla kehtaako sitä edes käyttää.


Kuva uudesta paitaihanuudestani ihan kissakävelyllä.

Desigual on insipiroitunut Suomeenkin saapuvasta Circus de Soleilista, jonne veljeni intoutui ostamaan lippuja ja kysyi minuakin mukaan. En jaksanut mennä, mutta sen sijaan voin hyvinkin patsastella kesällä uutukainen paita päällä jossain Helsingin hienoista rannoista. Ihan kuin tuo pellepaita herättäisi minkäänlaisia tuntemuksia muissa, varmaankin jotain oksetusreaktiota useimmissa ihmisissä. Ja ihan kuin edes ikinä olisin missään Helsingin Hietaniemessä. Mutta silti tällainen mielikuvitusleikki sopii hyvinkin perustelemaan kallista ostostani.

Koska nyt intouduin kirjoittelemaan näistä brändihömpötyksistä niin todettakoon, että eräs minun Muumimukikokoelman mukeista on kasvanut arvoa jo 130 euroon (mikäli vertaa Huuto.netin muumimukihintoihin). Kyseinen muki on ensimmäinen muumimukini, jonka olen hankkinut (vuonna 2005). 90-luvun mukien arvo pyöriikin jossain 500 euron hinnoissa, enpä tuohon aikaan ollut vielä innostunut keräilemään niitä. Tove Janssoninkin sarjakuviin tutustuin vasta myöhemmin ja nyt olenkin lukenut ne kaikki, jotka on uusintapainettu hiljattain.

Janssonin muumimukitarinat poikkeavat jonkun verran japanilaisesta animesarjasta. Sarjakuvissa muumipappa ryyppää, muumimamma ei ole niin mammamainen ja muumit muutenkin ovat hyvin sinisilmäisiä. Sarjakuvat ovat varsin realistinen näkemys erilaisista ihmistyypeistä. Useissa muumimukeissa komeileekin Janssonin sarjakuvapiirroksista otettuja hahmoja. Ihmettelenkin, miksi muumimukeista löytyy sarjakuvissa esiintyvä sivuhahmohiihtäjä kolme kertaa. Kahdessa se näkyy suoraan Janssonin sarjakuvapiirustuksesta otettuna, yhdessä se on kuvattu japanilaisten versiona. Milläköhän periaatteella Arabia valitsee muumimukikuvansa?


Kuvassa oikealla japanilaisten versio hiihtäjä Virkkusesta.

Kävin eilen luistelemassa pitkästä aikaa. Olin kuin Bambi ensimmäistä kertaa jäällä, mutta en sentään pyllähtänyt rosoisesta luistinkentästä huolimatta. Tietynlaista totuttelemista tuo luistelu silti oli - ennen tein vaikka minkälaisia valssihyppyjä ja piruetteja. Tietysti massaakin on tullut lisää. Jaksoinpa luistelun jälkeen vielä juosta kuntosalin matolla vajaa 5 kilometrin lenkin. Lenkki tuntui pitkästä aikaa hyvälle, ja olisin jaksanut pidempäänkin, jos salilla ei vain olisi mennyt turhaa aikaa juoksumattojen vapautumisen odotteluun. Tavoitteeni on juosta keväällä 10 kilometriä tuntiin, eilen meni 35 minuuttia tuohon vajaa 5 kilometriin. Uskon, että helposti sen saa parannettua, kunhan vain yritystä piisaa. Pieniähän nämä minun tavoitteeni verrattuna monien ihmisten maratontreenaamisiin.

Kiva joskus kirjoittaa jotain hömppääkin. Ehkä huomenna sitten vaahtoan taas Venäjän vaaleista, duumasta ja kotihoitotuen lakkauttamisesta. Hauskaa viikkoa kaikille!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Erään aikakauden loppu

Kiitos Tarja Halonen.

Halonen poistumassa Sanomatalolta 2.kauden julkistamistilaisuudesta uudelleenvalittuna.

Erään toisen blogin innoittamana haluan jakaa myös omia ajatuksiani Tarja Halosesta ja ylipäänsä poliittisesta "heräämisestäni". Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut politiikasta. Ala-asteikäisenä vuonna 1995, kun Suomessa oli kansanäänestys Euroopan unionista, meillä oli koulussa monia väittelyitä EU:hun liittymisestä. Meidän luokalla oli 21 oppilasta ja kolme heistä oli Euroopan unionia vastaan. Minä olin yksi heistä.

Opettaja suorastaan nauroi minulle päin naamaa, kun väittelimme Euroopan unionista. Tuohon aikana Esko Seppänen kirjoitti, mitä yhdistymisen myötä tulee tapahtumaan mm. yritykset kaikkoavat Suomesta pois. EU-myönteiset ihmiset taas "ennustivat", että Euroopan unionin myötä niitä vasta saammekin Suomeen. En tiedä nauraisiko tuo ala-asteopettaja minulle enää, sillä juuri niin kuin Esko Seppänen puhui, on Euroopan unionin myötä käynyt. Suomi on toiminut maksajamaana EU:ssa, kaikki mahdollinen täältä on myyty ja nyt tuemme Kreikkaa ahdingossa. Silloin jo puhuttiin siitä, kuinka EU:n myötä lamasta ei enää voi selvitä devalvoimalla markkaa, kun olemme kiinni Euroopan rahayksikössä, jota säätelee Euroopan keskuspankit. Pieni osa Suomen itsenäisyyttä katosi, tällaisen Euroopan itsenäisyyden puolestako ne meidän papparaisveteraanit silloin taistelivat talvisodassa?

No jokatapauksessa Suomi on muuttunut EU:n myötä, eikä eurosta noin vain erotakaan, enkä tiedä onko se enää tässä tapauksessa tarpeen. Mieleeni on painunut Ilkka Hakalehdon sanat EU-päätöksen jälkeen: Lapsemme tulevat kiroamaan meidät. Minua harmitti suuresti, ettei ollut äänioikeutta.

Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin taistelussa pääsin vaikuttamaan äänestykseen, sillä isäni ei ole kovinkaan poliittisesti aktiivinen ja hän lupasi minulle, että äänestää sitä henkilöä, kenet minä haluan jatkoon. Pääsin jopa äänestyskoppiin (kukaan ei estänyt tätä äänestyspaikalla, vaikka lapset eivät saisi mennä äänestyskoppiin). Kopissa oli numerot Ahtisaari 3 ja Rehn 2. Isäni raapusti lappuun numeron kaksi ja näytti sitä minulle. Minun ilmeeni muuttui järkytyksestä kalpeaksi, jonka jälkeen isäni huomasi tehneensä numeroissa sekaannuksen, ja korjasi tuon numeron kaksi kolmoseksi. Enpä sitten tiedä laskettiinko tuota ääntä ikinä.

Jossain vaiheessa luulin olevani vihreä. Kuntavaaleissa sain äänestää ensimmäisen kerran ja silloin taisin äänestää silloisena helsinkiläisenä kaupunkilaispuoluetta kun-kerran-luontoakin-ajattelevat. Myöhemmin tajusin, ettei minulla ja vihreillä ole toistensa kanssa oikein mitään tekemistä.

Tarja Halosen valinta presidentiksi oli tietynlaisen uuden aikakauden alku. Hän oli Suomen ensimmäinen naispresidentti, hyvin kouluttautunut ja ihmisläheinen henkilö. Hän on uudistanut näkemyksen Suomen presidenttiydestä - presidenttikin on vain ihminen. Silti Haloselta löytyy myös auktoriteettia. Hän ei ole turhan vakava, vaan on helposti lähestyttävissä oleva henkilö. SAK:n juristina hänellä on ollut kokemusta myös perustyöntekijän arjesta. Esimerkiksi äitini on kertonut Halosen ajaneen SAK:n juristina jonkun tuttunsa laitointa irtisanomistapausta. Jo silloin Halonen osoitti, kuinka häntä oikeasti kiinnostaa pienenkin ihmisen arki.

Minua rasittaa, kuinka naispoliitikkoja aina arvostellaan julkisuudessa. Myös Halonen sai osansa tästä, kun lehdet arvostelivat hänen laukkuvalintojaan ja ulkomuotoaan. On käsittämätöntä, kuinka rasittavia median alan edustajat ovat - esimerkiksi vaalikeskusteluissa haastattelijat eivät yhtään kunnioita keskustelijoita, vaan heittävät heidän silmille erillaisia letkautuksia. On rasittavaa katsoa näitä "politiikan asiantuntijoita", joilla on kova tahti kahlata läpi kaikki aihealueet, mitä siinä ohjelmakortissa heidän edessään on. Olisi joskus kiva katsoa sellaista ohjelmaa, jossa ihan oikeasti keskustellaan asioista keskustelijoiden ehdoilla.

Joka tapauksessa tänään tulee juotua kahvit, jos toisetkin Halosen virkakauden päättymiseksi. Politiikka on mennyt sen verran populismiksi ja hektiseksi touhuksi, että harmittaa, kun järkevä presidentti lopettaa. Toivottavasti saamme vielä kuulla Tarjasta muissa tärkeissä tehtävissä.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Elämän pieniä kriisejä

Näin 30-ikävuoden lähestyessä rupeaa helposti muistelemaan vuosien takaisia lukioaikoja ja lapsuutta. Enää muutama kuukausi ja minäkin täytän pyöreitä kolmatta kertaa elämässäni. Sinänsä ikä on mielestäni vain luku, sillä sama sielu ja mieli ihmisen sisällä edelleen porhaltaa kuin ennenkin. Sielu kehittyy, oppii ja muokkautuu, ruumis vanhenee, mutta ajatukset pysyvät samanlaisina. Ehkä sitä kasvaa ja kypsyy henkisesti, mutta ei kuitenkaan vanhene henkisesti. Ulkokuori vanhenee nopeammin kuin mieli.

Uskon, että lapsuudessa ja nuoruudessa sitä luo sellaisia suhteita ihmisiin, millaisia ei enää vanhempana pysty luomaan. Sitä on muodostanut jonkinlaisen siteen lapsuus- ja nuoruusajan ystäviin, mitä ei vaan saa mitenkään poistettua. Sen huomaa esimerkiksi siitä, kun ei ole nähnyt lapsuudenystävää pitkiin aikoihin, mutta aina löytyy se sama aallonpituus ja jutunaiheet, kun tapaa vaikka vuosien päästä. Sellaisia suhteita ei enää vanhemmiten helposti kehitä.

Mutta takaisin niihin muisteluihin. Lukiossa valitsin valinnaisaineena melkein kaikki mahdolliset psykologian kurssit, mitä valittavana oli. Lisäksi valitsin biologian, musiikin, pitkän fysiikan, matikan ja kemian sekä ranskan kielen. Muita valinnaisaineita ei enää mahtunut ja jossain vaiheessa ranska piti pudottaa. Psykologiaa halusin opiskella huvikseni, ajattelin sen olevan yleishyödyllistä, enkä pitänyt sitä kauhean tieteellisenä aineena. Minusta ihmisen kehityspsykologia oli kaikista mielenkiintoisin kurssi koulussa. Siinä kerrottiin, kuinka ihminen ajautuu kriisistä toiseen koko elämänsä ajan jo vauvaiästä lähtien.

Ylioppilaskirjoituksien reaaliin lukiessani olin päättänyt vastata biologiaan, kemiaan ja fysiikkaan. Kun kirjoitukset alkoivat ja luin tenttipaperin läpi, näin onnekseni fysiikan toisena tehtävänä juuri sen samaisen siltapalkkimomenttitehtävän, minkä olimme laskeneet edellisenä iltana siltainsinööri-isäni kanssa. Mutta mitä minä tein? Menin ihan paniikkiin. Katsoin vuoroin kelloa ja koepaperia ja aloin filosofoida, että mikä ihme "momentti" oikeastaan on. Päätin kesken kirjoitusten, että ei... EI minulla ole aikaa miettiä mikä-se-momentti-on ja siirryin suoraan psykologian tehtäviin. Vastasin kolmeen psykologiaan ja yhteen uskontoon sekä biologiaan. Täysin mielipuolista, sillä en ollut niihin aineisiin lukenut.

Ja tätä paniikkia jatkui. Myös matikan yo-kokeen ensimmäinen lasku oli uskomattoman helppo: "Laske kulmakerroin" - pitäisi olla jokaisella matematiikkaa vähänkin lukeneelle helppo lasku ratkaista. No siinäpä menin sitten taas kerran lukkoon, käteni tärisivät valehtelematta kaksi tuntia koetilaisuudessa ja vilkuilin jatkuvasti kelloa. Lopuksi taistelin sen ensimmäisen tehtävän kanssa niin pitkään, etten kerjennyt tehdä muita laskuja loppuun. Olin hyvin masentunut palauttaessani koetta fysiikan opettajalleni. Hän oli kuitenkin sen verran kannustava, että sanoi minun todettua kokeen menneen huonosti, että "Älä huoli, Teknillisessä korkeakoulussa tarvitaan juuri tuollaisia laulavia tyttöjä".

Teknillisen korkeakoulun pääsykoe meni hyvin. Siellä jännitykseni ei saanut minua valtaansa ja pääsinkin kirkkaasti haluamalleni osastolle. On jännä ajatella, että lukioaikana yksi koetilaisuus merkitsee niin paljon. Nyt kun asiaa miettii, niin ylioppilaskirjoitukset ovat aika vähäpätöinen juttu, mutta sillä hetkellä kyse oli elämästä ja kuolemasta. Silloisesta kriisistä.

On hienoa, että Suomessa kaikilla on sama mahdollisuus opiskeluun sosiologisesta taustasta riippumatta. Suomessa hämmästellään, eikä ehkä itsekään oikein uskota, kun Suomen koululaiset pärjäävät aina Pisa-tutkimuksissa hyvin. Suomessa hyvästä opista saa suurimmaksi osaksi kiittää opettajia. Suomessa arvostetaan opettajan ammattia, ja opettajan ammattiin opiskellaankin yliopistotasolla. Esimerkiksi Ruotsissa opettajan ammatti ei ole kovinkaan arvostettu ja siellä onkin paljon käyty kansallista keskustelua koulujärjestelmän uudistamisesta. Opettajan ammatin arvostuksesta saamme kiittää kirkon ja koulun koalitiota. Opettajan ammatin arvostaminen on peräisin niiltä ajoilta, kun yksinään kirkoilla oli tehtävänä perustaa kansakouluja. Myöhemmin kirkko ja koulu erotettiin toisistaan, mutta ammatin arvostus säilyi.   

Sittemmin on saanut lukea lehdistä, kuinka monella poliitikolla on kiire uudistaa Suomen koulujärjestelmään. Opetusministeri on ehdottanut, että taideaineita lisätään pakolliseksi kaikille yläkouluissa kokonaistunteja kuitenkaan vähentämättä. Tällä hetkellä yläkouluissa on saanut valita valinnaisena kuvaamataidon, kotitalouden, teknisen työn tai tekstiilityöt. Käytännössä tuo taideaineiden "pakollisuus" vähentää valinnanvapautta - miksi se on ministerin mielestä ensisijaisen tärkeää, että huonot piirtäjät osallistuvat kuvaamataidon tunnille? Tai, että joku, joka on aivan surkea vatkaamaan kanamunia vaahdoksi, joutuu tekemään sitä tästä lähtien kaksi tuntia viikossa?

Uudistamista ei koskaan pitäisi tehdä pelkästään uudistamisen vuoksi. Välillä tuntuu, että tässä nyky-yhteiskunnassa nimenomaan toimitaan niin. Ihmiselämän kriisit ovat sen verran vaikeita ja hankaloita käsitellä, että olisi kivaa, että kaikki se muu siinä ympärillä olisi tehty helpoksi.

Mukavaa ja helppoa viikkoa kaikille.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Presidenttipelin jälkipuintia

Armeija lakkauttaa varuskuntia. Kuntauudistus etenee: kohta jäljellä on enää 70 kuntaa.

Töissä taas kahvipöydässä näitä molempia asioita päiviteltiin. Keskusteltiin siitä käydäänkö sotaa tulevaisuudessa maasta vai ilmasta käsin, tietokoneiden viruksista ja joukkotaudeista - ihmiskunnan tuhosta. Yhdessä pöydässä paransimme maailmaa, ja jokaisella oli oma mielipiteensä varuskuntien tarpeellisuuteen.

Viime aikoina olen pohtinut paljon Suomen tilaa etenkin tämän uuden presidentin valinnan jälkeen. Muutama sana presidenttiehdokkaiden haastattelusta täytyy kuitenkin ensi alkuun todeta. Presidenttiehdokaskampanjat olivat nimittäin aikamoista hulabaloota. Presidenttiehdokkaat laitettiin hyvin koville ja he esiintyivät joka päivä television eri kanavilla keskustelemassa samoista asioista päivä toisensa jälkeen. Keskustelut olivat hyvin tylsiä, sillä ehdokkaat olivat samaa mieltä monista asioista. Televisiokanavilla oli uutena piirteenä sosiaalisen median SOMEn mukaan tulo. Kukakohan tämän SOME-lyhenteen on keksinyt?

Mielestäni oli hiukan huvittavaa, että yksittäisten ihmisten SOMEFacebook-kommentteja edes viitsittiin esittää televisio-ohjelman välissä. Tämä oli uudenlaista toimintaa ja "hauskaa" reaaliaikaista kommentointia. Etappi seuraavien presidenttivaalien 2018 mediapeliksi voisi olla, että laitetaisiin ehdokkaat Big Brother-taloon ja äänestetään jokainen yksitellen ulos. Viimeinen taloon jäävä olisi Suomen presidentti. Viihdettä kaikille -tällaista tämä metsäläiskansa rakastaa. Siinä tulisi setvittyä ehdokkaiden ihmissuhdeasiat homokohuista lähtien.

Kreikassa jatketaan kapinointia Euroopan unionia vastaan. Täällä meidän Suomen lintukodossamme ei paljon mieltä osoitella: hiljaisesti hyväksymme kuntauudistukset ja varuskuntien lakkauttamiset. Kyllähän tiedetään, että valtio elää jo nyt velaksi, veroja ei haluta enempää kasvatettavan, vienti on tällä hetkellä globaalin talouden vuoksi heikkoa, joten hyvinvoinnista on tingittävä ja kaikkien on laitettava oma kolehtinsa kasaan. Ei me suomalaiset siitä tykätä, mutta hyväksytään samalla kuin päitämme pudistelemme sateenkaarihallituksen päätöksille (tosin asiahan ei vielä ole päätetty).

Meille tolkutetaan, että nämä kuntien pakkoliitokset tehdään siksi, että "näin kunnat pystyvät tarjoamaan laajemmin palveluita kaikille kuntalaisille". Asia yritetään pukea siten, että ihmiset ymmärtäisivät pakkoliitosten olevan tarpeellisia hyvinvoinnin kannalta. Todellisuudessa se menee niin, että kuntien virkamiehiä karsitaan, palvelut keskitetään yhteen paikkaan ja jengi kiroillen matkustaa useita kilometrejä toiseen paikkaan hoidettavaksi. Huoltosuhde ei miksikään siitä muutu, vaikka palvelut keskitettäisiin - se vain tarkoittaa sitä, että terveyskeskuksissa on vielä pidemmät jonot, kun virkamiehiä on karsittu. Tai saattaa se huoltosuhde muuttuakin, kun porukka ei enää saa palveluita ja ihmiset rappeutuvat kodeissaan. Hei hyvä idea! Näin päästään eläköityvistä Suomen varoilla elävistä ukkeleista kerta heitolla, kun heitä ei vain hoideta ja kuolevat pois.

En ole keksinyt eläkepommile, valtion velkojen maksamiselle, globaalin talouden ongelmien ratkaisuksi mitään järkevää ratkaisua - eipä taida noille asioille ei olla mitään ratkaisua. Valtion velkoja voidaan lyhentää tällaisilla kuntaliitoksilla, varuskuntien lakkauttamisella ja muilla leikkauksilla, mutta eivät ne kaikkia ongelmia ratkaise. Myöskin sitten verojen jatkuva kasvattaminen tuntuisi oudolta, kun esimerkiksi pääomien verotus on Suomessa maailman korkeinta tällä hetkellä. Kuitenkaan sellainen politiikka ei tunnu järkevältä, mitä jotkut tietyt puolueet ajavat, kuten progressiivisesta verotuksesta tasaveroon pyrkiminen. Tämä "työväenpuolueeksi" nykyisellään naamioitunut ruiskukkapuolue on jykevä tasaveron kannattaja. Tällaisessa maailmantalouden tilanteessa sellainen pyrkimys on samantien kädenvilkutus suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, minkä elättäminen on muutenkin tällä hetkellä kiikkulaudan varassa.

Suomalaiset usein jaksavat kehua omaa sosiaalijärjestelmäänsä ja puhuvatkin siitä kuinka Suomessa kaikilla on samat mahdollisuudet koulutattua, mahdollisuus terveydenhuoltoon ja muihin kunnallisiin palveluihin. Sittemmin olen huomannut, kuinka tästä sosiaalijärjestelmän ylläpitämisestä on yllättäen tullut monienkin huulille kirosana ja osa vertaa sitä jopa kommunismiin. Jostain asiasta olen yhtä mieltä uuden presidenttimme Sauli Niinistön kanssa: Ahneudelle on laitettava loppu. Todennäköisesti tämä "työväenpresidenttimme" sanoi tämän vain kalastellakseen ääniä, mutta monien tutkijoiden tekemien tutkimuksien perusteella sellainen valtio voi parhaiten, jossa ei ole mielettömiä tuloeroja. Hiukan tuntuu erikoiselta, että joka ikinen vuosi tilastoista saa lukea, kuinka köyhyys sekä tuloerot kasvavat. Ja verojulkaisujen yhteydessä saa lukea uusista yllättäjämiljonääreistä. En ymmärrä raha-ahneutta.

Varuskuntien lakkauttamisen myötä porvarijohtoinen hallituksemme, joka on kallellaan Yhdysvaltoihinpäin ehdottaa varmastikin, että pian me tarvitsemme Natoa, koska meillä ei enää ole toimivaa puolustusjärjestelmää. Kukaan ei enää muistele, että kuka sen puolustusjärjestelmän ajoi alas, koska kuka menneitä muistelee niin sitä tikulla silmään. Ja tämä talvisotasyndroomasta kärsivä kansa varmastikin kuuntelee korva syrjällään, kun Sauli Niinistö, joka jo neljän vuoden päästä on Jenni Haukion myötä muuttuut tyyli-ikoniksi, työväenpresidentti-Suomen Kennedy!-sanoo painavan sanansa Naton tarpeellisuudesta.

Tänään televisiossa oli puolustusvoimien johtaja, joka totesi, ettei siitä yleensä ole ollut mitään hyötyä, kun Suomi on sekaantunut suurvaltojen touhuihin. Että parempi olisi pysyä poissa niistä touhuista. Ja että jalkaväkijoukkoja tarvitaan aina Suomenkin kamaralla. Mutta Suomen tämän hetkinen johto on eri mieltä - päättäjinä on nyt niitä, jotka eivät siellä kentällä joudu touhuamaan. Se on pelottavaa, että tätä maata johtaa Nato-myönteiset tikkipäiset miehet.

On hyvin ahdistavaa ajatella Suomen tulevaisuutta. Joka päivä kuulee televisiosta erilaisten yritysten yt-neuvotteluista, irtisanomisista ja leikkauksista. Toivoisin, että tästä matalasta suhdanteesta päästäisiin mahdollisimman nopeasti pois ja voisimme taas kerran juhlia ja iloita jostain Angry Birds-tasoisesta uudesta ideasta, jonka joku olisi kehittänyt.

Olen kuitenkin vielä ylpeä suomalainen, vähän ehkä eurooppalainen, tippaakaan en natolainen.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Se, joka tietää paremmin

Huomenna on presidenttivaalit. Suuret ikäluokat ratkaisevat vaalit ja Sauli Niinistöstä tulee presidentti. Heidän sukupolvelle on olemassa vain yhden tyyppinen presidentti ja se on Urho Kekkonen. Kekkonen, kekkonen, kekkonen. Nyt ei ole tarjolla Kekkosta vaaleissa, mutta homoa ei missään nimessä voi äänestää. Saulia voi. Ihmetyttää, miksi konservatiivi ajattelee, että hänellä on oikeus tuomita toinen ihminen. Mikä ihminen on tuomitsemaan toista ihmistä?

Toisaalta itse tuomitsen monesti ja nopeasti sellaiset ihmiset, jotka tuomitsevat toisia ihmisiä. En käsitä nimittäin, että miten jotkut ovat niin älyttömän periaatteellisia ihmisiä, joilla ei ole yhtään varaa joustaa. Tällaiset kysymykset eivät välttämättä koske elämää-suurempia-kysymyksiä-kuten-esimerkiksi-uskonto, vaan ihan päivittäisiä asioita. Esimerkiksi töissä keskustelimme Plussa- ja S-etukorteista ja heti olin täysin tuomittu käyttäessäni vanhan Elannon ketjun Plussa-kauppoja. Näitäkin käytän siksi, että ne kaupat sattuvat olemaan lähinnä kotiamme ajattelematta sen enempää. Kun kortti on taskussa niin sitä vilautan, kävisin siinä kaupassa muutenkin. Olen monesti kuulut tästä samaisesta asiasta kuin, että "sillä säästää, että käy S-ketjuissa", tai että "sinä olet tyhmä, kun et käy S-kaupoissa, koska et säästä". Suomessa on kaksi suurta ketjua ja niistä minun olisi pitänyt valita oikein. Kakka, valitsin väärin.

Ehkä sitten olen jotenkin huolimaton, kun en tosissani näitä kortteja hankkiessani ole ajatellut ruokakauppoihin keskittämistä ja niistä saatavia "etuja". Olen nämä kaikenmaailman bonuskortit hankkinut siksi, että jokaisiin kauppoihin vaaditaan se bonuskortti. En ole oikeastaan koskaan ajatellut hankintojen keskittämistä johonkin kauppaan - olen "keskittänyt" ostokseni sinne, missä kauppa on lähinnä. Periaattellisten ja säästäväisten ihmisten mielestä minun olisi pitänyt olla tarkempi tässä ja oikeasti kannattaisi kävellä merta edemmäs kalaan, jotta saa "bonuksia".

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, kuinka jotkut luulevat säästävänsä valitsemalla kahdesta kirotusta ketjusta sen mukaparemman. Jos oikeasti tuollaisissa päivittäistavarakaupoissa haluaisi säästää niin sitten pitäisi käyttää Lidliä ruokaostospaikkana.

Samankaltaiseen periaatteelliseen keskusteluun ajauduin jokunen viikko sitten mukavassa saunaillassa. Menimme naimisiin pari vuotta sitten - meillä oli sellaiset aika tavanomaiset häät lukuunottamatta sitä, että häät vietettiin perjantaina ja meidät vihki Espoon virkamies papin sijaan. Lisäksi meillä oli lähinnä häiden ideana "Bileet kavereille"-tyyli eli sukulaisia ei pahemmin kutsuttu. Noh, tässä tämän vuoden puolella ystäväpariskunta on menossa naimisiin. Saunaillassa sain epäsuorasti kuulla, kuinka "syvältä" meidän häät olivat ja minkälaiset ovat mukavat modernit, pienet häät, miten kihla- ja vihkisormus kannattaa olla yksi ja sama sormus, millainen puku sopii minkälaisellekin vartalolle, miten catering kannattaa valita ja miten häihin ei kannata upottaa rahaa. Kyllä mielessä useasti kävi kirosana, jonka olisi halunnut heittää vellomaan ilmaan. Lisäksi morsian kertoi ottavansa miehen sukunimen, koska "on se hyvä lapsilla olla sama sukunimi, jos niitä siunaantuu". Tämäkin asia kerrottiin minulle siihen tyyliin, että kun-sinä-nyt-et-varmaan-ole-harkinnut-yhtään-tätä-asiaa-sukunimestä. Minä kun itse olen pitänyt oman sukunimeni.

Periaatteelliset ihmiset osaavat ärsyttää. He eivät "anna kaikkien kukkien kukkia". Huomenna on näiden ensi-kesän-säästöbudjetilla-parhaimpien-modernien-häiden-järjestäjien-kihlajaiset, jonne mietin pitkään lahjaa, mitä voisi viedä. Meinasin ostaa molemmille muumimukit, kunnes muistin, että näiden ihmisten mielestä "Muumimukit ovat kamalia". No päädyimme sitten suositun ketjun lahjakorttiin puolisoni kanssa. Huomenna saa kuulla tuon ketjun tuomion.

Väärin meni kuitenkin.