perjantai 24. toukokuuta 2013

No jopas jotain. Onpa blogikirjoitukseni jäänyt vähiin viime aikoina. Marraskuussa viimeeksi kirjoitin jotain 60-luvusta. Aika juoksee nopeaan ja nyt sitä on tajunnut, ettei enää ole niin kovin nuori.

Ajatukset on kehittyneet ja laukanneet hirveällä vauhdilla eteenpäin. Töissä kuumotetaan ja olen saanut siellä nimityksen ja ylennyksen. Ikäluokkani on "kuumaa kamaa".

30-vuotiaana sitä tulee kaiken maailman ikäkriisejä eteen. Mm. ensisynnyttäjien osuus laskee aikalailla 30-vuotisikävuoden jälkeen. Olin yhteydessä lapsuudenystävääni, joka asuu  nykyisin Etelä-Amerikassa ja jopa hän vähän kailotti lapsienhankkimisen perään.

Itse en haluaisi hankkia lapsia pelkästään hankkimisen vuoksi. Mutta ymmärrän toki, ettei niitä voi biologisesti hankkia kuin tiettyyn ikäluokkaan asti.

Olin aika otettu tänään, kun olin kaupungilla ja odottelin sovittua seuraa niin asemalla joku vajaa 40-vuotias arabi koetti höpötellä turhia jostain kaikenmaailman Burj Khalifasta ja muusta Dubaista. Olin jokseenkin hämmentynyt saamastani huomiosta, mikä vaikutti yliarvostetulta.

Ystäväni muuttaa pian Chilestä takaisin kotoSuomeen. Ihana nähdä häntä!

Ei kommentteja: